Blog

La storia della Jane Goodall e i suoi scimpanzé È una di quelle rare avventure scientifiche che capovolge tutto: cosa siamo, come ci comportiamo e dove tracciamo il confine tra umani e animali. Per oltre sessant’anni, questa primatologa britannica ha osservato, con pazienza pressoché infinita, la vita degli scimpanzé selvatici a Gombe, in Tanzania, finché non ha scoperto comportamenti che nessuno aveva immaginato e che hanno costretto a riscrivere i libri di testo.

Allo stesso tempo, la sua figura è diventata un simbolo globale di attivismo, conservazione e speranzaDa giovane donna senza laurea che viaggiò in Africa con un taccuino e un binocolo, divenne Messaggera di Pace delle Nazioni Unite, fondatrice di un istituto presente in decine di paesi e leader mondiale nella difesa delle grandi scimmie e del pianeta. Questa è, in modo pacato e dettagliato, la storia delle sue scoperte più importanti e di come hanno trasformato la nostra comprensione degli scimpanzé… e di noi stessi.

Da Giubileo a Gombe: le origini di una vocazione unica

Fin da giovanissima, Jane ha mostrato un travolgente fascino per gli animali e attraverso l’Africa. Nacque a Londra, nel quartiere di Hampstead, il 3 aprile 1934, figlia di Mortimer Herbert Morris-Goodall, un uomo d’affari, e della scrittrice Margaret Myfanwe Joseph, che scrisse sotto lo pseudonimo di Vanne Morris-Goodall. Quando compì due anni, suo padre le regalò uno scimpanzé di peluche a cui diede il nome JubileeLungi dallo spaventarla, quella bambola divenne la sua compagna inseparabile e il primo passo di una relazione che durò tutta la vita con le grandi scimmie.

Da bambino divoravo storie come Il libro della giungla, Tarzan o il dottor DolittleSognava di vivere tra gli animali selvatici. Non proveniva da una famiglia benestante, quindi andare all’università non rientrava nei suoi piani immediati. Invece, studiò tecniche di segreteria e lavorò per diverse aziende, tra cui una società di produzione di documentari, risparmiando nel frattempo per realizzare il suo desiderio più profondo: viaggiare in Africa.

A 23 anni, nel 1957, Jane si recò in Kenya per visitare la fattoria di un’amica. Lì, seguendo un consiglio, osò chiamare il famoso paleontologo e antropologo. Louis LeakConvinto di poterla indirizzare verso un lavoro legato agli animali, Leakey la assunse inizialmente come segretaria a Nairobi e ben presto la portò con la moglie Mary alla gola di Olduvai in Tanzania, centro di ricerca sui primi ominidi.

Leakey era convinto che studiare le grandi scimmie potrebbe far luce sul comportamento del antenati umaniNel frattempo, cercava qualcuno abbastanza paziente, attento e flessibile da trascorrere anni nella giungla seguendo gli scimpanzé. Finì per notare Jane, che, a sua insaputa, stava per iniziare il più lungo studio sul campo sugli scimpanzé della storia.

Sebbene all’epoca non avesse una laurea, Leakey si fidò del suo istinto e ottenne finanziamenti e permessi coloniali per essere inviata sulla sponda orientale del lago Tanganica, in quella che allora era Riserva di caccia del Gombe Stream (oggi Parco Nazionale del Gombe Stream). In precedenza, nel 1958, la mandò a Londra per addestrarsi con esperti come Osman Hill (comportamento dei primati) e John Napier (anatomia), in modo che arrivasse sul campo con una certa base scientifica.

L’arrivo a Gombe e un nuovo modo di fare scienza

Quando Jane Goodall mise piede per la prima volta a Gombe il 14 luglio 1960, aveva 26 anni e nessuna esperienza accademica formale Non aveva alcuna formazione in primatologia, ma possedeva un’enorme curiosità e una speciale capacità di osservazione. Le autorità britanniche del Tanganica non le permisero di vivere da sola in quella zona remota, così sua madre, Vanne, accettò di accompagnarla per i primi mesi come volontaria.

L’inizio non è stato affatto facile: gli scimpanzé, molto diffidenti, Fuggirono non appena videro «l’uomo bianco»Per settimane, Jane riuscì a malapena a vederli da lontano con il binocolo, incapace di avvicinarsi ulteriormente. La sua sfida principale fu abituarli alla sua presenza, e per riuscirci si servì di una combinazione di estrema pazienza, orari di osservazione fissi e movimenti molto delicati per non intimidirli.

Una delle chiavi del loro successo era che Si ruppe con la solita freddezza della scienza del tempoInvece di numerare gli animali, li denominò in base al loro aspetto o carattere: David Greybeard, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor, tra molti altri. Per gran parte della comunità scientifica, questo rasentava il sacrilegio: dare nomi, si pensava, implicava perdere l’oggettività e cadere nell’antropomorfismo.

Goodall, tuttavia, era convinta che gli scimpanzé avessero personalità distinte, emozioni e menti complesseNon esitò a descrivere nei suoi quaderni l’infanzia, l’adolescenza, le motivazioni, gli stati d’animo e i legami affettivi che osservava. Decenni dopo, quegli stessi termini che gli erano valsi così tante critiche sarebbero stati ampiamente accettati in etologia e psicologia animale.

Parallelamente, Jane stava sviluppando un metodo di studio a lungo termine: seguire gli stessi individui e famiglie per anni per registrare i cambiamenti nelle loro relazioni, gerarchie e comportamenti. Questo approccio a osservazione prolungata e dettagliata Divenne poi uno standard nella primatologia moderna e il suo centro di ricerca a Gombe finì per produrre centinaia di articoli, tesi e libri.

La scoperta degli utensili: addio all’esclusivo «homo faber»

Uno dei momenti chiave nella carriera di Jane arrivò quando osservò un uomo adulto, David Greybeard, presentare steli d’erba in un termitaioAspettarono che gli alberi fossero ricoperti di termiti e poi le estrassero per mangiarle. Poco dopo, vide altri scimpanzé staccare piccoli rami, spogliarli delle foglie e usarli allo stesso modo, ovvero modificando un oggetto per renderlo più efficace.

Ciò ha completamente distrutto l’idea profondamente radicata che Solo gli esseri umani potevano realizzare e utilizzare strumentiFino ad allora, la definizione di «uomo» (homo faber) si basava proprio su quella presunta esclusività. Quando Louis Leakey ricevette la notizia, rispose con una frase che sarebbe diventata leggendaria: ora dobbiamo ridefinire l’uomo, ridefinire gli strumenti, oppure accettare gli scimpanzé come esseri umani.

L’importanza di quella scoperta fu enorme. Dimostrò che gli scimpanzé erano capaci di pianificare, modificare oggetti e trasmettere tecniche da un individuo all’altro, qualcosa di molto simile a ciò che chiamiamo cultura. Studi successivi su altre popolazioni, sia dell’Africa occidentale che centrale, hanno confermato l’esistenza di tradizioni diverse nell’uso degli utensili a seconda del gruppo, il che rafforza l’idea di variazioni culturali primitive.

Goodall ha documentato questi comportamenti in modo esaustivo nel corso degli anni e li ha sistematicamente catturati nel suo lavoro scientifico più importante, Gli scimpanzé di Gombe: modelli di comportamentodove ha analizzato in dettaglio due decenni di osservazioni sull’uso degli strumenti e altre abitudini sociali ed ecologiche.

Questa scoperta non solo trasformò la primatologia, ma forzò anche la riflessione filosofica su la continuità tra gli esseri umani e gli altri animaliSe uno scimpanzé riesce a costruire semplici utensili, a collaborare per cacciare o a mostrare empatia, il confine che ci separa dal resto del regno animale non sembra più così netto.

Vegetariani? Jane dimostra che anche gli scimpanzé cacciano

Un altro duro colpo alle idee consolidate arrivò quando Jane scoprì che gli scimpanzé di Gombe Non erano esclusivamente vegetarianicome si credeva. Attraverso lunghe giornate di monitoraggio, osservò come si organizzavano per braccare e catturare piccoli mammiferi, in particolare colobi rossi, ma anche cuccioli di altri animali come piccoli cinghiali.

In una delle scene più note, ha descritto diversi uomini che si coordinavano per per isolare una scimmia colobo in alto su un alberobloccando le loro vie di fuga mentre uno si arrampicava per catturarli. Dopo la cattura, il gruppo si divise la carne tra urla feroci e insistenti richieste da parte di coloro che non avevano partecipato direttamente alla caccia ma rivendicavano una parte del bottino.

Questi comportamenti cooperativi di caccia e consumo di carne hanno dimostrato che la dieta degli scimpanzé includeva un quota significativa di proteine ​​animalial punto che si stima che possano predare ogni anno una percentuale significativa della popolazione di colobi in determinate aree. Ancora una volta, ciò ha costretto a riesaminare nozioni eccessivamente idealizzate sulla presunta docilità di questi primati.

Le osservazioni di Goodall e dei suoi colleghi hanno anche rivelato la natura selettiva di queste cacce: a volte i gruppi trascorrevano lunghi periodi a cacciare prede specifiche, suggerendo una combinazione di opportunismo e strategiaQuesto tipo di studio è servito a tracciare parallelismi (con tutta la dovuta cautela) con alcune dinamiche di caccia degli esseri umani primitivi.

L’inclusione della carne nella loro dieta si aggiunge ad altre scoperte che sottolineano la complessità ecologica degli scimpanzé, che sono in grado di sfruttare risorse molto variegate nel loro habitat (frutti, foglie, insetti, termiti, noci che rompono con le pietre, ecc.) e di adattare il loro comportamento alla disponibilità stagionale di cibo.

Guerra, violenza e il lato oscuro degli scimpanzé

Se qualcosa ha davvero scosso l’immagine pubblica degli scimpanzé, è stata la scoperta che potevano organizzare l’uccisione di membri di altri gruppi e persino annientare le comunità vicine. Tra il 1974 e il 1978, Jane documentò con immenso dolore quella che sarebbe poi stata conosciuta come la Guerra degli scimpanzé di Gombe.

In quel conflitto, il gruppo principale di Gombe, noto come Kasekela, si è ritrovato ad affrontare un altro gruppo, KahamaFormato da ex membri scissionisti. Nel corso di quattro anni, diversi uomini di Kasekela hanno compiuto attacchi organizzati, perseguitando individui isolati di Kahama fino a eliminarli praticamente.

Goodall è stata testimone diretta di scene di violenza estrema, attacchi e comportamenti coordinati Tra queste, percosse prolungate, morsi violenti e persino episodi di cannibalismo tra femmine dominanti che uccidevano la prole di altre femmine per mantenere la propria posizione sociale. Lei stessa ammise che era molto difficile per lei accettare questo lato brutale degli animali che amava profondamente.

Queste scoperte hanno cambiato la visione romanticizzata degli scimpanzé come creature pacifiche e hanno rafforzato l’idea che condividono con noi una capacità inquietante di aggressione organizzataAllo stesso tempo, sono stati osservati anche numerosi esempi di compassione, cooperazione, adozione di orfani ed espressioni di dolore dopo la morte di parenti stretti, dipingendo un quadro emotivo molto complesso.

Alcuni ricercatori hanno suggerito che l’alimentazione supplementare praticata nei primi anni di Gombe potrebbe aver aumentare l’intensità di certe aggressionialterando le dinamiche della competizione per le risorse. Jane riconobbe che l’approvvigionamento aveva influenzato l’aggressività all’interno e tra i gruppi, pur sostenendo che non aveva creato comportamenti dal nulla che non esistessero già.

Personalità, famiglia e legami affettivi

Uno dei contributi più profondi di Jane Goodall è stato dimostrare che gli scimpanzé possiedono individualità così marcate È quindi inevitabile discutere di carattere, temperamento e tratti individuali. Nei suoi scritti, descrive ogni individuo con una ricchezza di sfumature che, per anni, ha scandalizzato parte della comunità scientifica.

Alle femmine piace FloCon i loro nasi a patata e le orecchie a sventola, divennero famosi per la loro natura materna e l’elevato status sociale. I loro figli – Figan, Faben, Freud, Fifi e Flint – furono seguiti per decenni, diventando un vero e proprio albero genealogico vivente che ha permesso studi approfonditi. Come vengono ereditate le posizioni sociali, gli stili genitoriali e le strategie per scalare la gerarchia.

Altri individui, come MikePassarono da una posizione subordinata a quella di maschio alfa, ricorrendo non tanto alla forza bruta quanto all’astuzia e all’innovazione: divenne famoso per l’uso di tamburi metallici, che producevano un frastuono impressionante durante le sue esibizioni, intimidendo i rivali e rafforzando il suo prestigio.

Jane osservò anche numerosi gesti che negli esseri umani assoceremmo a dimostrazioni di affetto: abbracci, baci, pacche sulla schiena, solletico e giochi Questi comportamenti rafforzano i legami tra madri, figli, fratelli e amici intimi. Quando uno scimpanzé subisce una perdita o un infortunio, gli altri si avvicinano per confortarlo, per pulirsi a vicenda o semplicemente per sedersi molto vicini, il che suggerisce una straordinaria empatia.

Nel descrivere la relazione madre-figlio, Goodall ha sottolineato l’enorme importanza della prime esperienze nello sviluppo successivo dell’individuo, un aspetto che ha trovato riscontro nelle scoperte della psicologia infantile umana. Le sue osservazioni sul dolore, la separazione e il trauma negli scimpanzé sono state fondamentali per comprendere gli effetti dell’orfanità e dell’abbandono nei primati.

Gombe, un laboratorio naturale unico

Il Parco Nazionale del Gombe Stream, con i suoi soli 35 km² sulla sponda orientale del Lago Tanganica, è diventato uno dei luoghi più emblematici della biologia comportamentaleQuella che nel 1960 era una piccola stazione di osservazione si è trasformata nel corso degli anni nel Gombe Stream Research Centre, un punto di riferimento mondiale.

Più di 350 articoli scientifici e circa 50 tesi di dottoratoOltre ai numerosi libri e documentari che hanno avvicinato il grande pubblico alla vita quotidiana degli scimpanzé selvatici, la continuità del progetto, con registrazioni accumulate nel corso di decenni, consente lo studio di questioni complesse come l’invecchiamento, i cambiamenti generazionali, la trasmissione culturale e gli effetti a lungo termine delle malattie.

Gombe è stata la patria di importanti ricercatori in primatologia e antropologia evolutiva. Uno dei progetti più delicati è stato la raccolta e l’archiviazione di tutti i quaderni di campo, fotografie e video da Jane e dal suo team. Per evitare che queste informazioni andassero perse, il Jane Goodall Institute ha creato un centro di archiviazione presso l’Università del Minnesota e le collezioni sono state successivamente trasferite alla Duke University, dove sono state digitalizzate e caricate in un database online.

L’immensa quantità di dati ottenuti a Gombe ha reso possibile, ad esempio, ricostruire genealogie complete, studiare la comparsa di gemelli, documentare malattie e analizzare la paternità attraverso DNA estratto dalle feci e confrontare i comportamenti in periodi diversi. Poche popolazioni animali sono state seguite in modo così dettagliato e per così tanto tempo.

Inoltre, Gombe è stata l’ambientazione di numerosi documentari, a partire da La signorina Goodall e gli scimpanzé selvaggi Negli anni ’60, fu filmato dal fotografo Hugo van Lawick, il primo marito di Jane. Questo materiale audiovisivo, insieme a opere successive come Tra gli scimpanzé selvatici, Jane o Jane Goodall: La grande speranza, è stato fondamentale nel consentire a milioni di persone di vedere con i propri occhi la vita quotidiana degli scimpanzé.

Dalle campagne all’attivismo globale: il Jane Goodall Institute e Roots & Shoots

Sebbene Jane rimanesse scientificamente legata a Gombe, a metà degli anni ’80 decise abbandonare il lavoro quotidiano sul campo per concentrarsi sulla conservazione, l’educazione e la difesa del benessere animale. Lei stessa ha raccontato che un congresso di primatologia del 1986, in cui furono presentati rapporti schiaccianti sulla distruzione dell’habitat e sui maltrattamenti delle grandi scimmie nei laboratori e nei circhi, segnò una svolta.

Aveva già fondato la Istituto Jane Goodall (JGI)Il JGI, un’organizzazione dedicata alla protezione degli scimpanzé e dei loro ecosistemi, nonché al miglioramento della vita delle comunità umane che vivono al loro fianco, conta oggi una trentina di sedi in diversi paesi. Sviluppa progetti di conservazione basati sulla comunità, iniziative di riforestazione, programmi di educazione ambientale e programmi di salvataggio dei primati.

Nel 1991 ha lanciato Radici e germogliUn programma di educazione giovanile nato in Tanzania da un piccolo gruppo di adolescenti preoccupati per la distruzione ambientale e i problemi sociali che li circondavano. Quello che è iniziato come un incontro sulla loro veranda a Dar es Salaam è cresciuto fino a diventare una rete presente in oltre 60-100 paesi (a seconda della fonte) e migliaia di gruppi attivi.

Roots & Shoots incoraggia i bambini e i ragazzi a progettare progetti concreti per migliorare il loro ambienteDalle campagne di riciclaggio alla riforestazione, dalla protezione degli animali locali al sostegno delle comunità vulnerabili, la filosofia è semplice ma potente: ogni persona può fare la differenza, per quanto piccola possa sembrare, e la somma di molte azioni locali genera un impatto globale.

L’attivismo di Jane l’ha portata anche a impegnarsi in cause come Progetto Grande Scimmiache propone di estendere alcuni diritti fondamentali (libertà, protezione contro la tortura, integrità fisica) alle grandi scimmie non umane, nonché di avviare campagne contro la sperimentazione invasiva sui primati, l’allevamento intensivo di animali da fattoria e il traffico illegale di animali selvatici.

Riconoscimenti, premi e proiezione culturale

L’impatto del lavoro di Jane Goodall si è riflesso in un impressionante elenco di premi, onorificenze e distinzioni Assegnati da istituzioni scientifiche, governi e organizzazioni in tutto il mondo. Tra i più prestigiosi figurano il Premio Kyoto per le Scienze di Base, la Medaglia Benjamin Franklin per le Scienze della Vita, il Premio Principe delle Asturie per la Ricerca Scientifica e Tecnica, il Premio Tyler e la Legion d’Onore francese.

In ambito britannico, è stata nominata Dama Commendatrice dell’Ordine dell’Impero Britannico, ricevendo l’onorificenza a Buckingham Palace e, in seguito, quella di Messaggera di Pace delle Nazioni Unite, una designazione conferita da Kofi Annan nel 2002 in riconoscimento del suo lavoro per la pace, l’ambiente e i diritti degli animali.

Ha ricevuto decine di dottorati honoris causa da università in Europa, America, Africa e Asia, consolidando la sua reputazione non solo come ricercatrice, ma anche come divulgatore e modello moraleL’UNESCO, la National Geographic Society e numerose accademie scientifiche l’hanno riconosciuta come una delle grandi figure della biologia e della conservazione del XX e dell’inizio del XXI secolo.

La sua presenza si è insinuata anche nella cultura popolare: è stata onorata in serie animate, campagne pubblicitarie e progetti artisticiÈ apparsa nella campagna «Think Different» di Apple, ha prestato la sua voce a progetti come «Symphony of Science» e ha ispirato personaggi di serie come La famiglia della giungla o parodie in I SimpsonAnche Lego e Mattel le hanno dedicato set e bambole all’interno di collezioni che celebrano le donne ispiratrici.

Al di là dei riflettori mediatici, ciò che è rilevante è che la sua figura ha aiutato intere generazioni ad interessarsi primatologia, etica animale e conservazionesoprattutto molte giovani donne che vedevano in lei un modello di scienziata impegnata e accessibile.

Opera scritta ed eredità intellettuale

Il lavoro di Jane Goodall non si limita ai suoi taccuini di campo; si è anche dedicata a un ampia produzione di libri scientifici e divulgativi, sia per adulti che per bambini e ragazzi. Tra le sue opere più influenti ci sono All’ombra dell’uomo, dove racconta i suoi primi anni a Gombe e presenta gli scimpanzé come individui con una propria storia.

Il suo capolavoro scientifico è Gli scimpanzé di Gombe: modelli di comportamento, un’opera monumentale in cui sistematizza decenni di dati su ecologia, relazioni sociali, riproduzione, uso degli strumenti e comunicazione negli scimpanzé di Gombe. Questo libro è diventato un riferimento essenziale per chiunque studi il comportamento dei primati.

A livello più personale, titoli come Attraverso una finestra o Motivo per la speranza Combinano memorie, riflessioni spirituali e narrazioni di scoperte, offrendo uno sguardo intimo su i loro dubbi, paure, gioie e convinzioniÈ anche coautrice di opere sull’etica e la conservazione degli animali, come I dieci trust o libri incentrati sulle specie in via di estinzione.

Per i lettori più giovani, Jane ha scritto numerose storie e libri illustrati, come La mia vita con gli scimpanzé, Il libro della famiglia degli scimpanzé o storie come Dottor White y L’aquila e lo scricciolo, con cui cerca per trasmettere il loro messaggio di rispetto per tutti gli esseri viventi alle nuove generazioni fin dalla tenera età.

Sebbene ci siano stati alcuni contrattempi, come nel caso del libro semi di speranza, in cui sono stati rilevati frammenti non adeguatamente documentati, Jane ammise pubblicamente il suo errore. e si è impegnato a rivedere i riferimenti, mostrando anche quel lato umano di una figura che spesso viene idealizzata.

Controversie metodologiche e dibattiti scientifici

Il ruolo di Jane Goodall nella scienza non è stato privo di sfide. dibattiti e critiche metodologicheFin dall’inizio, la sua decisione di dare un nome agli scimpanzé e di discutere di emozioni e personalità è stata criticata come antropomorfismo. Col tempo, tuttavia, la maggior parte della comunità scientifica ha riconosciuto che il suo approccio ha aperto le porte a una comprensione più approfondita della mente animale.

Un’altra fonte di controversia è stato l’uso di centrali elettriche per attrarre gli scimpanzé, soprattutto nei primi anni a Gombe. Alcuni primatologi sostengono che questo approvvigionamento artificiale potrebbe aver esacerbato l’aggressività, alterato i modelli di foraggiamento e favorito conflitti tra gruppi, tra cui la famosa Guerra di Gombe.

Ricercatori come Margaret Power hanno messo in dubbio la misura in cui i dati raccolti in queste condizioni riflettano il «comportamento naturale» degli scimpanzé. Altri, come Jim Moore, hanno confutato queste critiche, sostenendo che comportamenti simili sono stati osservati in popolazioni prive di risorse. livelli comparabili di aggressività e dinamiche territoriali simili.

Il cibo era uno strumento quasi indispensabile. Inizialmente, ciò era necessario per osservare in dettaglio le interazioni sociali, senza le quali gran parte della conoscenza accumulata non sarebbe esistita. Riconobbe che erano emerse distorsioni nell’intensità di certi comportamenti, ma sostenne che la natura di base dell’aggressività e delle gerarchie fosse già presente.

Vita personale, spiritualità e ultimi anni

La carriera di Jane Goodall non può essere completamente separata dalla sua storia personale ed emotivaNel 1964 sposò il fotografo del National Geographic Hugo van Lawick, che documentò il suo lavoro a Gombe con migliaia di fotografie e ore di riprese durante gli anni ‘1960 e ‘1970. Ebbero un figlio, Hugo Eric Louis, e divorziarono nel 1974.

Più tardi, nel 1975, si sposò Derek BrycesonPolitico tanzaniano e direttore dei parchi nazionali, la sua posizione gli permise di proteggere il progetto Gombe limitando il turismo e garantendo un ambiente più tranquillo per la ricerca. Bryceson morì di cancro nel 1980, lasciando Jane vedova e ancora più devota al suo lavoro e al suo promettente ruolo di personaggio pubblico.

A livello spirituale, Jane ha espresso una visione aperta: afferma di credere in un maggiore forza spiritualeLo avverte in modo particolarmente forte quando si trova nella natura, sebbene non aderisca rigidamente a nessuna religione in particolare. Questa spiritualità la accompagna nei suoi discorsi, in cui spesso fa appello alla speranza e alla responsabilità morale verso gli altri esseri.

Fino a poco prima della pandemia di COVID-19, Goodall ha mantenuto un ritmo di viaggio sorprendente, trascorrendo più di 300 giorni all’anno tra conferenze, incontri con i giovani, visite a progetti di conservazione ed eventi di beneficenza. Anche con il passare degli anni, è rimasta una voce attiva contro la distruzione degli ecosistemi, crudeltà sugli animali e cambiamento climatico.

Trascorse i suoi ultimi anni tra la sua casa in Inghilterra e numerosi tour internazionali. I necrologi hanno notato che Morì all’età di 91 anni, nel 2025.Durante un tour di conferenze negli Stati Uniti, lasciò dietro di sé una fitta rete di progetti, discepoli e ammiratori che continuano la sua opera.

Considerando il quadro generale, la vita e l’opera di Jane Goodall formano una storia affascinante in cui si intersecano scoperte scientifiche rivoluzionarie, una non comune empatia verso gli altri esseri viventi e un instancabile attivismoHa dimostrato che gli scimpanzé costruiscono e usano utensili, cacciano, combattono, amano, si arrabbiano e piangono; che le loro società sono ricche di sfumature; e che, osservandole con rispetto, finiamo inevitabilmente per mettere in discussione la nostra stessa specie. La sua eredità vive oggi in ogni studio sulla primatologia, in ogni programma educativo che porta il suo nome e in migliaia di giovani che, ispirati dal suo esempio, hanno deciso di dedicare la propria vita alla cura degli animali e del pianeta.

[URL correlato=»https://www.cultura10.com/quanti-tipi-di-ominidi-esistono/»]

A történelem Jane Goodall és csimpánzai Ez egyike azon ritka tudományos kalandoknak, amelyek mindent a feje tetejére állítanak: mik vagyunk, hogyan viselkedünk, és hol húzzuk meg a határt ember és állat között. Ez a brit primatológus több mint hat évtizeden át figyelte szinte végtelen türelemmel a vadon élő csimpánzok életét Gombe-ban, Tanzániában, amíg olyan viselkedésformákat nem fedezett fel, amelyeket senki sem képzelt el, és amelyek a tankönyvek átírására kényszerítették.

Ezzel egy időben az alakja is az aktivizmus, a természetvédelem és a remény globális szimbólumaA fiatal nőből, aki egyetemi végzettség nélkül utazott Afrikába egy jegyzetfüzettel és távcsővel, az ENSZ békeküldöttje, egy több tucat országban jelen lévő intézet alapítója, valamint az emberszabású majmok és a bolygó védelmének globális vezetője lett. Ez a történet nyugodt és részletes módon mutatja be legfontosabb felfedezéseit, és azt, hogyan alakították át a csimpánzokról… és önmagunkról alkotott képünket.

Jubileumtól Gombéig: egy egyedülálló hivatás eredete

Jane már egészen fiatal korától kezdve megmutatta, hogy elképesztő rajongás az állatok iránt és Afrikán keresztül. Londonban, a Hampstead negyedben született 1934. április 3-án, Mortimer Herbert Morris-Goodall üzletember és Margaret Myfanwe Joseph regényíró lánya, aki Vanne Morris-Goodall álnéven írt. Amikor kétéves lett, apja egy plüss csimpánzt ajándékozott neki, amelyet elnevezett JubileumA baba nem ijesztette meg, hanem elválaszthatatlan társa lett, és az első lépés egy életre szóló kapcsolatban a nagy majmokkal.

Gyerekként faltam a meséket, mint például A dzsungel könyve, Tarzan, vagy Doktor DolittleArról álmodott, hogy vadállatok között éljen. Nem gazdag családból származott, így az egyetem nem szerepelt a közvetlen tervei között. Ehelyett titkárnői ismereteket tanult, és különböző cégeknél dolgozott, köztük egy dokumentumfilm-produkciós cégnél, miközben arra gyűjtött, hogy beteljesítse legmélyebb vágyát: elutazzon Afrikába.

1957-ben, 23 évesen Jane Kenyába utazott, hogy meglátogassa egy barátja farmját. Ott, némi tanácsot követve, merte felhívni a híres paleontológust és antropológust. Louis LeakeyMeggyőződve arról, hogy állatokkal kapcsolatos munka felé tudja vezetni, Leakey először titkárnőként alkalmazta Nairobiban, majd hamarosan elvitte feleségével, Maryvel együtt Tanzániába, az Olduvai-szurdokba, a korai hominidákkal kapcsolatos kutatások központjába.

Leakey meg volt győződve arról, hogy emberszabású majmok tanulmányozása fényt deríthet a viselkedésére emberi ősökEközben egy türelmes, figyelmes és rugalmas embert keresett, aki éveket tölthet a dzsungelben csimpánzok követésével. Végül felfigyelt Jane-re, aki – tudta nélkül – éppen a történelem leghosszabb ideje tartó csimpánzokkal végzett terepkutatását kezdte volna meg.

Bár akkoriban nem volt egyetemi diplomája, Leakey bízott az ösztöneiben, és anyagi támogatást, valamint gyarmati engedélyeket szerzett ahhoz, hogy a Tanganyika-tó keleti partjára küldhesse, az akkori… Gombe-patak Vadrezervátum (ma Gombe Stream Nemzeti Park). Korábban, 1958-ban Londonba küldte, hogy olyan szakértőknél képezze magát, mint Osman Hill (főemlősök viselkedése) és John Napier (anatómia), hogy tudományos alapokkal érkezzen a terepre.

Megérkezés Gombéba és a tudomány művelésének egy új módja

Amikor Jane Goodall először tette be a lábát Gombéba 1960. július 14-én, 26 éves volt, és nincs hivatalos tanulmányi tapasztalat Nem volt főemlős-tenyésztési tapasztalata, de hatalmas kíváncsisággal és különleges megfigyelőképességgel rendelkezett. A tanganyikai brit hatóságok nem engedték meg, hogy egyedül éljen ezen a távoli vidéken, így édesanyja, Vanne beleegyezett, hogy az első néhány hónapban önkéntesként elkíséri.

A kezdet egyáltalán nem volt könnyű: a csimpánzok nagyon bizalmatlanok voltak, Amint meglátták a «fehér embert», elmenekültek.Jane hetekig alig látta őket távolról távcsővel, képtelen volt közelebb kerülni hozzájuk. A legfőbb kihívása az volt, hogy hozzászoktassa őket a jelenlétéhez, és ehhez rendkívüli türelmet, fix megfigyelési időket és nagyon gyengéd mozdulatokat alkalmazott, hogy ne félemlítse meg őket.

Sikerük egyik kulcsa az volt, hogy Szakított a korabeli tudomány szokásos hidegségévelAhelyett, hogy megszámolta volna az állatokat, a megjelenésük vagy a jellemük alapján nevezte el őket: Dávid Szürkeszakáll, Góliát, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor, és még sokan mások. A tudományos közösség nagy része számára ez a szentségtörés határát súrolta: úgy gondolták, hogy a névadás az objektivitás elvesztését és az antropomorfizmusba való visszaesést jelenti.

Goodall azonban meg volt győződve arról, hogy a csimpánzok különálló személyiségek, érzelmek és összetett elmékNem habozott leírni a jegyzetfüzeteiben a gyermekkorát, serdülőkorát, motivációit, hangulatait és érzelmi kötelékeit, amelyeket megfigyelt. Évtizedekkel később ugyanazok a kifejezések, amelyek annyi kritikát váltottak ki belőle, széles körben elfogadottá váltak az etológiában és az állatpszichológiában.

Ezzel párhuzamosan Jane egy hosszú távú vizsgálati módszert fejlesztett ki: éveken át követte ugyanazokat az egyéneket és családokat, hogy rögzítse a kapcsolataikban, hierarchiáikban és viselkedésükben bekövetkezett változásokat. Ez a megközelítés hosszan tartó és részletes megfigyelés Ezután a modern primatológia szabványává vált, és gombei kutatóközpontja végül több száz cikket, szakdolgozatot és könyvet generált.

Az eszközök felfedezése: búcsú az exkluzív «homo faber»-től

Jane karrierjének egyik kulcsfontosságú pillanata az volt, amikor megfigyelte, hogy egy felnőtt férfi, David Greybeard bemutatkozik fűszálak egy termeszvárbanMegvárták, amíg a fákat ellepik a termeszek, majd kihúzták őket, hogy megegyék. Röviddel ezután látta, hogy más csimpánzok apró ágakat törnek le, megfosztják őket a leveleiktől, és ugyanígy használják őket – vagyis módosítanak egy tárgyat, hogy hatékonyabbá tegyék.

Ez teljesen lerombolta azt a mélyen gyökerező elképzelést, hogy Csak az emberek tudtak eszközöket készíteni és használniAddig az „ember” (homo faber) definíciója pontosan ezen a feltételezett kizárólagosságon alapult. Amikor Louis Leakey megkapta a hírt, egy legendássá vált mondattal válaszolt: most újra kell definiálnunk az embert, újra kell definiálnunk az eszközöket, vagy el kell fogadnunk a csimpánzokat emberként.

Ennek a felfedezésnek óriási jelentősége volt. Megmutatta, hogy a csimpánzok képesek voltak tervezzen, módosítson objektumokat és továbbítson technikákat egyik egyénről a másikra, ami nagyon hasonlít ahhoz, amit kultúrának nevezünk. Későbbi tanulmányok más populációkban, mind Nyugat-, mind Közép-Afrikában, megerősítették az eszközök használatában mutatkozó eltérő hagyományok létezését az egyes csoportok szerint, ami megerősíti a primitív kulturális variációk gondolatát.

Goodall az évek során kimerítően dokumentálta ezeket a viselkedéseket, és szisztematikusan rögzítette őket legfontosabb tudományos munkájában, A gombei csimpánzok: viselkedési mintákahol részletesen elemezte két évtizednyi eszközhasználat megfigyelése és egyéb társadalmi és ökológiai szokások.

Ez a felfedezés nemcsak átalakította a primatológiát, hanem filozófiai gondolkodásra is késztetett. az emberek és más állatok közötti folytonosságHa egy csimpánz képes egyszerű eszközöket készíteni, együttműködni a vadászatban, vagy empátiát mutatni, akkor a határ, amely elválaszt minket az állatvilág többi részétől, már nem tűnik olyan egyértelműnek.

Vegetáriánusok? Jane bebizonyítja, hogy a csimpánzok is vadásznak

Egy újabb nagy csapás érte a megszokott elképzeléseket, amikor Jane felfedezte, hogy a gombei csimpánzok Nem voltak kizárólag vegetáriánusokahogy azt hitték. Hosszú napokon át tartó megfigyelés során megfigyelte, hogyan szerveződnek meg apró emlősök, különösen vörös kolobuszmajmok, de más állatok, például kis vaddisznók fiókáinak becserkészésére és elfogására.

Az egyik legismertebb jelenetben több férfit írt le, akik összehangoltan elkülöníteni egy kolobuszmajmot magasan egy fánelállták a menekülési útvonalaikat, miközben az egyikük felmászott, hogy elfogja őket. Az elfogás után a csoport vad sikolyok és azok kitartó követelései közepette osztotta szét a húst, akik nem vettek részt közvetlenül a vadászatban, de követelték a zsákmány egy részét.

Ezek az együttműködő vadászati ​​és húsevési viselkedések azt mutatták, hogy a csimpánzok étrendje tartalmazott egy jelentős mennyiségű állati fehérjétodáig fajultak, hogy a becslések szerint bizonyos területeken minden évben a kolobuszmajom-populáció jelentős százalékát képesek levadászni. Ez ismét arra késztetett, hogy újragondoljuk a főemlősök feltételezett engedelmességéről alkotott, túlságosan idealizált elképzeléseket.

Goodall és kollégái megfigyelései feltárták e vadászatok szelektív jellegét is: néha csoportok hosszú időszakokat töltöttek egy adott zsákmány becserkészésével, ami a következők kombinációjára utal: opportunizmus és stratégiaEz a fajta tanulmány párhuzamot vont (minden kellő óvatossággal) a primitív emberek bizonyos vadászati ​​dinamikájával.

A hús étrendjükbe való felvétele további olyan megállapításokat is alátámaszt, amelyek aláhúzzák a csimpánzok ökológiai komplexitását, akik képesek kiaknázni nagyon változatos erőforrások az élőhelyükön (gyümölcsök, levelek, rovarok, termeszek, diófélék, amelyeket kövekkel törnek össze stb.), és hogy viselkedésüket az élelmiszerek szezonális elérhetőségéhez igazítsák.

Háború, erőszak és a csimpánzok sötét oldala

Ha valami igazán megrázta a csimpánzok nyilvános megítélését, az a felfedezés volt, hogy képesek más csoportok tagjainak meggyilkolására szervezkedni és akár a szomszédos közösségeket is megsemmisítették. Jane 1974 és 1978 között hatalmas szomorúsággal dokumentálta azt, amit később Gombe csimpánzháborúként ismerünk.

Ebben a konfliktusban a gombei fő csoport, az úgynevezett Kasekela, végül egy másik csoporttal találta magát szemben, Kahamakorábbi szakadár tagok alkották. Négy év alatt számos kasekelai férfi szervezett támadásokat hajtott végre, Kahama-ból elszigetelt egyéneket üldözve, amíg gyakorlatilag teljesen ki nem irtották őket.

Goodall közvetlen tanúja volt a jeleneteknek szélsőséges erőszak, összehangolt támadások és viselkedések Ezek közé tartoztak a hosszan tartó verések, a súlyos harapások, sőt még a domináns nőstények közötti kannibalizmus esetei is, akik más nőstények utódainak megölésével próbálták fenntartani társadalmi helyzetüket. Maga is elismerte, hogy nagyon nehéz volt számára elfogadni az állatoknak ezt a brutális oldalát, amelyet mélyen szeretett.

Ezek a felfedezések megváltoztatták a csimpánzokról mint békés lényekről alkotott romantikus képet, és megerősítették azt az elképzelést, hogy osztoznak velünk. zavaró képesség a szervezett agresszióraUgyanakkor számos példát figyeltek meg az együttérzésre, az együttműködésre, az árvák örökbefogadására és a közeli hozzátartozók halála utáni gyász kifejezésére is, ami nagyon összetett érzelmi képet festett.

Egyes kutatók szerint a Gombe korai éveiben alkalmazott kiegészítő táplálásnak lehet szerepe növelje bizonyos agressziók intenzitásátazáltal, hogy megváltoztatta az erőforrásokért folytatott verseny dinamikáját. Jane elismerte, hogy az ellátás befolyásolta a csoportokon belüli és csoportok közötti agressziót, bár azzal érvelt, hogy nem a semmiből hozott létre olyan viselkedéseket, amelyek már nem léteznek.

Személyiségek, családi és érzelmi kötelékek

Jane Goodall egyik legjelentősebb hozzájárulása annak kimutatása volt, hogy a csimpánzok rendelkeznek ilyen markáns egyéniségek Ezért elkerülhetetlen a jellem, a temperamentum és az egyéni tulajdonságok megvitatása. Írásaiban minden egyes egyént olyan árnyaltsággal ír le, ami évekig botrányba kergette a tudományos közösség egy részét.

A nők kedvelik összekötő tisztHagymás orrukkal és kiálló füleikkel anyai természetükről és magas társadalmi státuszukról váltak híressé. Gyermekeiket – Figant, Fabent, Freudot, Fifit és Flintet – évtizedekig követték, és egy igazi élő családfává váltak, amely széleskörű tanulmányozást tett lehetővé. Hogyan öröklődnek a társadalmi pozíciók, a nevelési stílusok és a stratégiák? hogy feljebb jusson a hierarchiában.

Más személyek, mint például MikrofonAlárendelt pozícióból alfahímmé váltak, nem annyira nyers erővel, mint inkább ravaszsággal és újítással: híressé vált arról, hogy fémdobokkal lenyűgöző lármát produkált a kiállításain, ami megfélemlítette riválisait és megerősítette presztízsét.

Jane számos olyan gesztust is megfigyelt, amelyeket az embereknél a szeretet kifejezésével társítanánk: ölelések, puszik, vállveregetések, csiklandozások és játékok Ezek a viselkedések erősítik az anyák, gyermekek, testvérek és közeli barátok közötti kötelékeket. Amikor egy csimpánz veszteséget vagy sérülést szenved, a többiek odalépnek, hogy megvigasztalják, egymást simogatják, vagy egyszerűen csak nagyon közel ülnek hozzá, ami figyelemre méltó empátiára utal.

Az anya-gyermek kapcsolat leírásakor Goodall hangsúlyozta a … rendkívüli fontosságát. korai tapasztalatok az egyén későbbi fejlődésében, ami visszhangra talált az emberi gyermekpszichológia eredményeivel. A csimpánzoknál elszenvedett gyászról, szeparációról és traumáról tett megfigyelései alapvető fontosságúak voltak a főemlősökre gyakorolt ​​árvaság és elhanyagolás hatásainak megértésében.

Gombe, egy egyedülálló természetes laboratórium

A mindössze 35 km²-es Gombe Stream Nemzeti Park a Tanganyika-tó keleti partján fekszik, és mára… a viselkedésbiológia egyik legjellegzetesebb helyeAmi 1960-ban egy kis megfigyelőállomásként indult, az az évek során a Gombe-patak Kutatóközponttá, világméretű referenciaként működött.

Több mint 350 tudományos cikk és körülbelül 50 doktori disszertációAmellett, hogy számos könyv és dokumentumfilm hozta közelebb a nagyközönséghez a vadon élő csimpánzok mindennapjait, a projekt folytonossága, az évtizedek alatt felhalmozott feljegyzésekkel, lehetővé teszi olyan összetett kérdések tanulmányozását, mint az öregedés, a generációs változások, a kulturális öröklődés és a betegségek hosszú távú hatásai.

Gombe kulcsfontosságú kutatóknak adott otthont a primatológia és az evolúciós antropológia területén. Az egyik legkényesebb projekt a az összes terepi jegyzetfüzet, fénykép és videó gyűjtése és archiválása Jane és csapata. Az információk elvesztésének megakadályozása érdekében a Jane Goodall Intézet archiváló központot hozott létre a Minnesotai Egyetemen, majd a gyűjteményeket később a Duke Egyetemre költöztették, ahol digitalizálták és feltöltötték őket egy online adatbázisba.

A Gombéban megszerzett hatalmas mennyiségű adat lehetővé tette például a teljes családfák rekonstruálását, az ikrek előfordulásának tanulmányozását, a betegségek dokumentálását és az apaság elemzését. DNS-t vontak ki a székletből és hogy összehasonlítsák a viselkedést különböző időszakokban. Kevés állatpopulációt követtek nyomon ilyen részletesen ilyen sokáig.

Továbbá Gombe számos dokumentumfilm helyszíne volt, kezdve a …-val/-vel Miss Goodall és a vad csimpánzok Az 60-as években Jane első férje, Hugo van Lawick fotós filmezte le. Ez az audiovizuális anyag, a későbbi művekkel együtt, mint például A vad csimpánzok között, Jane o Jane Goodall: A nagy reménykulcsfontosságú volt abban, hogy emberek milliói számára lehetővé tegyék a saját szemükkel láthatják a csimpánzok mindennapjait.

A vidéktől a globális aktivizmusig: A Jane Goodall Intézet és a Roots & Shoots

Bár Jane tudományosan továbbra is Gombéhoz kötődött, az 80-as évek közepén úgy döntött, hagyd abba a napi terepmunkát hogy a természetvédelemre, az oktatásra és az állatjólét védelmére összpontosítson. Ő maga is elmesélte, hogy egy 1986-os primatológiai kongresszus, amelyen elítélő jelentések hangzottak el az élőhelyek pusztulásáról és a nagy majmok laboratóriumokban és cirkuszokban történő rossz bánásmódjáról, fordulópontot jelentett.

Már megalapította a Jane Goodall Intézet (JGI)A JGI, egy a csimpánzok és ökoszisztémáik védelmével, valamint a velük együtt élő emberi közösségek életének javításával foglalkozó szervezet, ma már körülbelül harminc irodával rendelkezik különböző országokban. Közösségi alapú természetvédelmi projekteket, erdőtelepítési kezdeményezéseket, környezetvédelmi oktatási programokat és főemlősmentési programokat fejleszt.

1991-ben indította el Gyökerek és hajtásokEgy ifjúsági oktatási program, amely Tanzániában indult egy kis csoport tinédzserrel, akik aggódtak a környezeti pusztítás és a körülöttük tapasztalt társadalmi problémák miatt. Ami egy találkozóként indult a verandájukon Dar es Salaamban, mára egy több mint 60-100 országban (a forrástól függően) jelen lévő hálózattá és több ezer aktív csoporttá nőtte ki magát.

A Roots & Shoots arra ösztönzi a gyerekeket és a fiatalokat, hogy tervezzenek konkrét projektek a környezetük javításáraAz újrahasznosítási kampányoktól az erdőtelepítésen át a helyi állatok védelméig és a sebezhető közösségek támogatásáig a filozófia egyszerű, mégis erőteljes: minden ember képes változást elérni, bármilyen kicsinek is tűnik az, és a sok helyi cselekvés összege globális hatást generál.

Jane aktivizmusa arra is késztette, hogy olyan ügyekben is részt vegyen, mint például Nagy Majom Projektamely bizonyos alapvető jogok (szabadság, kínzás elleni védelem, testi sérthetetlenség) kiterjesztését javasolja a nem emberi majmokra, valamint kampányokat indít a főemlősökkel végzett invazív kísérletek, az intenzív haszonállat-tenyésztés és a vadon élő állatok jogellenes kereskedelme ellen.

Elismerések, díjak és kulturális vetítés

Jane Goodall munkásságának hatása tükröződik a következőkben: díjak, kitüntetések és elismerések lenyűgöző listája tudományos intézmények, kormányok és szervezetek ítélik oda világszerte. A legrangosabbak közé tartozik a Kiotói Alaptudományi Díj, a Benjamin Franklin-érem élettudományokban, az Asztúria Hercegének Tudományos és Műszaki Kutatási Díja, a Tyler-díj és a Francia Becsületrend.

A brit szférában kinevezték a Brit Birodalom Rendjének dámaparancsnoka, akit a Buckingham-palotában vettek át, később pedig az ENSZ békenagykövete lett, ezt a kitüntetést Kofi Annan adományozta 2002-ben a békéért, a környezetvédelemért és az állatjogokért végzett munkájának elismeréseként.

Több tucat díszdoktori címet kapott európai, amerikai, afrikai és ázsiai egyetemektől, megszilárdítva ezzel hírnevét nemcsak kutatóként, hanem népszerűsítő és erkölcsi példaképAz UNESCO, a National Geographic Society és számos tudományos akadémia a 20. és 21. század eleji biológia és természetvédelem egyik legnagyobb alakjaként ismerte el.

Jelenléte a populáris kultúrába is beszivárgott: tisztelettel adóztak neki animációs sorozatok, reklámkampányok és művészeti projektekSzerepelt az Apple „Gondolkodj másképp” kampányában, hangját olyan projektekhez kölcsönözte, mint a „Tudomány szimfóniája”, és inspirációt jelentett olyan sorozatok szereplőinek, mint a The Wild Thornberrys vagy parodizálja a A SimpsonsMég a Lego és a Mattel is dedikált neki szetteket és babákat kínál az inspiráló nőket ünneplő kollekcióiban.

A média reflektorfényén túl az a lényeges, hogy alakja egész generációknak segített érdeklődni a … iránt. primatológia, állatetika és természetvédelemkülönösen sok fiatal nő, akik egy elkötelezett és megközelíthető tudós példaképét látták benne.

Írásos munka és szellemi örökség

Jane Goodall munkássága nem korlátozódik a terepi jegyzetfüzeteire; emellett elkötelezte magát egy tudományos és ismeretterjesztő könyvek széleskörű gyártása, felnőtteknek, gyermekeknek és fiataloknak egyaránt. Legnagyobb hatású művei közé tartozik Az ember árnyékában, ahol Gombe-ban töltött korai éveiről mesél, és a csimpánzokat saját történelmükkel rendelkező egyénekként mutatja be.

Tudományos főműve a A gombei csimpánzok: viselkedési minták, egy monumentális mű, amelyben évtizedeknyi adatot rendszerez a ökológia, társadalmi kapcsolatok, szaporodás, eszközhasználat és kommunikáció a gombei csimpánzoknál. Ez a könyv nélkülözhetetlen referenciaanyaggá vált mindenki számára, aki a főemlősök viselkedését kutatja.

Személyesebb szinten olyan címek, mint például Egy ablakon keresztül o A remény oka Emlékiratokat, spirituális elmélkedéseket és felfedezésekről szóló elbeszéléseket ötvöznek, bensőséges betekintést nyújtva a… kétségeik, félelmeik, örömeik és meggyőződéseikEmellett társszerzője az állatetikával és -védelemmel foglalkozó műveknek is, mint például A tíz tröszt vagy veszélyeztetett fajokkal foglalkozó könyvek.

A fiatalabb olvasók számára Jane számos történetet és képeskönyvet írt, például Életem a csimpánzokkal, A csimpánz családkönyve vagy olyan történetek, mint Dr. White y A Sas és az Ökörszem, amellyel azt keresi hogy közvetítsék az összes élőlény iránti tisztelet üzenetét az új generációknak már egészen fiatal kortól kezdve.

Bár voltak nehézségek, mint például a könyv esetében A remény magjai, amelyben olyan töredékeket észleltek, amelyeket nem megfelelően dokumentáltak, Jane nyilvánosan beismerte a hibáját. és ígéretet tett a hivatkozások áttekintésére, bemutatva egy gyakran idealizált figura emberi oldalát is.

Módszertani viták és tudományos viták

Jane Goodall tudományban betöltött szerepe nem volt mentes a kihívásoktól. módszertani viták és kritikákKezdettől fogva antropomorfizmusként kritizálták a csimpánzok elnevezésére, valamint az érzelmek és a személyiség tárgyalására vonatkozó döntését. Idővel azonban a tudományos közösség nagy része elismerte, hogy megközelítése megnyitotta az utat az állati elme gazdagabb megértése előtt.

Egy másik vitaforrás a használata volt erőművek hogy vonzza a csimpánzokat, különösen a gombei élet első éveiben. Egyes primatológusok azzal érvelnek, hogy ez a mesterséges ellátás súlyosbíthatta az agressziót, megváltoztathatta a táplálkozási szokásokat, és elősegíthette a csoportok közötti konfliktusokat, beleértve a híres gombei háborút is.

Az olyan kutatók, mint Margaret Power, megkérdőjelezték, hogy az ilyen körülmények között gyűjtött adatok milyen mértékben tükrözik a csimpánzok „természetes viselkedését”. Mások, mint például Jim Moore, cáfolták ezeket a kritikákat, azzal érvelve, hogy hasonló viselkedést figyeltek meg ellátatlan populációkban is. hasonló agressziós szinteket és hasonló területi dinamikák.

Az étel szinte nélkülözhetetlen eszköz volt. Kezdetben erre azért volt szükség, hogy részletesen megfigyelhessék a társas interakciókat, amelyek nélkül a felhalmozott tudás nagy része nem létezne. Elismerte, hogy bizonyos viselkedések intenzitásában torzulások merültek fel, de fenntartotta, hogy az agresszió és a hierarchiák alapvető természete már jelen van.

Magánélet, spiritualitás és későbbi évek

Jane Goodall karrierjét nem lehet teljesen elválasztani a… személyes és érzelmi történelem1964-ben feleségül ment Hugo van Lawickhoz, a National Geographic fotósához, aki több ezer fényképpel és több órányi felvétellel dokumentálta gombei munkásságát az 1960-as és 1970-es években. Egy fiuk született, Hugo Eric Louis, és 1974-ben elváltak.

Később, 1975-ben megnősült Derek BrycesonBryceson tanzániai politikus és nemzeti parkok igazgatójaként pozíciója lehetővé tette számára, hogy a turizmus korlátozásával és a kutatáshoz csendesebb környezet biztosításával megvédje a Gombe projektet. Bryceson 1980-ban hunyt el rákban, Jane-t özveggyé téve, aki még jobban elkötelezett volt munkájának és egyre növekvő közéleti szerepének.

Spirituális szinten Jane nyitott jövőképet fogalmazott meg: azt állítja, hogy hisz egy nagyobb spirituális erőKülönösen erősen érzi ezt a természetben, bár nem ragaszkodik szigorúan egyetlen valláshoz sem. Ez a spiritualitás kíséri előadásaiban, amelyekben gyakran a reményre és a többi lény iránti erkölcsi felelősségre hivatkozik.

Röviddel a COVID-19 világjárvány előtt Goodall lenyűgöző tempót tartott utazás közben, évente több mint 300 napot töltött konferenciákon, fiatalokkal való találkozókon, természetvédelmi projektek látogatásán és jótékonysági rendezvényeken. Az évek múlásával is változatlan maradt. aktív hang az ökoszisztémák pusztulása ellen, az állatkínzás és a klímaváltozás.

Utolsó éveit angliai otthona és kiterjedt nemzetközi turnék között töltötte. A gyászjelentések megjegyzik, hogy 91 éves korában, 2025-ben hunyt el.Egy amerikai előadókörút során projektekből, tanítványokból és tisztelőkből álló sűrű hálózatot hagyott maga után, akik folytatják munkáját.

Az összképet tekintve Jane Goodall élete és munkássága egy lenyűgöző történetet alkot, amelyben egymásba fonódnak. forradalmi tudományos felfedezések, szokatlan empátia más élőlények iránt és fáradhatatlan aktivizmusBebizonyította, hogy a csimpánzok eszközöket készítenek és használnak, vadásznak, háborúznak, szeretnek, dühösek és sírnak; hogy társadalmaik tele vannak árnyalatokkal; és hogy ha tisztelettel figyeljük meg őket, elkerülhetetlenül megkérdőjelezzük saját fajunkat. Öröksége ma is él minden primatológiai tanulmányban, minden nevéhez fűződő oktatási programban, és több ezer fiatalban, akik példája által inspirálva úgy döntöttek, hogy életüket az állatok és a bolygó gondozásának szentelik.

[kapcsolódó url=»https://www.cultura10.com/hogyan-mennyi-típusú-hominidák-vannak-a-terén/»]

ההיסטוריה של ג’יין גודול והשימפנזים שלה זוהי אחת מאותן הרפתקאות מדעיות נדירות שהופכות הכל על פיה: מה אנחנו, איך אנחנו מתנהגים, והיכן אנו מותחים את הגבול בין בני אדם לבעלי חיים. במשך יותר משישה עשורים, הפרימטולוגית הבריטית הזו צפתה, בסבלנות כמעט אינסופית, בחייהם של שימפנזים פראיים בגומבה, טנזניה, עד שגילתה התנהגויות שאף אחד לא דמיין ואילצו כתיבה מחדש של ספרי לימוד.

במקביל, דמותו הפכה סמל עולמי של אקטיביזם, שימור ותקווהמאישה צעירה ללא תואר אקדמי שנסעה לאפריקה עם מחברת ומשקפת, היא הפכה לשליחת שלום של האו»ם, מייסדת מכון הפועל בעשרות מדינות, ומובילה עולמית בהגנה על קופי אדם גדולים ועל כדור הארץ. זהו, בצורה רגועה ומפורטת, סיפורן של תגליותיה החשובות ביותר וכיצד הן שינו את הבנתנו את השימפנזים… ואת עצמנו.

מיובל לגומבה: מקורותיו של ייעוד ייחודי

מגיל צעיר מאוד, ג’יין הראתה קסם עצום מבעלי חיים ודרך אפריקה. היא נולדה בלונדון, בשכונת המפסטד, ב-3 באפריל 1934, בתם של מורטימר הרברט מוריס-גודול, איש עסקים, והסופרת מרגרט מייפאנוו ג’וזף, שכתבה תחת שם העט ואן מוריס-גודול. כשהייתה בת שנתיים, אביה נתן לה שימפנזה מפוחלץ, אותו קראה יובלרחוק מלהפחיד אותה, הבובה הזו הפכה לחברה הבלתי נפרדת שלה ולצעד הראשון במערכת יחסים לכל החיים עם קופי אדם גדולים.

כילדה, טרפתי סיפורים כמו ספר הג’ונגל, טרזן או דוקטור דוליטלהיא חלמה לחיות בין חיות בר. היא לא הגיעה ממשפחה עשירה, כך שהלימודים באוניברסיטה לא היו בתוכניותיה המיידיות. במקום זאת, היא למדה מקצועות מזכירות ועבדה בחברות שונות, כולל חברת הפקת סרטים דוקומנטריים, תוך כדי חסכות כדי להגשים את משאלת ליבה העמוקה ביותר: לנסוע לאפריקה.

בגיל 23, בשנת 1957, ג’יין נסעה לקניה כדי לבקר בחווה של חבר. שם, בעקבות עצה כלשהי, היא העזה להתקשר לפליאונטולוג ולאנתרופולוגית המפורסמת. לואי ליקימשוכנע שהוא יכול להדריך אותה לעבר עבודה הקשורה לבעלי חיים, ליקי שכר אותה תחילה כמזכירה בניירובי ועד מהרה לקח אותה ואת אשתו מרי לקניון אולדובאי בטנזניה, מרכז המחקר על הומינידים מוקדמים.

ליקי היה משוכנע ש לימוד קופי אדם גדולים יכול לשפוך אור על התנהגותו של אבות אנושייםבינתיים, הוא חיפש מישהו סבלני, ערני וגמיש מספיק כדי לבלות שנים בג’ונגל במעקב אחר שימפנזים. בסופו של דבר הוא שם לב לג’יין, אשר, ללא ידיעתה, עמדה להתחיל את מחקר השדה הוותיק ביותר בהיסטוריה על שימפנזים.

למרות שלא היה לה תואר אקדמי באותה תקופה, ליקי סמכה על האינסטינקטים שלה והשיגה מימון והיתרים קולוניאליים לשלוח אותה לחוף המזרחי של אגם טנגניקה, למה שהיה אז שמורת הציד גומבה נחל (כיום הפארק הלאומי גומבה נחל). מוקדם יותר, בשנת 1958, הוא שלח אותה ללונדון להתאמן עם מומחים כמו אוסמן היל (התנהגות פרימטים) וג’ון נאפייר (אנטומיה), כדי שתגיע לשטח עם בסיס מדעי כלשהו.

ההגעה לגומבה ודרך חדשה לעשיית מדע

כאשר ג’יין גודול דרכה לראשונה בגומבה ב-14 ביולי 1960, היא הייתה בת 26 ו… ללא ניסיון אקדמי רשמי לא היה לה רקע בפרימטולוגיה, אך הייתה לה סקרנות עצומה ויכולת התבוננות מיוחדת. הרשויות הבריטיות בטנגניקה לא הרשו לה לחיות לבדה באזור מרוחק זה, ולכן אמה, ואן, הסכימה ללוות אותה בחודשים הראשונים כמתנדבת.

ההתחלה לא הייתה קלה כלל: השימפנזים, מאוד לא בוטחים, הם ברחו ברגע שראו את «האדם הלבן»במשך שבועות, ג’יין בקושי יכלה לראות אותם מרחוק בעזרת משקפת, ולא יכלה להתקרב יותר. האתגר העיקרי שלה היה להרגיל אותם לנוכחותה, ולשם כך היא השתמשה בשילוב של סבלנות רבה, זמני תצפית קבועים ותנועות עדינות מאוד כדי לא להפחיד אותם.

אחד המפתחות להצלחתם היה ש זה שבר את הקור הרגיל של המדע של התקופהבמקום למספר את בעלי החיים, הוא נתן להם שמות לפי מראם או אופיים: דיוויד גרייבידן, גוליית, פלו, פיפי, מייק, האמפרי, ג’יג’י, מר מקגרגור, ועוד רבים אחרים. עבור חלק ניכר מהקהילה המדעית, הדבר גבל בחילול הקודש: מתן שמות, כך חשבו, מרמז על אובדן אובייקטיביות וצניחה לאנתרופומורפיזם.

גודאל, לעומת זאת, היה משוכנע שלשימפנזים היה אישיויות שונות, רגשות ותודעות מורכבותהוא לא היסס לתאר במחברותיו את הילדות, גיל ההתבגרות, המוטיבציות, מצבי הרוח והקשרים הרגשיים שראה. עשרות שנים לאחר מכן, אותם מונחים שזכו בו לביקורת כה רבה היו מקובלים באופן נרחב באתולוגיה ובפסיכולוגיה של בעלי חיים.

במקביל, ג’יין פיתחה שיטת מחקר ארוכת טווח: מעקב אחר אותם אנשים ומשפחות במשך שנים כדי לתעד שינויים במערכות היחסים שלהם, בהיררכיות ובהתנהגויות שלהם. גישה זו ל… תצפית ממושכת ומפורטת לאחר מכן היא הפכה לסטנדרט בפרימטולוגיה המודרנית, ומרכז המחקר שלה בגומבה יצר בסופו של דבר מאות מאמרים, תזות וספרים.

גילוי הכלים: להתראות ל»הומו פאבר» הבלעדי

אחד הרגעים המרכזיים בקריירה של ג’יין הגיע כאשר היא צפתה בגבר בוגר, דיוויד גרייבידן, מציג גבעולי עשב בערימת טרמיטיםהם חיכו עד שהעצים היו מכוסים בטרמיטים ואז שלפו אותם כדי לאכול אותם. זמן קצר לאחר מכן, הוא ראה שימפנזים אחרים שוברים ענפים קטנים, מסירים מהם את העלים ומשתמשים בהם באותו אופן – כלומר, משנים חפץ כדי להפוך אותו ליעיל יותר.

זה ניפץ לחלוטין את הרעיון המושרש עמוק רק בני אדם יכלו לייצר ולהשתמש בכליםעד אז, ההגדרה של «אדם» (הומו פאבר) התבססה בדיוק על אותה בלעדיות לכאורה. כאשר לואי ליקי קיבל את החדשות, הוא הגיב בביטוי שיהפוך לאגדה: כעת עלינו להגדיר מחדש את האדם, להגדיר מחדש את הכלים, או לקבל את השימפנזים כבני אדם.

חשיבותה של תגלית זו הייתה עצומה. היא הראתה ששימפנזים מסוגלים ל לתכנן, לשנות אובייקטים ולהעביר טכניקות מאדם לאדם, משהו דומה מאוד למה שאנו מכנים תרבות. מחקרים מאוחרים יותר באוכלוסיות אחרות, הן במערב אפריקה והן במרכז אפריקה, אישרו את קיומן של מסורות שונות בשימוש בכלים לפי כל קבוצה, דבר המחזק את רעיון השונות התרבותית הפרימיטיבית.

גודאל תיעדה את ההתנהגויות הללו באופן ממצה לאורך השנים וליכסה אותן באופן שיטתי בעבודתה המדעית החשובה ביותר, השימפנזים של גומבה: דפוסי התנהגותשם הוא ניתח בפירוט שני עשורים של תצפיות על שימוש בכלים והרגלים חברתיים ואקולוגיים אחרים.

תגלית זו לא רק שינתה את הפרימטולוגיה, אלא גם אילצה התבוננות פילוסופית בנושא, ההמשכיות בין בני אדם לבעלי חיים אחריםאם שימפנזה יכול לייצר כלים פשוטים, לשתף פעולה בציד, או לגלות אמפתיה, הגבול שמפריד בינינו לשאר ממלכת החי כבר לא נראה כל כך ברור.

צמחונים? ג’יין מוכיחה שגם שימפנזים צדים

מכה קשה נוספת לרעיונות מבוססים הגיעה כאשר ג’יין גילתה שהשימפנזים של גומבה הם לא היו צמחונים באופן בלעדיכפי שסברו האמינו. במהלך ימים ארוכים של ניטור, הוא צפה כיצד הם התארגנו כדי לעקוב וללכוד יונקים קטנים, במיוחד קופי קולובוס אדומים, אך גם צעירים של בעלי חיים אחרים כמו חזירי בר קטנים.

באחת הסצנות הידועות ביותר, הוא תיאר כמה גברים מתואמים כדי לבודד קוף קולובוס גבוה על עץחסמו את נתיבי המילוט שלהם בזמן שאחד מהם טיפס כדי ללכוד אותם. לאחר הלכידה, הקבוצה חילקה את הבשר תוך כדי צרחות עזות ודרישות עקשניות מצד אלו שלא השתתפו ישירות בציד אך תבעו חלק מהשלל.

התנהגויות הציד והאכילה השיתופיות הללו הראו שתזונת השימפנזים כללה חלק משמעותי של חלבון מן החיעד כדי כך שההערכה היא שהם יכולים לטרוף אחוז משמעותי מאוכלוסיית קופי הקולובוס באזורים מסוימים מדי שנה. שוב, עובדה זו אילצה בחינה מחודשת של תפיסות אידיאליות יתר על המידה לגבי צייתנותם לכאורה של פרימטים אלה.

תצפיותיהם של גודול ועמיתיה חשפו גם את האופי הסלקטיבי של ציד זה: לעיתים קבוצות בילו תקופות ארוכות במעקב אחר טרף ספציפי, דבר המצביע על שילוב של אופורטוניזם ואסטרטגיהמחקר מסוג זה סיפק הקבלות (בזהירות הראויה) עם דינמיקות ציד מסוימות בבני אדם פרימיטיביים.

הכללת בשר בתזונה שלהם מוסיפה לממצאים אחרים המדגישים את המורכבות האקולוגית של שימפנזים, המסוגלים לנצל משאבים מגוונים מאוד בסביבתם (פירות, עלים, חרקים, טרמיטים, אגוזים שהם שוברים עם אבנים וכו’), ולהתאים את התנהגויותיהם לזמינות העונתית של מזון.

מלחמה, אלימות והצד האפל של השימפנזים

אם משהו באמת זעזע את תדמית השימפנזים בציבור, זו הייתה התגלית שהם יכולים להתארגן כדי להרוג חברים בקבוצות אחרות ואף להשמיד קהילות שכנות. בין השנים 1974 ו-1978, ג’יין תיעדה בצער עצום את מה שיוכל לימים להיות ידוע כמלחמת השימפנזים של גומבה.

בסכסוך הזה, הקבוצה העיקרית מגומבה, המכונה קסקלה, בסופו של דבר התמודד מול קבוצה אחרת, כהמההוקמה על ידי חברי פיצול לשעבר. במשך ארבע שנים, כמה גברים מקסקלה ביצעו התקפות מאורגנות, תוך שהם עוקבים אחר אנשים בודדים מקהמה עד שחוסלו כמעט לחלוטין.

גודאל היה עד ישיר לסצנות של אלימות קיצונית, התקפות מתואמות והתנהגויות אלה כללו מכות ממושכות, נשיכות קשות, ואפילו מקרים של קניבליזם בקרב נקבות דומיננטיות שהרגו את צאצאיהן של נקבות אחרות כדי לשמור על מעמדן החברתי. היא עצמה הודתה שקשה לה מאוד לקבל את הצד האכזרי הזה של בעלי חיים שאהבה מאוד.

ממצאים אלה שינו את התפיסה הרומנטית של שימפנזים כיצורים שלווים וחיזקו את הרעיון שהם חולקים איתנו. יכולת מטרידה לתוקפנות מאורגנתבמקביל, נצפו גם דוגמאות רבות של חמלה, שיתוף פעולה, אימוץ יתומים וביטויי אבל לאחר מות קרובי משפחה, מה שצייר תמונה רגשית מורכבת מאוד.

כמה חוקרים הציעו כי ההאכלה המשלימה שנהוגה בשנותיו הראשונות של גומבה עשויה להיות להגביר את עוצמתן של תוקפנות מסוימתעל ידי שינוי הדינמיקה של התחרות על משאבים. ג’יין הכירה בכך שההקצאה השפיעה על תוקפנות בתוך קבוצות ובין קבוצות, אם כי טענה שהיא לא יצרה התנהגויות יש מאין שלא היו קיימות כבר.

אישיויות, משפחה וקשרים רגשיים

אחת התרומות העמוקות ביותר של ג’יין גודול הייתה להראות שלשימפנזים יש אינדיבידואליות כה מסומנת לכן, בלתי נמנע לדון באופי, במזג ובתכונות אישיות. בכתביו, הוא מתאר כל אדם בעושר של ניואנסים שעוררו במשך שנים שערורייה בקרב חלק מהקהילה המדעית.

נקבות אוהבות פלועם אפיהם הבולטים ואוזניהם הבולטות, הם התפרסמו בזכות אופיים האימהי ובמעמדם החברתי הגבוה. ילדיהם – פיגן, פאבן, פרויד, פיפי ופלינט – נבדקו במשך עשרות שנים, והפכו לעץ משפחה חי של ממש שאפשר מחקר מקיף. כיצד עמדות חברתיות, סגנונות הורות ואסטרטגיות עוברים בתורשה לטפס בדרגים ההיררכיים.

אנשים אחרים, כגון מייקהם עברו מתפקיד כפוף לזכר אלפא, לא תוך שימוש בכוח גס אלא בערמומיות ובחדשנות: הוא התפרסם בזכות השימוש בתופים ממתכת כדי לייצר מחבט מרשים במהלך הופעותיו, מה שהפחיד את יריביו וחיזק את יוקרתו.

ג’יין גם הבחינה במחוות רבות שאצל בני אדם היינו מקשרים עם גילויי חיבה: חיבוקים, נשיקות, טפיחות על השכם, דגדוגים ומשחקים התנהגויות אלו מחזקות את הקשרים בין אמהות, ילדים, אחים וחברים קרובים. כאשר שימפנזה סובל מאובדן או פציעה, אחרים ניגשים לנחם אותו, מטפחים זה את זה, או פשוט יושבים קרוב מאוד, מה שמרמז על אמפתיה יוצאת דופן.

בתיאורו את מערכת היחסים בין אם לילד, הדגישה גודאל את החשיבות העצומה של חוויות מוקדמות בהתפתחותו המאוחרת של הפרט, דבר שהדהד עם ממצאים בפסיכולוגיה של הילד האנושי. תצפיותיה על אבל, פרידה וטראומה אצל שימפנזים היו בסיסיות להבנת השפעות היתמות וההזנחה אצל פרימטים.

גומבה, מעבדה טבעית ייחודית

הפארק הלאומי גומבה נחל, המשתרע על פני 35 קמ»ר בלבד על החוף המזרחי של אגם טנגניקה, הפך אחד המקומות הסמליים ביותר בביולוגיה התנהגותיתמה שהחל בשנת 1960 כתחנת תצפית קטנה, הפך עם השנים למרכז המחקר של נחל גומבה, אתר עולמי.

יותר מ 350 מאמרים מדעיים וכ-50 עבודות דוקטורטבנוסף לספרים וסרטי תעודה רבים שקירבו את חיי היומיום של שימפנזים פראיים לציבור הרחב, המשכיות הפרויקט, עם תיעוד שנצבר במשך עשרות שנים, מאפשרת מחקר של נושאים מורכבים כגון הזדקנות, חילופי דורות, העברה תרבותית והשפעות ארוכות טווח של מחלות.

גומבה היה ביתם של חוקרים מרכזיים בפרימטולוגיה ואנתרופולוגיה אבולוציונית. אחד הפרויקטים העדינים ביותר היה איסוף וארכיון של כל מחברות השטח, התמונות והסרטונים על ידי ג’יין וצוותה. כדי למנוע אובדן של מידע זה, מכון ג’יין גודול הקים מרכז ארכיון באוניברסיטת מינסוטה, והאוספים הועברו מאוחר יותר לאוניברסיטת דיוק, שם הם עברו דיגיטציה והועלו למסד נתונים מקוון.

כמות הנתונים העצומה שהתקבלה בגומבה אפשרה, למשל, לשחזר גנאלוגיות שלמות, לחקור את תופעות תאומים, לתעד מחלות ולנתח אבהות באמצעות… DNA שהופק מצואה ולהשוות התנהגויות בתקופות שונות. מעט אוכלוסיות בעלי חיים עקבו אחריהם בפירוט כה רב במשך זמן כה רב.

יתר על כן, גומבה שימשה כרקע לסרטים דוקומנטריים רבים, החל מ- מיס גודול והשימפנזים הפראיים בשנות ה-60, הוא צולם על ידי הצלם הוגו ואן לאוויק, בעלה הראשון של ג’יין. חומר אורקולי זה, יחד עם עבודות מאוחרות יותר כמו בין השימפנזים הפראיים, ג’יין o ג’יין גודול: התקווה הגדולה, היה המפתח לאפשר למיליוני אנשים לראות במו עיניהם את חיי היומיום של שימפנזים.

מהכפר לאקטיביזם עולמי: מכון ג’יין גודול ו-Roots & Shoots

למרות שג’יין נותרה קשורה מדעית לגומבה, באמצע שנות השמונים היא החליטה לנטוש את עבודת השטח היומיומית להתמקד בשימור, חינוך והגנה על רווחת בעלי חיים. היא עצמה סיפרה כי כנס לפרימטולוגיה בשנת 1986, בו הוצגו דוחות קשים על הרס בתי גידול ויחס לא נכון לקופי אדם גדולים במעבדות ובקרקסים, סימן נקודת מפנה.

הוא כבר ייסד את מכון ג’יין גודול (JGI)לארגון JGI, המוקדש להגנה על שימפנזים והמערכות האקולוגיות שלהם, כמו גם לשיפור חייהם של הקהילות האנושיות החיות לצידם, יש כיום כשלושים משרדים במדינות שונות. הוא מפתח פרויקטים קהילתיים של שימור, יוזמות ייעור מחדש, תוכניות חינוך סביבתי ותוכניות הצלת פרימטים.

בשנת 1991 הוא השיק שורשים ונבטיםתוכנית חינוך לנוער שמקורה בטנזניה עם קבוצה קטנה של בני נוער שדאגו להרס הסביבה ולבעיות החברתיות שהיו עדים להן סביבם. מה שהחל כמפגש במרפסת שלהם בדאר א-סלאם גדל לרשת הנמצאת ביותר מ-60-100 מדינות (בהתאם למקור) ולאלפי קבוצות פעילות.

Roots & Shoots מעודד ילדים ובני נוער לעצב פרויקטים קונקרטיים לשיפור סביבתםמקמפיינים למחזור ועד ייעור מחדש, הגנה על בעלי חיים מקומיים ותמיכה בקהילות פגיעות, הפילוסופיה פשוטה אך עוצמתית: כל אדם יכול לעשות שינוי, קטן ככל שיהיה, וסכום של פעולות מקומיות רבות מייצר השפעה עולמית.

האקטיביזם של ג’יין הוביל אותה גם למעורבות במטרות כגון פרויקט הקוף הגדולאשר מציע להרחיב זכויות בסיסיות מסוימות (חופש, הגנה מפני עינויים, שלמות גופנית) לקופי אדם גדולים שאינם בני אדם, כמו גם קמפיינים נגד ניסויים פולשניים בפרימטים, חקלאות אינטנסיבית של חיות משק וסחר בחיות בר.

הכרה, פרסים והקרנה תרבותית

השפעת עבודתה של ג’יין גודול באה לידי ביטוי ב… רשימה מרשימה של פרסים, הוקרה והוקרה מוענק על ידי מוסדות מדעיים, ממשלות וארגונים ברחבי העולם. בין הפרסים היוקרתיים ביותר נמנים פרס קיוטו במדע בסיסי, מדליית בנג’מין פרנקלין במדעי החיים, פרס נסיך אסטוריאס למחקר מדעי וטכני, פרס טיילר ולגיון הכבוד הצרפתי.

בתחום הבריטי, היא מונתה דיים מפקדת מסדר האימפריה הבריטית, קיבלה את האות בארמון בקינגהאם, ומאוחר יותר הייתה שליחת שלום של האומות המאוחדות, תואר שהוענק על ידי קופי אנאן בשנת 2002 כהוקרה על עבודתה למען שלום, הסביבה וזכויות בעלי חיים.

היא קיבלה עשרות תוארי דוקטור לשם כבוד מאוניברסיטאות באירופה, אמריקה, אפריקה ואסיה, ובכך חיזקה את המוניטין שלה לא רק כחוקרת אלא גם כ… פופולריזטור ומודל לחיקוי מוסריאונסק»ו, האגודה הלאומית לגיאוגרפיה ואקדמיות מדעיות רבות הכירו בה כאחת הדמויות הגדולות בביולוגיה ובשימור של המאה ה-20 ותחילת המאה ה-21.

נוכחותה חלחלה גם לתרבות הפופולרית: היא זכתה לכבוד ב סדרות אנימציה, קמפיינים פרסומיים ופרויקטים אמנותייםהיא הופיעה בקמפיין «חשוב אחרת» של אפל, נתנה את קולה לפרויקטים כמו «סימפוניה של המדע», ושימשה השראה לדמויות בסדרות כמו קוצני הבר או פרודיות ב הסימפסוניםאפילו ללגו ולמאטל יש סטים ובובות ייעודיים לה בקולקציות שחוגגות נשים מעוררות השראה.

מעבר לאור הזרקורים התקשורתי, מה שרלוונטי הוא שדמותו עזרה לדורות שלמים להתעניין ב פרימטולוגיה, אתיקה של בעלי חיים ושימורבמיוחד נשים צעירות רבות שראו בה מודל לחיקוי של מדענית מסורה ונגישה.

עבודה כתובה ומורשת אינטלקטואלית

עבודתה של ג’יין גודול אינה מוגבלת למחברות השדה שלה; היא הקדישה את עצמה גם ל… הפקה נרחבת של ספרי מדע ופופולריות, הן למבוגרים והן לילדים ולנוער. בין יצירותיו המשפיעות ביותר נמצאות בצל האדם, שם הוא מספר על שנותיו הראשונות בגומבה ומציג שימפנזים כפרטים בעלי היסטוריה משלהם.

המגנום אופן המדעי שלו הוא השימפנזים של גומבה: דפוסי התנהגות, עבודה מונומנטלית שבה הוא מסדר שיטתיות של עשרות שנים של נתונים על אקולוגיה, יחסים חברתיים, רבייה, שימוש בכלים ותקשורת בשימפנזים של גומבה. ספר זה הפך למקור מידע חיוני לכל מי שחוקר את התנהגותם של פרימטים.

ברמה האישית יותר, תארים כמו דרך חלון o סיבה לתקווה הם משלבים זיכרונות, הרהורים רוחניים וסיפורים של תגליות, ומציעים הצצה אינטימית אל תוך הספקות, הפחדים, השמחות והאמונות שלהםהיא גם הייתה שותפה לכתיבת עבודות בנושא אתיקה ושימור בעלי חיים, כגון עשרת הנאמנויות או ספרים המתמקדים במינים בסכנת הכחדה.

עבור קוראים צעירים יותר, ג’יין כתבה סיפורים וספרי תמונות רבים, כגון החיים שלי עם השימפנזים, ספר משפחת השימפנזים או סיפורים כמו ד»ר וייט y הנשר והגדרון, שבעזרתו הוא מבקש להעביר את מסר הכבוד לכל היצורים החיים לדורות חדשים מגיל צעיר.

למרות שהיו כמה נסיגות, כמו המקרה של הספר זרעי תקווה, שבהם התגלו שברים שלא תועדו כראוי, ג’יין הודתה בפומבי בטעותה. והתחייב לבחון את ההפניות, ולהראות גם את הצד האנושי של דמות שלעתים קרובות זוכה לאידיאליזציה.

מחלוקות מתודולוגיות ודיונים מדעיים

תפקידה של ג’יין גודול במדע לא היה חף מאתגרים. ויכוחים וביקורות מתודולוגיותמלכתחילה, החלטתו לתת שמות לשימפנזים ולדון ברגשות ובאישיות ספגה ביקורת בטענה שהיא אנתרופומורפיזם. עם הזמן, עם זאת, רוב הקהילה המדעית הכירה בכך שגישתו פתחה את הדלת להבנה עשירה יותר של מוחם של בעלי חיים.

מקור נוסף למחלוקת היה השימוש ב- תחנות כוח כדי למשוך את השימפנזים, במיוחד בשנים הראשונות בגומבה. כמה פרימטולוגים טענו כי אספקה ​​מלאכותית זו אולי החריפה את התוקפנות, שינתה את דפוסי חיפוש המזון וטיפחה סכסוכים בין קבוצות, כולל מלחמת גומבה המפורסמת.

חוקרים כמו מרגרט פאוור הטילו ספק במידה שבה נתונים שנאספו בתנאים אלה משקפים את «ההתנהגות הטבעית» של שימפנזים. אחרים, כמו ג’ים מור, דחו ביקורות אלו, וטענו כי התנהגויות דומות נצפו באוכלוסיות שלא קיבלו אספקה. רמות תוקפנות דומות ודינמיקה טריטוריאלית דומה.

אוכל היה כלי כמעט הכרחי. בתחילה, הדבר היה הכרחי כדי לצפות באינטראקציות חברתיות בפירוט, שבלעדיהן חלק ניכר מהידע שנצבר לא היה קיים. הוא הודה כי נוצרו עיוותים בעוצמתן של התנהגויות מסוימות, אך טען כי האופי הבסיסי של תוקפנות והיררכיות כבר קיים.

חיים אישיים, רוחניות ושנים מאוחרות יותר

אי אפשר להפריד לחלוטין את הקריירה של ג’יין גודול מהקריירה שלה היסטוריה אישית ורגשיתבשנת 1964 נישאה לצלם של נשיונל ג’יאוגרפיק, הוגו ואן לאוויק, שתיעד את עבודתה בגומבה באלפי תצלומים ושעות של קטעי וידאו במהלך שנות ה-1960 וה-1970. נולד להם בן אחד, הוגו אריק לואי, והם התגרשו בשנת 1974.

מאוחר יותר, בשנת 1975, הוא התחתן דרק ברייסוןברייסון, פוליטיקאי טנזני ומנהל פארקים לאומיים, עמדתו אפשרה לו להגן על פרויקט גומבה על ידי הגבלת התיירות והבטחת סביבה שקטה יותר למחקר. ברייסון נפטר בשנת 1980 מסרטן, והותיר את ג’יין אלמנה ומסורה עוד יותר לעבודתה ולתפקידה הצומח כדמות ציבורית.

ברמה הרוחנית, ג’יין הביעה חזון פתוח: היא טוענת שהיא מאמינה ב… כוח רוחני גדול יותרהיא חשה זאת בעוצמה רבה במיוחד כשהיא בטבע, למרות שאינה דבקה בקפדנות בדת מסוימת. רוחניות זו מלווה אותה בשיחותיה, בהן היא מרבה לפנות לתקווה ולאחריות מוסרית כלפי יצורים אחרים.

עד זמן קצר לפני מגפת הקורונה, גודאל שמרה על קצב נסיעות מדהים, ובילתה יותר מ-300 ימים בשנה בכנסים, פגישות עם צעירים, ביקורים בפרויקטים של שימור ואירועי צדקה. גם עם חלוף השנים, היא נותרה קול פעיל נגד הרס מערכות אקולוגיות, צער בעלי חיים ושינויי אקלים.

הוא בילה את שנותיו האחרונות בין ביתו באנגליה לבין סיורים בינלאומיים נרחבים. מודעות אבל ציינו כי הוא נפטר בגיל 91, בשנת 2025.במהלך מסע הרצאות בארצות הברית, הוא הותיר אחריו רשת צפופה של פרויקטים, תלמידים ומעריצים הממשיכים את עבודתו.

במבט על התמונה המלאה, חייה ויצירתה של ג’יין גודול יוצרים סיפור מרתק שבו הם מצטלבים. תגליות מדעיות מהפכניות, אמפתיה יוצאת דופן כלפי יצורים חיים אחרים ואקטיביזם בלתי נלאההוא הדגים ששימפנזים מייצרים ומשתמשים בכלים, צדים, מנהלים מלחמה, אוהבים, כועסים ובוכים; שהחברות שלהם מלאות ניואנסים; ושעל ידי התבוננות בהם בכבוד, אנו בסופו של דבר מפקפקים במין שלנו. מורשתו ממשיכה לחיות עד היום בכל מחקר פרימטולוגיה, בכל תוכנית חינוכית הנושאת את שמו, ובאלפי צעירים אשר, בהשראת דוגמתו, החליטו להקדיש את חייהם לדאגה לבעלי חיים ולכדור הארץ.

[related url=»https://www.cultura10.com/how-many-types-of-hominids-are-there/»]

Η ιστορία του Η Τζέιν Γκούντολ και οι χιμπατζήδες της Είναι μια από εκείνες τις σπάνιες επιστημονικές περιπέτειες που ανατρέπει τα πάντα: τι είμαστε, πώς συμπεριφερόμαστε και πού χαράσσουμε τη γραμμή μεταξύ ανθρώπων και ζώων. Για περισσότερες από έξι δεκαετίες, αυτή η Βρετανίδα πρωτευοντολόγος παρατηρούσε, με σχεδόν άπειρη υπομονή, τη ζωή των άγριων χιμπατζήδων στο Γκόμπε της Τανζανίας, μέχρι που ανακάλυψε συμπεριφορές που κανείς δεν είχε φανταστεί και που ανάγκασαν την επανεγγραφή σχολικών βιβλίων.

Ταυτόχρονα, η φιγούρα του έχει γίνει ένα παγκόσμιο σύμβολο ακτιβισμού, προστασίας της φύσης και ελπίδαςΑπό τη νεαρή γυναίκα χωρίς πανεπιστημιακό πτυχίο που ταξίδεψε στην Αφρική με ένα σημειωματάριο και κιάλια, έγινε Αγγελιοφόρος Ειρήνης του ΟΗΕ, ιδρύτρια ενός ινστιτούτου με παρουσία σε δεκάδες χώρες και παγκόσμια ηγέτιδα στην υπεράσπιση των μεγάλων πιθήκων και του πλανήτη. Αυτή είναι, με έναν ήρεμο και λεπτομερή τρόπο, η ιστορία των πιο σημαντικών ανακαλύψεών της και του πώς αυτές έχουν μεταμορφώσει την κατανόησή μας για τους χιμπατζήδες… και για τον εαυτό μας.

Από το Ιωβηλαίο στο Γκόμπε: οι απαρχές ενός μοναδικού επαγγελματισμού

Από πολύ μικρή ηλικία, η Τζέιν έδειξε… ακαταμάχητη γοητεία με τα ζώα και μέσω της Αφρικής. Γεννήθηκε στο Λονδίνο, στη γειτονιά Hampstead, στις 3 Απριλίου 1934, κόρη του επιχειρηματία Mortimer Herbert Morris-Goodall και της μυθιστοριογράφου Margaret Myfanwe Joseph, η οποία έγραφε με το ψευδώνυμο Vanne Morris-Goodall. Όταν έγινε δύο ετών, ο πατέρας της τής χάρισε έναν λούτρινο χιμπατζή, τον οποίο ονόμασε ΙωβηλαίοΑντί να την τρομάζει, αυτή η κούκλα έγινε η αχώριστη σύντροφός της και το πρώτο βήμα σε μια σχέση ζωής με τους μεγάλους πιθήκους.

Ως παιδί, καταβρόχθιζα ιστορίες όπως Το Βιβλίο της Ζούγκλας, ο Ταρζάν ή ο Δόκτωρ ΝτόλιτλΟνειρευόταν να ζει ανάμεσα σε άγρια ​​ζώα. Δεν καταγόταν από εύπορη οικογένεια, επομένως η φοίτηση στο πανεπιστήμιο δεν ήταν στα άμεσα σχέδιά της. Αντ’ αυτού, σπούδασε γραμματειακή υποστήριξη και εργάστηκε για διάφορες εταιρείες, συμπεριλαμβανομένης μιας εταιρείας παραγωγής ντοκιμαντέρ, ενώ παράλληλα έκανε οικονομίες για να εκπληρώσει τη βαθύτερη επιθυμία της: να ταξιδέψει στην Αφρική.

Στα 23 της, το 1957, η Τζέιν ταξίδεψε στην Κένυα για να επισκεφτεί το αγρόκτημα ενός φίλου. Εκεί, ακολουθώντας κάποιες συμβουλές, τόλμησε να καλέσει τον διάσημο παλαιοντολόγο και ανθρωπολόγο. Louis LeakeyΠεπεισμένος ότι μπορούσε να την καθοδηγήσει προς μια δουλειά που να σχετίζεται με τα ζώα, ο Λίκι την προσέλαβε αρχικά ως γραμματέα στο Ναϊρόμπι και σύντομα την πήγε μαζί με τη σύζυγό του Μαίρη στο Φαράγγι Ολντουβάι στην Τανζανία, το κέντρο της έρευνας για τα πρώιμα ανθρωποειδή.

Ο Λίκι ήταν πεπεισμένος ότι μελετώντας τους μεγάλους πιθήκους θα μπορούσε να ρίξει φως στη συμπεριφορά των ανθρώπινοι πρόγονοιΕν τω μεταξύ, έψαχνε για κάποιον αρκετά υπομονετικό, παρατηρητικό και ευέλικτο για να περάσει χρόνια στη ζούγκλα ακολουθώντας χιμπατζήδες. Κατέληξε να παρατηρήσει την Τζέιν, η οποία, εν αγνοία της, επρόκειτο να ξεκινήσει τη μακροβιότερη μελέτη πεδίου χιμπατζήδων στην ιστορία.

Αν και δεν είχε πανεπιστημιακό πτυχίο εκείνη την εποχή, η Λίκι εμπιστεύτηκε το ένστικτό της και εξασφάλισε χρηματοδότηση και αποικιακές άδειες για να την στείλει στην ανατολική όχθη της λίμνης Τανγκανίκα, σε αυτό που τότε ήταν… Καταφύγιο Θηραμάτων Γκόμπε Στριμ (σήμερα Εθνικό Πάρκο Γκόμπ Στριμ). Νωρίτερα, το 1958, την έστειλε στο Λονδίνο για να εκπαιδευτεί με ειδικούς όπως ο Όσμαν Χιλ (συμπεριφορά πρωτευόντων) και ο Τζον Νάπιερ (ανατομία), ώστε να φτάσει στο πεδίο με κάποια επιστημονική βάση.

Η άφιξη στο Γκόμπε και ένας νέος τρόπος άσκησης της επιστήμης

Όταν η Τζέιν Γκούντολ πάτησε για πρώτη φορά το πόδι της στο Γκόμπε στις 14 Ιουλίου 1960, ήταν 26 ετών και καμία επίσημη ακαδημαϊκή εμπειρία Δεν είχε καμία εμπειρία στην πρωτευοντολογία, αλλά διέθετε τεράστια περιέργεια και μια ιδιαίτερη ικανότητα παρατήρησης. Οι βρετανικές αρχές στην Τανγκανίκα δεν της επέτρεπαν να ζει μόνη της σε εκείνη την απομακρυσμένη περιοχή, έτσι η μητέρα της, Βαν, συμφώνησε να τη συνοδεύσει τους πρώτους μήνες ως εθελόντρια.

Η αρχή δεν ήταν καθόλου εύκολη: οι χιμπατζήδες, πολύ δύσπιστοι, Έφυγαν τρέχοντας μόλις είδαν «τον λευκό άνθρωπο»Για εβδομάδες, η Τζέιν μετά βίας μπορούσε να τους δει από μακριά με κιάλια, ανίκανη να πλησιάσει περισσότερο. Η κύρια πρόκληση που αντιμετώπιζε ήταν να τους συνηθίσει στην παρουσία της, και για να το πετύχει αυτό χρησιμοποίησε έναν συνδυασμό εξαιρετικής υπομονής, σταθερών χρόνων παρατήρησης και πολύ απαλών κινήσεων για να μην τους εκφοβίσει.

Ένα από τα κλειδιά της επιτυχίας τους ήταν ότι Έσπασε τη συνηθισμένη ψυχρότητα της επιστήμης της εποχήςΑντί να αριθμήσει τα ζώα, τα ονόμασε ανάλογα με την εμφάνιση ή τον χαρακτήρα τους: Ντέιβιντ Γκριζογένης, Γολιάθ, Φλο, Φίφι, Μάικ, Χάμφρεϊ, Τζίτζι, Κύριος ΜακΓκρέγκορ, μεταξύ πολλών άλλων. Για μεγάλο μέρος της επιστημονικής κοινότητας, αυτό έφτανε στα όρια της ιεροσυλίας: η ονοματοδοσία, όπως πιστεύαμε, υπονοούσε την απώλεια της αντικειμενικότητας και την πτώση στον ανθρωπομορφισμό.

Ο Γκούντολ, ωστόσο, ήταν πεπεισμένος ότι οι χιμπατζήδες είχαν ξεχωριστές προσωπικότητες, συναισθήματα και πολύπλοκα μυαλάΔεν δίστασε να περιγράψει στα σημειωματάριά του την παιδική ηλικία, την εφηβεία, τα κίνητρα, τις διαθέσεις και τους συναισθηματικούς δεσμούς που παρατήρησε. Δεκαετίες αργότερα, οι ίδιοι όροι που του κέρδισαν τόση κριτική θα γίνονταν ευρέως αποδεκτοί στην ηθολογία και την ψυχολογία των ζώων.

Παράλληλα, η Τζέιν ανέπτυσσε μια μακροπρόθεσμη μέθοδο μελέτης: παρακολουθώντας τα ίδια άτομα και οικογένειες για χρόνια για να καταγράψει αλλαγές στις σχέσεις, τις ιεραρχίες και τις συμπεριφορές τους. Αυτή η προσέγγιση παρατεταμένη και λεπτομερή παρατήρηση Στη συνέχεια έγινε πρότυπο στη σύγχρονη πρωτευοντολογία και το ερευνητικό του κέντρο στο Γκόμπε κατέληξε να δημιουργήσει εκατοντάδες άρθρα, διατριβές και βιβλία.

Η ανακάλυψη των εργαλείων: αντίο στον αποκλειστικό «homo faber»

Μία από τις καθοριστικές στιγμές στην καριέρα της Τζέιν ήρθε όταν παρατήρησε έναν ενήλικο άνδρα, τον Ντέιβιντ Γκριζογένη, να παρουσιάζει μίσχοι χόρτου σε ένα σωρό τερμιτώνΠερίμεναν μέχρι τα δέντρα να καλυφθούν από τερμίτες και μετά τους έβγαζαν έξω για να τους φάνε. Λίγο αργότερα, είδε άλλους χιμπατζήδες να σπάνε μικρά κλαδιά, να τα αφαιρούν από τα φύλλα τους και να τα χρησιμοποιούν με τον ίδιο τρόπο – δηλαδή, τροποποιώντας ένα αντικείμενο για να το κάνουν πιο αποτελεσματικό.

Αυτό διέλυσε εντελώς την βαθιά ριζωμένη ιδέα ότι Μόνο οι άνθρωποι μπορούσαν να κατασκευάσουν και να χρησιμοποιήσουν εργαλείαΜέχρι τότε, ο ορισμός του «ανθρώπου» (homo faber) βασιζόταν ακριβώς σε αυτή την υποτιθέμενη αποκλειστικότητα. Όταν ο Louis Leakey έλαβε τα νέα, απάντησε με μια φράση που έμελλε να γίνει θρυλική: τώρα πρέπει να επαναπροσδιορίσουμε τον άνθρωπο, να επαναπροσδιορίσουμε τα εργαλεία ή να αποδεχτούμε τους χιμπατζήδες ως ανθρώπους.

Η σημασία αυτής της ανακάλυψης ήταν τεράστια. Έδειξε ότι οι χιμπατζήδες ήταν ικανοί να σχεδιάζουν, τροποποιούν αντικείμενα και μεταδίδουν τεχνικές από το ένα άτομο στο άλλο, κάτι πολύ παρόμοιο με αυτό που ονομάζουμε πολιτισμό. Μεταγενέστερες μελέτες σε άλλους πληθυσμούς, τόσο στη Δυτική όσο και στην Κεντρική Αφρική, επιβεβαίωσαν την ύπαρξη διαφορετικών παραδόσεων στη χρήση εργαλείων ανάλογα με την κάθε ομάδα, γεγονός που ενισχύει την ιδέα των πρωτόγονων πολιτισμικών διακυμάνσεων.

Η Γκούντολ κατέγραψε αυτές τις συμπεριφορές εξαντλητικά όλα αυτά τα χρόνια και τις κατέγραψε συστηματικά στο πιο σημαντικό επιστημονικό της έργο, Οι Χιμπατζήδες του Γκόμπε: Πρότυπα Συμπεριφοράςόπου ανέλυσε λεπτομερώς δύο δεκαετίες παρατηρήσεων σχετικά με τη χρήση εργαλείων και άλλες κοινωνικές και οικολογικές συνήθειες.

Αυτή η ανακάλυψη όχι μόνο μεταμόρφωσε την πρωτευοντολογία, αλλά και επέβαλε φιλοσοφικό στοχασμό πάνω η συνέχεια μεταξύ ανθρώπων και άλλων ζώωνΑν ένας χιμπατζής μπορεί να κατασκευάσει απλά εργαλεία, να συνεργαστεί για να κυνηγήσει ή να δείξει ενσυναίσθηση, τα όρια που μας χωρίζουν από το υπόλοιπο ζωικό βασίλειο δεν φαίνονται πλέον τόσο ξεκάθαρα.

Χορτοφάγοι; Η Τζέιν αποδεικνύει ότι και οι χιμπατζήδες κυνηγούν

Ένα άλλο σημαντικό πλήγμα στις καθιερωμένες ιδέες ήρθε όταν η Τζέιν ανακάλυψε ότι οι χιμπατζήδες του Γκόμπε Δεν ήταν αποκλειστικά χορτοφάγοιόπως πιστευόταν. Μέσα από πολύωρη παρακολούθηση, παρατήρησε πώς οργανώνονταν για να παρακολουθούν και να συλλαμβάνουν μικρά θηλαστικά, ειδικά κόκκινους πιθήκους κολόβους, αλλά και μικρά άλλων ζώων, όπως μικρά αγριογούρουνα.

Σε μια από τις πιο γνωστές σκηνές, περιέγραψε αρκετούς άνδρες να συντονίζονται να απομονώσουν μια μαϊμού colobus ψηλά σε ένα δέντρομπλοκάροντας τις οδούς διαφυγής τους, ενώ ένας σκαρφάλωσε για να τους συλλάβει. Μετά τη σύλληψη, η ομάδα μοίρασε το κρέας εν μέσω άγριων κραυγών και επίμονων απαιτήσεων από εκείνους που δεν είχαν συμμετάσχει άμεσα στο κυνήγι, αλλά διεκδίκησαν ένα μερίδιο από τα λάφυρα.

Αυτές οι συνεργατικές συμπεριφορές κυνηγιού και κρεατοφαγίας έδειξαν ότι η διατροφή των χιμπατζήδων περιελάμβανε ένα σημαντικό ποσοστό ζωικής πρωτεΐνηςσε σημείο που εκτιμάται ότι μπορούν να θηρεύουν ένα σημαντικό ποσοστό του πληθυσμού των πιθήκων colobus σε ορισμένες περιοχές κάθε χρόνο. Και πάλι, αυτό οδήγησε σε επανεξέταση των υπερβολικά εξιδανικευμένων αντιλήψεων σχετικά με την υποτιθέμενη υπακοή αυτών των πρωτευόντων.

Οι παρατηρήσεις της Goodall και των συναδέλφων της αποκάλυψαν επίσης την επιλεκτική φύση αυτών των κυνηγιών: μερικές φορές ομάδες περνούσαν μεγάλα χρονικά διαστήματα παρακολουθώντας συγκεκριμένα θηράματα, γεγονός που υποδηλώνει έναν συνδυασμό… οπορτουνισμός και στρατηγικήΑυτού του είδους η μελέτη έχει χρησιμεύσει για να κάνει παραλληλισμούς (με κάθε δέουσα προσοχή) με κάποια δυναμική κυνηγιού σε πρωτόγονους ανθρώπους.

Η συμπερίληψη κρέατος στη διατροφή τους προσθέτει σε άλλα ευρήματα που υπογραμμίζουν την οικολογική πολυπλοκότητα των χιμπατζήδων, οι οποίοι είναι ικανοί να εκμεταλλεύονται… πολύ ποικίλοι πόροι στο περιβάλλον τους (καρποί, φύλλα, έντομα, τερμίτες, ξηροί καρποί που σπάνε με πέτρες, κ.λπ.), και να προσαρμόζουν τις συμπεριφορές τους στην εποχιακή διαθεσιμότητα τροφής.

Πόλεμος, βία και η σκοτεινή πλευρά των χιμπατζήδων

Αν κάτι πραγματικά συγκλόνισε τη δημόσια εικόνα των χιμπατζήδων, αυτό ήταν η ανακάλυψη ότι μπορούσαν να οργανώσουν τη δολοφονία μελών άλλων ομάδων και μάλιστα να εξαλείψουν γειτονικές κοινότητες. Μεταξύ 1974 και 1978, η Τζέιν κατέγραψε με τεράστια θλίψη αυτό που αργότερα θα γινόταν γνωστό ως ο Πόλεμος των Χιμπατζήδων Γκόμπε.

Σε εκείνη τη σύγκρουση, η κύρια ομάδα από το Γκόμπε, γνωστή ως Κασεκέλα, κατέληξε να αντιμετωπίσει μια άλλη ομάδα, Καχάμασχηματίστηκε από πρώην μέλη που αποσχίστηκαν. Σε διάστημα τεσσάρων ετών, αρκετοί άνδρες από την Kasekela πραγματοποίησαν οργανωμένες επιθέσεις, καταδιώκοντας απομονωμένα άτομα από την Kahama μέχρι που ουσιαστικά εξοντώθηκαν.

Ο Γκούντολ ήταν άμεσος μάρτυρας σκηνών ακραία βία, συντονισμένες επιθέσεις και συμπεριφορές Αυτά περιλάμβαναν παρατεταμένους ξυλοδαρμούς, σοβαρά δαγκώματα, ακόμη και επεισόδια κανιβαλισμού μεταξύ κυρίαρχων θηλυκών που σκότωναν τα παιδιά άλλων θηλυκών για να διατηρήσουν την κοινωνική τους θέση. Η ίδια αναγνώρισε ότι ήταν πολύ δύσκολο γι’ αυτήν να αποδεχτεί αυτή την βάναυση πλευρά των ζώων που αγαπούσε βαθιά.

Αυτά τα ευρήματα άλλαξαν την ρομαντική άποψη για τους χιμπατζήδες ως ειρηνικά πλάσματα και ενίσχυσαν την ιδέα ότι μοιράζονται μαζί μας. μια ενοχλητική ικανότητα για οργανωμένη επιθετικότηταΤαυτόχρονα, παρατηρήθηκαν επίσης πολυάριθμα παραδείγματα συμπόνιας, συνεργασίας, υιοθεσίας ορφανών και εκφράσεων πένθους μετά τον θάνατο στενών συγγενών, σκιαγραφώντας μια πολύπλοκη συναισθηματική εικόνα.

Μερικοί ερευνητές έχουν υποστηρίξει ότι η συμπληρωματική σίτιση που εφαρμοζόταν στα πρώτα χρόνια του Gombe μπορεί να έχει αυξάνουν την ένταση ορισμένων επιθετικών συμπεριφορώναλλάζοντας τη δυναμική του ανταγωνισμού για τους πόρους. Η Τζέιν αναγνώρισε ότι η παροχή είχε επηρεάσει την επιθετικότητα εντός και μεταξύ των ομάδων, αν και υποστήριξε ότι δεν είχε δημιουργήσει συμπεριφορές από το πουθενά που δεν υπήρχαν ήδη.

Προσωπικότητες, οικογένεια και συναισθηματικοί δεσμοί

Μία από τις πιο σημαντικές συνεισφορές της Τζέιν Γκούντολ ήταν η απόδειξη ότι οι χιμπατζήδες διαθέτουν τόσο έντονες ατομικότητες Είναι επομένως αναπόφευκτο να συζητάμε για τον χαρακτήρα, την ιδιοσυγκρασία και τα ατομικά χαρακτηριστικά. Στα γραπτά του, περιγράφει κάθε άτομο με έναν πλούτο αποχρώσεων που, για χρόνια, σκανδάλιζε ένα μέρος της επιστημονικής κοινότητας.

Οι γυναίκες αρέσουν FloΜε τις βολβώδεις μύτες τους και τα προεξέχοντα αυτιά τους, έγιναν διάσημοι για τη μητρική τους φύση και την υψηλή κοινωνική τους θέση. Τα παιδιά τους – ο Φίγκαν, ο Φάμπεν, ο Φρόιντ, η Φίφι και ο Φλιντ – παρακολουθήθηκαν για δεκαετίες, αποτελώντας ένα πραγματικό ζωντανό γενεαλογικό δέντρο που επέτρεπε εκτεταμένη μελέτη. Πώς κληρονομούνται οι κοινωνικές θέσεις, τα στυλ γονικής μέριμνας και οι στρατηγικές να ανέβει στην ιεραρχία.

Άλλα άτομα, όπως π.χ. μικρόφωνοΠέρασαν από μια υποδεέστερη θέση σε έναν άλφα άνδρα χρησιμοποιώντας όχι τόσο ωμή βία όσο πονηριά και καινοτομία: έγινε διάσημος για τη χρήση μεταλλικών τυμπάνων για να παράγει μια εντυπωσιακή ρακέτα κατά τη διάρκεια των επιδείξεών του, κάτι που εκφόβιζε τους αντιπάλους του και ενίσχυε το κύρος του.

Η Τζέιν παρατήρησε επίσης πολυάριθμες χειρονομίες που στους ανθρώπους θα τις συνδέαμε με εκδηλώσεις στοργής: αγκαλιές, φιλιά, χάδια στην πλάτη, γαργαλήματα και παιχνίδια Αυτές οι συμπεριφορές ενισχύουν τους δεσμούς μεταξύ μητέρων, παιδιών, αδελφών και στενών φίλων. Όταν ένας χιμπατζής υφίσταται μια απώλεια ή τραυματισμό, άλλοι πλησιάζουν για να τον παρηγορήσουν, περιποιούνται ο ένας τον άλλον ή απλώς κάθονται πολύ κοντά, υποδηλώνοντας αξιοσημείωτη ενσυναίσθηση.

Περιγράφοντας τη σχέση μητέρας-παιδιού, η Γκούντολ τόνισε την τεράστια σημασία της πρώιμες εμπειρίες στην επακόλουθη ανάπτυξη του ατόμου, κάτι που συνέπεσε με τα ευρήματα στην ψυχολογία του ανθρώπου-παιδιού. Οι παρατηρήσεις της για το πένθος, τον αποχωρισμό και το τραύμα στους χιμπατζήδες ήταν θεμελιώδεις για την κατανόηση των επιπτώσεων της ορφανότητας και της παραμέλησης στα πρωτεύοντα θηλαστικά.

Γκόμπε, ένα μοναδικό φυσικό εργαστήριο

Το Εθνικό Πάρκο Γκόμπε Στριμ, με μόλις 35 τετραγωνικά χιλιόμετρα στην ανατολική όχθη της λίμνης Τανγκανίκα, έχει γίνει… ένα από τα πιο εμβληματικά μέρη στη βιολογία συμπεριφοράςΑυτό που ξεκίνησε το 1960 ως ένας μικρός σταθμός παρατήρησης μετατράπηκε με την πάροδο των ετών στο Κέντρο Έρευνας του Ρεύματος Γκόμπε, ένα παγκόσμιο σημείο αναφοράς.

Περισσότερο από 350 επιστημονικά άρθρα και περίπου 50 διδακτορικές διατριβέςΕκτός από τα πολυάριθμα βιβλία και ντοκιμαντέρ που έχουν φέρει την καθημερινή ζωή των άγριων χιμπατζήδων πιο κοντά στο ευρύ κοινό, η συνέχεια του έργου, με αρχεία που έχουν συσσωρευτεί εδώ και δεκαετίες, επιτρέπει τη μελέτη σύνθετων ζητημάτων όπως η γήρανση, οι γενεαλογικές αλλαγές, η πολιτισμική μετάδοση και οι μακροπρόθεσμες επιπτώσεις των ασθενειών.

Το Γκόμπε φιλοξενεί βασικούς ερευνητές στην πρωτευοντολογία και την εξελικτική ανθρωπολογία. Ένα από τα πιο ευαίσθητα έργα ήταν τη συλλογή και αρχειοθέτηση όλων των σημειωματάριων πεδίου, φωτογραφιών και βίντεο από την Τζέιν και την ομάδα της. Για να αποτραπεί η απώλεια αυτών των πληροφοριών, το Ινστιτούτο Τζέιν Γκούντολ δημιούργησε ένα κέντρο αρχειοθέτησης στο Πανεπιστήμιο της Μινεσότα και οι συλλογές μεταφέρθηκαν αργότερα στο Πανεπιστήμιο Ντιουκ, όπου ψηφιοποιήθηκαν και μεταφορτώθηκαν σε μια ηλεκτρονική βάση δεδομένων.

Ο τεράστιος όγκος δεδομένων που συλλέχθηκαν στο Γκόμπε κατέστησε δυνατή, για παράδειγμα, την ανακατασκευή πλήρων γενεαλογιών, τη μελέτη της εμφάνισης διδύμων, την καταγραφή ασθενειών και την ανάλυση της πατρότητας μέσω… DNA που εξάγεται από κόπρανα και να συγκρίνουν συμπεριφορές σε διαφορετικές περιόδους. Λίγοι ζωικοί πληθυσμοί έχουν παρακολουθηθεί με τόση λεπτομέρεια για τόσο μεγάλο χρονικό διάστημα.

Επιπλέον, το Γκόμπε αποτέλεσε το σκηνικό για πολλά ντοκιμαντέρ, ξεκινώντας από το Η δεσποινίς Γκούντολ και οι άγριοι χιμπατζήδες Τη δεκαετία του 60, κινηματογραφήθηκε από τον φωτογράφο Χιούγκο βαν Λάικ, τον πρώτο σύζυγο της Τζέιν. Αυτό το οπτικοακουστικό υλικό, μαζί με μεταγενέστερα έργα όπως Ανάμεσα στους άγριους χιμπατζήδες, Jane o Τζέιν Γκούντολ: Η Μεγάλη Ελπίδα, ήταν καθοριστικής σημασίας στο να μπορέσουν εκατομμύρια άνθρωποι να να δουν με τα ίδια τους τα μάτια την καθημερινή ζωή των χιμπατζήδων.

Από την ύπαιθρο στον παγκόσμιο ακτιβισμό: Το Ινστιτούτο Jane Goodall και το Roots & Shoots

Αν και η Τζέιν παρέμεινε επιστημονικά συνδεδεμένη με τον Γκόμπε, στα μέσα της δεκαετίας του 80 αποφάσισε εγκαταλείψτε την καθημερινή εργασία πεδίου να επικεντρωθεί στη διατήρηση, την εκπαίδευση και την υπεράσπιση της καλής διαβίωσης των ζώων. Η ίδια έχει αφηγηθεί ότι ένα συνέδριο πρωτευόντων το 1986, στο οποίο παρουσιάστηκαν καταδικαστικές εκθέσεις για την καταστροφή των οικοτόπων και την κακομεταχείριση των μεγάλων πιθήκων σε εργαστήρια και τσίρκα, σηματοδότησε ένα σημείο καμπής.

Είχε ήδη ιδρύσει το Ινστιτούτο Τζέιν Γκούντολ (JGI)Το JGI, ένας οργανισμός αφιερωμένος στην προστασία των χιμπατζήδων και των οικοσυστημάτων τους, καθώς και στη βελτίωση της ζωής των ανθρώπινων κοινοτήτων που ζουν δίπλα τους, διαθέτει πλέον περίπου τριάντα γραφεία σε διάφορες χώρες. Αναπτύσσει κοινοτικά έργα διατήρησης, πρωτοβουλίες αναδάσωσης, προγράμματα περιβαλλοντικής εκπαίδευσης και προγράμματα διάσωσης πρωτευόντων.

Το 1991 ξεκίνησε Ρίζες & ΒλαστοίΈνα πρόγραμμα εκπαίδευσης νέων που ξεκίνησε στην Τανζανία με μια μικρή ομάδα εφήβων που ανησυχούσαν για την καταστροφή του περιβάλλοντος και τα κοινωνικά προβλήματα που έβλεπαν γύρω τους. Αυτό που ξεκίνησε ως μια συνάντηση στη βεράντα τους στο Νταρ ες Σαλάμ έχει εξελιχθεί σε ένα δίκτυο με παρουσία σε περισσότερες από 60-100 χώρες (ανάλογα με την πηγή) και χιλιάδες ενεργές ομάδες.

Το Roots & Shoots ενθαρρύνει τα παιδιά και τους νέους να σχεδιάζουν συγκεκριμένα έργα για τη βελτίωση του περιβάλλοντός τουςΑπό τις εκστρατείες ανακύκλωσης μέχρι την αναδάσωση, την προστασία των τοπικών ζώων και την υποστήριξη ευάλωτων κοινοτήτων, η φιλοσοφία είναι απλή αλλά ισχυρή: κάθε άτομο μπορεί να κάνει τη διαφορά, όσο μικρή κι αν φαίνεται, και το άθροισμα πολλών τοπικών δράσεων δημιουργεί παγκόσμιο αντίκτυπο.

Ο ακτιβισμός της Τζέιν την οδήγησε επίσης να συμμετάσχει σε δράσεις όπως Έργο Μεγάλου Πίθηκουη οποία προτείνει την επέκταση ορισμένων βασικών δικαιωμάτων (ελευθερία, προστασία από βασανιστήρια, σωματική ακεραιότητα) σε μη ανθρώπινους μεγάλους πιθήκους, καθώς και εκστρατείες κατά των επεμβατικών πειραματισμών με πρωτεύοντα θηλαστικά, της εντατικής εκτροφής ζώων εκτροφής και της εμπορίας άγριων ζώων.

Αναγνώριση, βραβεία και πολιτιστική προβολή

Η επίδραση του έργου της Τζέιν Γκούντολ έχει αντικατοπτριστεί σε ένα εντυπωσιακή λίστα βραβείων, τιμών και διακρίσεων απονέμονται από επιστημονικά ιδρύματα, κυβερνήσεις και οργανισμούς παγκοσμίως. Μεταξύ των πιο αναγνωρισμένων είναι το Βραβείο Κιότο στις Βασικές Επιστήμες, το Μετάλλιο Βενιαμίν Φραγκλίνου στις Βιοεπιστήμες, το Βραβείο Πρίγκιπα της Αστούριας για Επιστημονική και Τεχνική Έρευνα, το Βραβείο Τάιλερ και η Γαλλική Λεγεώνα της Τιμής.

Στη βρετανική σφαίρα, διορίστηκε Ντάμα Ταξιάρχης του Τάγματος της Βρετανικής Αυτοκρατορίας, λαμβάνοντας τη διάκριση στο Παλάτι του Μπάκιγχαμ και αργότερα ως Αγγελιοφόρος Ειρήνης των Ηνωμένων Εθνών, τίτλος που της δόθηκε από τον Κόφι Ανάν το 2002 σε αναγνώριση του έργου της για την ειρήνη, το περιβάλλον και τα δικαιώματα των ζώων.

Έχει λάβει δεκάδες τιμητικά διδακτορικά από πανεπιστήμια στην Ευρώπη, την Αμερική, την Αφρική και την Ασία, εδραιώνοντας τη φήμη της όχι μόνο ως ερευνήτριας, αλλά και ως… εκλαϊκευτής και ηθικό πρότυποΗ UNESCO, η National Geographic Society και πολλές επιστημονικές ακαδημίες την έχουν αναγνωρίσει ως μία από τις μεγάλες προσωπικότητες στη βιολογία και τη διατήρηση του 20ού και των αρχών του 21ου αιώνα.

Η παρουσία της έχει διεισδύσει και στην ποπ κουλτούρα: έχει τιμηθεί σε σειρές κινουμένων σχεδίων, διαφημιστικές καμπάνιες και καλλιτεχνικά έργαΕμφανίστηκε στην καμπάνια «Think Different» της Apple, δάνεισε τη φωνή της σε projects όπως το «Symphony of Science» και αποτέλεσε έμπνευση για χαρακτήρες σε σειρές όπως Τα άγρια ​​Thornberrys ή παρωδίες σε Ο ΣίμπσονςΑκόμη και η Lego και η Mattel έχουν αφιερώσει σετ και κούκλες σε αυτήν, μέσα σε συλλογές που τιμά τις εμπνευσμένες γυναίκες.

Πέρα από τα φώτα της δημοσιότητας, αυτό που έχει σημασία είναι ότι η προσωπικότητά του έχει βοηθήσει ολόκληρες γενιές να ενδιαφερθούν για πρωτευοντολογία, ηθική των ζώων και διατήρησηειδικά πολλές νέες γυναίκες που έβλεπαν σε αυτήν ένα πρότυπο αφοσιωμένης και προσιτής επιστήμονα.

Γραπτό έργο και πνευματική κληρονομιά

Το έργο της Τζέιν Γκούντολ δεν περιορίζεται στα σημειωματάρια πεδίου της· έχει επίσης αφιερωθεί σε ένα εκτεταμένη παραγωγή επιστημονικών και εκλαϊκευμένων επιστημονικών βιβλίων, τόσο για ενήλικες όσο και για παιδιά και νέους. Ανάμεσα στα έργα του που έχουν τη μεγαλύτερη επιρροή είναι Στη Σκιά του Ανθρώπου, όπου αφηγείται τα πρώτα του χρόνια στο Γκόμπε και παρουσιάζει τους χιμπατζήδες ως άτομα με τη δική τους ιστορία.

Το επιστημονικό του μεγαλοπρέπεια είναι Οι Χιμπατζήδες του Γκόμπε: Πρότυπα Συμπεριφοράς, ένα μνημειώδες έργο στο οποίο συστηματοποιεί δεδομένα δεκαετιών σχετικά με οικολογία, κοινωνικές σχέσεις, αναπαραγωγή, χρήση εργαλείων και επικοινωνία στους χιμπατζήδες του Γκόμπε. Αυτό το βιβλίο έχει γίνει ένα απαραίτητο σημείο αναφοράς για όποιον ερευνά τη συμπεριφορά των πρωτευόντων.

Σε πιο προσωπικό επίπεδο, τίτλοι όπως Μέσα από ένα παράθυρο o Λόγος ελπίδας Συνδυάζουν απομνημονεύματα, πνευματικές σκέψεις και αφηγήσεις ανακαλύψεων, προσφέροντας μια προσωπική ματιά στο… τις αμφιβολίες, τους φόβους, τις χαρές και τις πεποιθήσεις τουςΈχει επίσης συγγράψει έργα για την ηθική και τη διατήρηση των ζώων, όπως Τα Δέκα Τραστ ή βιβλία που επικεντρώνονται σε απειλούμενα είδη.

Για τους νεότερους αναγνώστες, η Τζέιν έχει γράψει πολυάριθμες ιστορίες και εικονογραφημένα βιβλία, όπως Η ζωή μου με τους χιμπατζήδες, Το βιβλίο για την οικογένεια των χιμπατζήδων ή ιστορίες όπως Δρ. Γουάιτ y Ο Αετός και ο Ρεν, με το οποίο επιδιώκει να μεταφέρουν το μήνυμά τους για σεβασμό σε όλα τα ζωντανά όντα στις νέες γενιές από νεαρή ηλικία.

Αν και υπήρξαν κάποιες αναποδιές, όπως η περίπτωση του βιβλίου Σπόροι ελπίδας, στα οποία εντοπίστηκαν θραύσματα που δεν είχαν τεκμηριωθεί σωστά, Η Τζέιν παραδέχτηκε δημόσια το λάθος της. και δεσμεύτηκε να εξετάσει τις αναφορές, δείχνοντας επίσης την ανθρώπινη πλευρά μιας φιγούρας που συχνά εξιδανικεύεται.

Μεθοδολογικές διαμάχες και επιστημονικές συζητήσεις

Ο ρόλος της Τζέιν Γκούντολ στην επιστήμη δεν ήταν χωρίς προκλήσεις. μεθοδολογικές συζητήσεις και κριτικέςΑπό την αρχή, η απόφασή του να ονομάσει τους χιμπατζήδες και να συζητήσει τα συναισθήματα και την προσωπικότητα επικρίθηκε ως ανθρωπομορφισμός. Με την πάροδο του χρόνου, ωστόσο, το μεγαλύτερο μέρος της επιστημονικής κοινότητας αναγνώρισε ότι η προσέγγισή του άνοιξε την πόρτα σε μια πλουσιότερη κατανόηση του νου των ζώων.

Μια άλλη πηγή διαμάχης ήταν η χρήση του σταθμοί παραγωγής ενέργειας για να προσελκύσουν τους χιμπατζήδες, ειδικά τα πρώτα χρόνια στο Γκόμπε. Ορισμένοι πρωτευοντολόγοι έχουν υποστηρίξει ότι αυτή η τεχνητή τροφοδοσία μπορεί να έχει επιδεινώσει την επιθετικότητα, να έχει αλλάξει τα πρότυπα αναζήτησης τροφής και να έχει ενθαρρύνει τις συγκρούσεις μεταξύ ομάδων, συμπεριλαμβανομένου του διάσημου Πολέμου του Γκόμπε.

Ερευνητές όπως η Margaret Power έχουν αμφισβητήσει τον βαθμό στον οποίο τα δεδομένα που συλλέγονται υπό αυτές τις συνθήκες αντικατοπτρίζουν τη «φυσική συμπεριφορά» των χιμπατζήδων. Άλλοι, όπως ο Jim Moore, έχουν αντικρούσει αυτές τις επικρίσεις, υποστηρίζοντας ότι παρόμοιες συμπεριφορές έχουν παρατηρηθεί σε πληθυσμούς χωρίς προμήθειες. συγκρίσιμα επίπεδα επιθετικότητας και παρόμοιες εδαφικές δυναμικές.

Το φαγητό ήταν ένα σχεδόν απαραίτητο εργαλείο. Αρχικά, αυτό ήταν απαραίτητο για την λεπτομερή παρατήρηση των κοινωνικών αλληλεπιδράσεων, χωρίς τις οποίες μεγάλο μέρος της συσσωρευμένης γνώσης δεν θα υπήρχε. Αναγνώρισε ότι είχαν προκύψει στρεβλώσεις στην ένταση ορισμένων συμπεριφορών, αλλά υποστήριξε ότι η βασική φύση της επιθετικότητας και οι ιεραρχίες ήταν ήδη παρούσες.

Προσωπική ζωή, πνευματικότητα και μεταγενέστερα χρόνια

Η καριέρα της Τζέιν Γκούντολ δεν μπορεί να διαχωριστεί εντελώς από την… προσωπική και συναισθηματική ιστορίαΤο 1964 παντρεύτηκε τον φωτογράφο του National Geographic, Χιούγκο βαν Λάβικ, ο οποίος κατέγραψε το έργο της στο Γκόμπε με χιλιάδες φωτογραφίες και ώρες υλικού κατά τη διάρκεια της δεκαετίας του 1960 και του 1970. Απέκτησαν έναν γιο, τον Χιούγκο Έρικ Λούις, και χώρισαν το 1974.

Αργότερα, το 1975, παντρεύτηκε Ντέρεκ ΜπράισονΩς πολιτικός από την Τανζανία και διευθυντής εθνικών πάρκων, η θέση του τού επέτρεψε να προστατεύσει το έργο Γκόμπε περιορίζοντας τον τουρισμό και εξασφαλίζοντας ένα πιο ήσυχο περιβάλλον για την έρευνα. Ο Μπράισον πέθανε το 1980 από καρκίνο, αφήνοντας την Τζέιν χήρα και ακόμη πιο αφοσιωμένη στο έργο της και στον ακμάζοντα ρόλο της ως δημόσιας προσωπικότητας.

Σε πνευματικό επίπεδο, η Τζέιν έχει εκφράσει ένα ανοιχτό όραμα: ισχυρίζεται ότι πιστεύει σε ένα μεγαλύτερη πνευματική δύναμηΤο νιώθει αυτό ιδιαίτερα έντονα όταν βρίσκεται στη φύση, αν και δεν προσκολλάται αυστηρά σε κάποια συγκεκριμένη θρησκεία. Αυτή η πνευματικότητα την συνοδεύει στις ομιλίες της, στις οποίες συχνά επικαλείται την ελπίδα και την ηθική ευθύνη απέναντι στα άλλα όντα.

Μέχρι λίγο πριν από την πανδημία COVID-19, η Γκούντολ διατηρούσε έναν εκπληκτικό ρυθμό ταξιδιών, περνώντας περισσότερες από 300 ημέρες τον χρόνο σε συνέδρια, συναντήσεις με νέους, επισκέψεις σε έργα προστασίας της φύσης και φιλανθρωπικές εκδηλώσεις. Ακόμα και καθώς τα χρόνια περνούσαν, παρέμεινε… μια ενεργή φωνή ενάντια στην καταστροφή των οικοσυστημάτων, κακοποίηση των ζώων και κλιματική αλλαγή.

Πέρασε τα τελευταία χρόνια της ζωής του ανάμεσα στο σπίτι του στην Αγγλία και σε εκτεταμένες διεθνείς περιοδείες. Οι νεκρολογίες έχουν αναφέρει ότι Πέθανε σε ηλικία 91 ετών, το 2025.Κατά τη διάρκεια μιας περιοδείας με διαλέξεις στις Ηνωμένες Πολιτείες, άφησε πίσω του ένα πυκνό δίκτυο έργων, μαθητών και θαυμαστών που συνεχίζουν το έργο του.

Κοιτάζοντας τη συνολική εικόνα, η ζωή και το έργο της Τζέιν Γκούντολ σχηματίζουν μια συναρπαστική ιστορία στην οποία τέμνονται. επαναστατικές επιστημονικές ανακαλύψεις, μια ασυνήθιστη ενσυναίσθηση προς τα άλλα ζωντανά όντα και ένας ακούραστος ακτιβισμόςΑπέδειξε ότι οι χιμπατζήδες κατασκευάζουν και χρησιμοποιούν εργαλεία, κυνηγούν, διεξάγουν πόλεμο, αγαπούν, θυμώνουν και κλαίνε· ότι οι κοινωνίες τους είναι γεμάτες αποχρώσεις· και ότι, παρατηρώντας τες με σεβασμό, αναπόφευκτα καταλήγουμε να αμφισβητούμε το ίδιο μας το είδος. Η κληρονομιά του ζει σήμερα σε κάθε μελέτη πρωτευόντων, σε κάθε εκπαιδευτικό πρόγραμμα που φέρει το όνομά του και σε χιλιάδες νέους ανθρώπους που, εμπνευσμένοι από το παράδειγμά του, αποφάσισαν να αφιερώσουν τη ζωή τους στη φροντίδα των ζώων και του πλανήτη.

[σχετική διεύθυνση url=»https://www.cultura10.com/how-many-types-of-hominids-are-there/»]

Die Geschichte der Jane Goodall und ihre Schimpansen Es ist eines jener seltenen wissenschaftlichen Abenteuer, die alles auf den Kopf stellen: unser Wesen, unser Verhalten und die Grenze zwischen Mensch und Tier. Über sechs Jahrzehnte lang beobachtete diese britische Primatologin mit fast unendlicher Geduld das Leben wilder Schimpansen in Gombe, Tansania, bis sie Verhaltensweisen entdeckte, die sich niemand hatte vorstellen können und die eine Überarbeitung der Lehrbücher erforderlich machten.

Gleichzeitig hat sich seine Figur verändert ein weltweites Symbol für Aktivismus, Naturschutz und HoffnungVon der jungen Frau ohne Universitätsabschluss, die mit Notizbuch und Fernglas nach Afrika reiste, wurde sie zur UN-Friedensbotschafterin, Gründerin eines in Dutzenden Ländern vertretenen Instituts und zu einer weltweit führenden Persönlichkeit im Schutz der Menschenaffen und unseres Planeten. Dies ist die Geschichte ihrer wichtigsten Entdeckungen und wie diese unser Verständnis von Schimpansen – und von uns selbst – grundlegend verändert haben.

Von Jubilee nach Gombe: Die Ursprünge einer einzigartigen Berufung

Schon in jungen Jahren zeigte Jane eine überwältigende Faszination für Tiere und durch Afrika. Sie wurde am 3. April 1934 in London, im Stadtteil Hampstead, als Tochter des Geschäftsmanns Mortimer Herbert Morris-Goodall und der Schriftstellerin Margaret Myfanwe Joseph geboren, die unter dem Pseudonym Vanne Morris-Goodall schrieb. Als sie zwei Jahre alt war, schenkte ihr Vater ihr einen Stoffschimpansen, den sie „Schimpansin“ nannte. JubiläumDie Puppe ängstigte sie keineswegs, sondern wurde zu ihrer unzertrennlichen Begleiterin und zum ersten Schritt in einer lebenslangen Beziehung zu Menschenaffen.

Als Kind verschlang ich Geschichten wie diese: Das Dschungelbuch, Tarzan oder Doktor DolittleSie träumte davon, inmitten wilder Tiere zu leben. Da sie nicht aus einer wohlhabenden Familie stammte, stand ein Universitätsstudium nicht unmittelbar auf ihrer Liste. Stattdessen erlernte sie Sekretariatskenntnisse und arbeitete für verschiedene Unternehmen, darunter eine Dokumentarfilmproduktionsfirma, während sie sparte, um sich ihren größten Wunsch zu erfüllen: eine Reise nach Afrika.

Im Jahr 1957, mit 23 Jahren, reiste Jane nach Kenia, um die Farm einer Freundin zu besuchen. Dort wagte sie es, nach einem Ratschlag den berühmten Paläontologen und Anthropologen anzurufen. Louis LeakeyIn der Überzeugung, dass er sie zu einem Beruf im Bereich der Tiere führen könne, stellte Leakey sie zunächst als Sekretärin in Nairobi ein und nahm sie und seine Frau Mary bald darauf mit in die Olduvai-Schlucht in Tansania, dem Zentrum der Forschung über frühe Hominiden.

Leakey war überzeugt, dass Studium der Menschenaffen könnte Aufschluss über das Verhalten der menschliche VorfahrenWährenddessen suchte er nach jemandem, der geduldig, aufmerksam und flexibel genug war, um jahrelang im Dschungel Schimpansen zu beobachten. Schließlich fiel seine Aufmerksamkeit Jane zu, die – ohne es zu ahnen – kurz davor stand, die längste Schimpansen-Feldstudie der Geschichte zu beginnen.

Obwohl sie damals keinen Universitätsabschluss besaß, vertraute Leakey ihrem Instinkt und beschaffte die nötigen Mittel und Kolonialgenehmigungen, um sie an das Ostufer des Tanganjikasees zu schicken, in das damalige Gombe Stream Wildreservat (heute Gombe Stream Nationalpark). Bereits 1958 schickte er sie nach London, um sich bei Experten wie Osman Hill (Primatenverhalten) und John Napier (Anatomie) weiterzubilden, damit sie mit einer gewissen wissenschaftlichen Grundlage ins Feld gehen konnte.

Die Ankunft in Gombe und eine neue Art, Wissenschaft zu betreiben

Als Jane Goodall am 14. Juli 1960 zum ersten Mal Gombe betrat, war sie 26 Jahre alt und keine formale akademische Erfahrung Sie hatte keinerlei Vorkenntnisse in Primatologie, besaß aber eine enorme Neugier und ein besonderes Beobachtungsvermögen. Die britischen Behörden in Tanganjika erlaubten ihr nicht, allein in dieser abgelegenen Gegend zu leben, daher erklärte sich ihre Mutter Vanne bereit, sie die ersten Monate als Freiwillige zu begleiten.

Der Anfang war alles andere als einfach: die Schimpansen waren sehr misstrauisch, Sie flohen, sobald sie den „weißen Menschen“ sahen.Wochenlang konnte Jane sie nur mit dem Fernglas aus der Ferne beobachten und sich ihnen nicht nähern. Ihre größte Herausforderung bestand darin, sie an ihre Anwesenheit zu gewöhnen. Dafür setzte sie auf extreme Geduld, festgelegte Beobachtungszeiten und sehr sanfte Bewegungen, um sie nicht zu erschrecken.

Einer der Schlüssel zu ihrem Erfolg war, dass Es brach mit der üblichen Kälte der damaligen Wissenschaft.Anstatt die Tiere zu nummerieren, benannte er sie nach ihrem Aussehen oder Charakter: David Greybeard, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor und viele andere. Für einen Großteil der wissenschaftlichen Gemeinschaft grenzte dies an Sakrileg: Die Benennung der Tiere, so die Befürchtung, bedeute den Verlust der Objektivität und den Verfall in Anthropomorphismus.

Goodall war jedoch überzeugt, dass Schimpansen unterschiedliche Persönlichkeiten, Emotionen und komplexe DenkweisenEr zögerte nicht, in seinen Notizbüchern Kindheit, Jugend, Motivationen, Stimmungen und emotionale Bindungen, die er beobachtete, zu beschreiben. Jahrzehnte später sollten ebendiese Begriffe, die ihm so viel Kritik eingebracht hatten, in der Ethologie und Tierpsychologie allgemein anerkannt sein.

Parallel dazu entwickelte Jane eine Langzeitstudienmethode: Sie begleitete dieselben Einzelpersonen und Familien über Jahre hinweg, um Veränderungen in ihren Beziehungen, Hierarchien und Verhaltensweisen zu dokumentieren. Dieser Ansatz langwierige und detaillierte Beobachtung Es wurde daraufhin zu einem Standard in der modernen Primatologie, und sein Forschungszentrum in Gombe brachte schließlich Hunderte von Artikeln, Dissertationen und Büchern hervor.

Die Entdeckung der Werkzeuge: Abschied vom exklusiven «Homo faber»

Einer der Schlüsselmomente in Janes Karriere war, als sie beobachtete, wie ein erwachsener Mann, David Greybeard, vorstellte Grashalme in einem TermitenhügelSie warteten, bis die Bäume von Termiten befallen waren, und zogen sie dann heraus, um sie zu fressen. Kurz darauf beobachtete er, wie andere Schimpansen kleine Äste abbrachen, sie ihrer Blätter beraubten und sie auf dieselbe Weise verwendeten – also ein Objekt so veränderten, dass es effektiver war.

Das hat die tief verwurzelte Vorstellung, dass Nur Menschen konnten Werkzeuge herstellen und benutzen.Bis dahin basierte die Definition des „Menschen“ (Homo faber) genau auf dieser vermeintlichen Exklusivität. Als Louis Leakey die Nachricht erhielt, reagierte er mit einem Satz, der legendär werden sollte: Jetzt müssen wir den Menschen neu definieren, Werkzeuge neu definieren oder Schimpansen als Menschen anerkennen.

Die Bedeutung dieser Entdeckung war enorm. Sie zeigte, dass Schimpansen dazu fähig waren. planen, Objekte modifizieren und Techniken übertragen von Individuum zu Individuum weitergegeben, etwas, das dem, was wir Kultur nennen, sehr ähnlich ist. Nachfolgende Studien an anderen Bevölkerungsgruppen in West- und Zentralafrika bestätigten die Existenz unterschiedlicher Traditionen im Werkzeuggebrauch je nach Gruppe, was die Vorstellung ursprünglicher kultureller Unterschiede bestärkt.

Goodall dokumentierte diese Verhaltensweisen über Jahre hinweg umfassend und hielt sie systematisch in ihrer wichtigsten wissenschaftlichen Arbeit fest. Die Schimpansen von Gombe: Verhaltensmusterwo er detailliert analysierte zwei Jahrzehnte Beobachtungen der Werkzeugnutzung und andere soziale und ökologische Gewohnheiten.

Diese Entdeckung revolutionierte nicht nur die Primatologie, sondern erzwang auch philosophische Reflexionen über die Kontinuität zwischen Menschen und anderen TierenWenn ein Schimpanse einfache Werkzeuge herstellen, bei der Jagd zusammenarbeiten oder Empathie zeigen kann, erscheint die Grenze, die uns vom Rest des Tierreichs trennt, nicht mehr so ​​klar.

Vegetarier? Jane beweist, dass auch Schimpansen jagen.

Ein weiterer schwerer Schlag für etablierte Vorstellungen kam, als Jane entdeckte, dass die Schimpansen von Gombe Sie waren nicht ausschließlich Vegetarier.Wie man annahm. Durch tagelanges Beobachten konnte er feststellen, wie sie sich organisierten, um kleine Säugetiere, insbesondere rote Stummelaffen, aber auch Jungtiere anderer Tiere wie zum Beispiel kleine Wildschweine, zu jagen und zu fangen.

In einer der bekanntesten Szenen beschrieb er, wie mehrere Männer sich abstimmten, um um einen Colobusaffen hoch oben in einem Baum zu isolierenSie versperrten ihnen den Fluchtweg, während einer von ihnen hinaufkletterte, um sie gefangen zu nehmen. Nach der Gefangennahme teilte die Gruppe das Fleisch unter wilden Schreien und vehementen Forderungen derer auf, die nicht direkt an der Jagd teilgenommen hatten, aber dennoch einen Anteil der Beute beanspruchten.

Diese kooperativen Jagd- und Fleischfressverhaltensweisen zeigten, dass die Ernährung der Schimpansen Folgendes umfasste: signifikanter Anteil an tierischem ProteinSo weit geht dies, dass Schätzungen zufolge jedes Jahr ein erheblicher Anteil der Colobusaffenpopulation in bestimmten Gebieten erbeutet wird. Dies führte erneut zu einer Überprüfung der übertrieben idealisierten Vorstellungen von der vermeintlichen Sanftmut dieser Primaten.

Die Beobachtungen von Goodall und ihren Kollegen offenbarten auch den selektiven Charakter dieser Jagden: Manchmal verbrachten Gruppen lange Zeit mit der Verfolgung bestimmter Beutetiere, was auf eine Kombination aus Opportunismus und StrategieDiese Art von Studie hat dazu beigetragen, (bei aller gebotenen Vorsicht) Parallelen zu einigen Jagddynamiken bei Urmenschen zu ziehen.

Die Einbeziehung von Fleisch in ihre Ernährung ergänzt andere Erkenntnisse, die die ökologische Komplexität der Schimpansen unterstreichen, die in der Lage sind, Ressourcen zu nutzen. sehr vielfältige Ressourcen in ihrem Lebensraum (Früchte, Blätter, Insekten, Termiten, Nüsse, die sie mit Steinen knacken usw.), und um ihr Verhalten an die saisonale Verfügbarkeit von Nahrung anzupassen.

Krieg, Gewalt und die dunkle Seite der Schimpansen

Wenn es etwas gab, das das öffentliche Bild von Schimpansen wirklich erschütterte, dann war es die Entdeckung, dass sie sich zu organisieren, um Mitglieder anderer Gruppen zu töten und sogar benachbarte Gemeinschaften auszulöschen. Zwischen 1974 und 1978 dokumentierte Jane mit großem Leid das, was später als der Gombe-Schimpansenkrieg bekannt werden sollte.

In diesem Konflikt spielte die Hauptgruppe aus Gombe, bekannt als Kasekelatrafen schließlich auf eine andere Gruppe, KahamaDie Gruppe wurde von ehemaligen Splittergruppenmitgliedern gegründet. Über vier Jahre hinweg führten mehrere Männer aus Kasekela organisierte Angriffe durch und verfolgten isolierte Individuen aus Kahama, bis diese praktisch ausgelöscht waren.

Goodall war direkter Zeuge der Szenen extreme Gewalt, koordinierte Angriffe und Verhaltensweisen Dazu gehörten langwierige Schläge, schwere Bisse und sogar Fälle von Kannibalismus unter dominanten Weibchen, die den Nachwuchs anderer Weibchen töteten, um ihre soziale Stellung zu wahren. Sie selbst gab zu, dass es ihr sehr schwerfiel, diese brutale Seite der Tiere zu akzeptieren, die sie so sehr liebte.

Diese Erkenntnisse veränderten die romantisierte Sichtweise von Schimpansen als friedlichen Geschöpfen und bestärkten die Vorstellung, dass sie mit uns teilen eine beunruhigende Fähigkeit zu organisierter AggressionGleichzeitig wurden aber auch zahlreiche Beispiele für Mitgefühl, Kooperation, die Adoption von Waisenkindern und Ausdrucksformen der Trauer nach dem Tod naher Angehöriger beobachtet, wodurch sich ein sehr komplexes emotionales Bild ergibt.

Einige Forscher haben die Vermutung geäußert, dass die in Gombes frühen Jahren praktizierte Zufütterung möglicherweise die Intensität bestimmter Aggressionen erhöhendurch die Veränderung der Dynamik des Wettbewerbs um Ressourcen. Jane räumte ein, dass die Versorgung die Aggression innerhalb und zwischen Gruppen beeinflusst habe, argumentierte jedoch, dass dadurch keine Verhaltensweisen aus dem Nichts entstanden seien, die nicht bereits existierten.

Persönlichkeiten, Familie und emotionale Bindungen

Eine der bedeutendsten Leistungen von Jane Goodall war der Nachweis, dass Schimpansen besitzen solche ausgeprägten Individualitäten Es ist daher unvermeidlich, über Charakter, Temperament und individuelle Eigenschaften zu sprechen. In seinen Schriften beschreibt er jeden Einzelnen mit einer Fülle an Nuancen, die jahrelang Teile der wissenschaftlichen Gemeinschaft schockierten.

Frauen mögen FloMit ihren Knollennasen und abstehenden Ohren erlangten sie Berühmtheit für ihre mütterliche Art und ihren hohen sozialen Status. Ihre Kinder – Figan, Faben, Freud, Fifi und Flint – wurden jahrzehntelang beobachtet und bildeten einen regelrechten lebenden Stammbaum, der umfangreiche Studien ermöglichte. Wie soziale Positionen, Erziehungsstile und -strategien vererbt werden um in der Hierarchie aufzusteigen.

Andere Personen, wie zum Beispiel MikeSie stiegen von einer untergeordneten Position zum Alphamännchen auf, indem sie weniger auf rohe Gewalt als auf List und Innovation setzten: Er wurde berühmt dafür, dass er bei seinen Vorführungen mit Metalltrommeln einen beeindruckenden Lärm erzeugte, der seine Rivalen einschüchterte und sein Prestige stärkte.

Jane beobachtete außerdem zahlreiche Gesten, die wir beim Menschen mit Zuneigungsbekundungen assoziieren würden: Umarmungen, Küsse, Schulterklopfen, Kitzeln und Spiele Diese Verhaltensweisen stärken die Bindungen zwischen Müttern, Kindern, Geschwistern und engen Freunden. Wenn ein Schimpanse einen Verlust oder eine Verletzung erleidet, nähern sich ihm andere, um ihn zu trösten, pflegen sich gegenseitig oder setzen sich einfach ganz nah zu ihm, was auf bemerkenswerte Empathie hindeutet.

Bei der Beschreibung der Mutter-Kind-Beziehung betonte Goodall die enorme Bedeutung der frühe Erfahrungen in der weiteren Entwicklung des Individuums, was mit Erkenntnissen der Kinderpsychologie übereinstimmt. Ihre Beobachtungen von Trauer, Trennung und Trauma bei Schimpansen waren grundlegend für das Verständnis der Auswirkungen von Verwaistheit und Vernachlässigung bei Primaten.

Gombe, ein einzigartiges natürliches Labor

Der Gombe-Stream-Nationalpark, mit seinen lediglich 35 km² am Ostufer des Tanganjikasees, hat sich zu einem einer der symbolträchtigsten Orte in der VerhaltensbiologieWas 1960 als kleine Beobachtungsstation begann, entwickelte sich im Laufe der Jahre zum Gombe Stream Research Centre, einer weltweiten Referenzeinrichtung.

Mehr als 350 wissenschaftliche Artikel und etwa 50 DoktorarbeitenNeben zahlreichen Büchern und Dokumentarfilmen, die das Alltagsleben wilder Schimpansen der breiten Öffentlichkeit nähergebracht haben, ermöglicht die Kontinuität des Projekts mit über Jahrzehnte gesammelten Aufzeichnungen die Untersuchung komplexer Themen wie Alterung, Generationswechsel, kulturelle Weitergabe und die Langzeitwirkungen von Krankheiten.

Gombe war Heimat bedeutender Forscher in den Bereichen Primatologie und Evolutionsanthropologie. Eines der heikelsten Projekte war die Sammlung und Archivierung aller Feldnotizbücher, Fotografien und Videos von Jane und ihrem Team. Um zu verhindern, dass diese Informationen verloren gehen, gründete das Jane Goodall Institut ein Archivzentrum an der Universität von Minnesota, und die Sammlungen wurden später an die Duke University verlegt, wo sie digitalisiert und in eine Online-Datenbank hochgeladen wurden.

Die immense Datenmenge, die in Gombe gewonnen wurde, ermöglichte es beispielsweise, vollständige Stammbäume zu rekonstruieren, das Auftreten von Zwillingen zu untersuchen, Krankheiten zu dokumentieren und Vaterschaftsanalysen durchzuführen. Aus Fäkalien extrahierte DNA und um Verhaltensweisen über verschiedene Zeiträume hinweg zu vergleichen. Nur wenige Tierpopulationen wurden so detailliert und über einen so langen Zeitraum beobachtet.

Darüber hinaus diente Gombe als Drehort für zahlreiche Dokumentarfilme, angefangen mit Miss Goodall und die wilden Schimpansen In den 60er Jahren wurde es von dem Fotografen Hugo van Lawick, Janes erstem Ehemann, gefilmt. Dieses audiovisuelle Material sowie spätere Werke wie … Unter den wilden Schimpansen, Jane o Jane Goodall: Die große Hoffnungwar maßgeblich daran beteiligt, Millionen von Menschen zu ermöglichen den Alltag der Schimpansen mit eigenen Augen sehen.

Vom Landleben zum globalen Aktivismus: Das Jane Goodall Institut und Roots & Shoots

Obwohl Jane weiterhin wissenschaftlich mit Gombe verbunden blieb, entschied sie sich Mitte der 80er Jahre tägliche Feldarbeit aufgeben Sie möchte sich auf Naturschutz, Bildung und den Schutz des Tierwohls konzentrieren. Sie selbst berichtete, dass ein Primatologenkongress im Jahr 1986, auf dem vernichtende Berichte über die Zerstörung von Lebensräumen und die Misshandlung von Menschenaffen in Laboren und Zirkussen vorgestellt wurden, einen Wendepunkt markierte.

Er hatte bereits die Jane Goodall Institut (JGI)Die JGI, eine Organisation, die sich dem Schutz von Schimpansen und ihren Ökosystemen sowie der Verbesserung der Lebensbedingungen der mit ihnen zusammenlebenden menschlichen Gemeinschaften widmet, unterhält mittlerweile rund dreißig Büros in verschiedenen Ländern. Sie entwickelt gemeinschaftsbasierte Naturschutzprojekte, Aufforstungsinitiativen, Umweltbildungsprogramme und Primatenrettungsprogramme.

1991 startete er Wurzeln & TriebeEin Jugendbildungsprogramm, das in Tansania mit einer kleinen Gruppe besorgter Teenager ausbrach, die sich mit der Umweltzerstörung und den sozialen Problemen in ihrem Umfeld auseinandersetzten. Was als Treffen auf ihrer Veranda in Daressalam begann, hat sich zu einem Netzwerk entwickelt, das in über 60 bis 100 Ländern (je nach Quelle) vertreten ist und Tausende von aktiven Gruppen umfasst.

Roots & Shoots ermutigt Kinder und Jugendliche zum Gestalten Konkrete Projekte zur Verbesserung ihrer UmweltVon Recyclingkampagnen bis zur Wiederaufforstung, vom Schutz einheimischer Tiere bis zur Unterstützung gefährdeter Gemeinschaften ist die Philosophie einfach, aber wirkungsvoll: Jeder Mensch kann etwas bewirken, und sei es noch so klein, und die Summe vieler lokaler Aktionen erzeugt eine globale Wirkung.

Janes Aktivismus hat sie auch dazu geführt, sich für Anliegen wie die folgenden einzusetzen: Great Ape ProjectDie Resolution schlägt vor, bestimmte Grundrechte (Freiheit, Schutz vor Folter, körperliche Unversehrtheit) auf nicht-menschliche Menschenaffen auszudehnen und Kampagnen gegen invasive Experimente mit Primaten, intensive Tierhaltung und Wildtierhandel zu führen.

Anerkennung, Auszeichnungen und kulturelle Projektion

Die Auswirkungen von Jane Goodalls Arbeit spiegeln sich in einem wider beeindruckende Liste an Preisen, Auszeichnungen und Ehrungen Sie werden von wissenschaftlichen Institutionen, Regierungen und Organisationen weltweit verliehen. Zu den renommiertesten zählen der Kyoto-Preis für Grundlagenforschung, die Benjamin-Franklin-Medaille für Lebenswissenschaften, der Prinz-von-Asturien-Preis für wissenschaftliche und technische Forschung, der Tyler-Preis und die französische Ehrenlegion.

Im britischen Einflussbereich wurde sie ernannt Dame Commander des Ordens des Britischen EmpireSie erhielt die Auszeichnung im Buckingham Palace und wurde später zur UN-Friedensbotschafterin ernannt, eine Auszeichnung, die ihr Kofi Annan im Jahr 2002 in Anerkennung ihrer Arbeit für Frieden, Umwelt und Tierrechte verlieh.

Sie hat Dutzende Ehrendoktorwürden von Universitäten in Europa, Amerika, Afrika und Asien erhalten, was ihren Ruf nicht nur als Forscherin, sondern auch als Popularisierer und moralisches VorbildDie UNESCO, die National Geographic Society und zahlreiche wissenschaftliche Akademien haben sie als eine der großen Persönlichkeiten der Biologie und des Naturschutzes des 20. und frühen 21. Jahrhunderts anerkannt.

Ihre Präsenz hat auch Einzug in die Popkultur gehalten: Sie wurde geehrt in animierte Serien, Werbekampagnen und künstlerische ProjekteSie wirkte in Apples „Think Different“-Kampagne mit, lieh ihre Stimme Projekten wie „Symphony of Science“ und diente als Inspiration für Charaktere in Serien wie … Die Abenteuer der Familie Stachelbeere oder Parodien in Die SimpsonsSogar Lego und Mattel haben ihr Sets und Puppen in Kollektionen gewidmet, die inspirierende Frauen feiern.

Abgesehen vom medialen Rampenlicht ist relevant, dass seine Persönlichkeit ganze Generationen dazu gebracht hat, sich für … zu interessieren. Primatologie, Tierethik und Naturschutzinsbesondere viele junge Frauen, die in ihr ein Vorbild einer engagierten und zugänglichen Wissenschaftlerin sahen.

Schriftliches Werk und geistiges Erbe

Jane Goodalls Arbeit beschränkt sich nicht auf ihre Feldnotizbücher; sie hat sich auch einer umfangreiche Produktion von wissenschaftlichen und populärwissenschaftlichen BüchernFür Erwachsene, Kinder und Jugendliche gleichermaßen. Zu seinen einflussreichsten Werken gehören: Im Schatten des Menschen, wo er von seinen frühen Jahren in Gombe erzählt und Schimpansen als Individuen mit ihrer eigenen Geschichte darstellt.

Sein wissenschaftliches Meisterwerk ist Die Schimpansen von Gombe: Verhaltensmuster, ein monumentales Werk, in dem er jahrzehntelange Daten systematisiert über Ökologie, soziale Beziehungen, Fortpflanzung, Werkzeuggebrauch und Kommunikation bei den Schimpansen von Gombe. Dieses Buch ist zu einem unverzichtbaren Nachschlagewerk für jeden geworden, der das Verhalten von Primaten erforscht.

Auf einer persönlicheren Ebene sind Titel wie Durch ein Fenster o Grund zur Hoffnung Sie vereinen Memoiren, spirituelle Betrachtungen und Entdeckungsberichte und bieten so einen intimen Einblick in ihre Zweifel, Ängste, Freuden und ÜberzeugungenSie hat außerdem Werke zu Tierethik und Naturschutz mitverfasst, wie zum Beispiel Die Zehn Trusts oder Bücher, die sich auf gefährdete Tierarten konzentrieren.

Für jüngere Leser hat Jane zahlreiche Geschichten und Bilderbücher geschrieben, wie zum Beispiel Mein Leben mit den Schimpansen, Das Schimpansen-Familienbuch oder Geschichten wie Dr. Weiß y Der Adler und der Zaunkönig, mit dem er sucht um ihre Botschaft des Respekts vor allen Lebewesen zu vermitteln an neue Generationen von klein auf.

Obwohl es einige Rückschläge gab, wie beispielsweise im Fall des Buches Samen der Hoffnung, in denen Fragmente entdeckt wurden, die nicht ordnungsgemäß dokumentiert waren, Jane hat ihren Fehler öffentlich eingestanden. und versprach, die Quellenangaben zu überprüfen und dabei auch die menschliche Seite einer oft idealisierten Figur zu zeigen.

Methodologische Kontroversen und wissenschaftliche Debatten

Jane Goodalls Rolle in der Wissenschaft war nicht ohne Herausforderungen. methodologische Debatten und KritikenSeine Entscheidung, Schimpansen Namen zu geben und über Emotionen und Persönlichkeit zu sprechen, wurde von Anfang an als Anthropomorphismus kritisiert. Im Laufe der Zeit hat jedoch der Großteil der wissenschaftlichen Gemeinschaft anerkannt, dass sein Ansatz den Weg zu einem tieferen Verständnis des tierischen Geistes geebnet hat.

Ein weiterer Streitpunkt war die Verwendung von Kraftwerke Um die Schimpansen anzulocken, insbesondere in den ersten Jahren in Gombe. Einige Primatologen argumentieren, dass diese künstliche Fütterung die Aggression verschärft, das Nahrungssuchverhalten verändert und Konflikte zwischen den Gruppen, einschließlich des berühmten Gombe-Krieges, gefördert haben könnte.

Forscher wie Margaret Power haben infrage gestellt, inwieweit die unter diesen Bedingungen erhobenen Daten das „natürliche Verhalten“ von Schimpansen widerspiegeln. Andere, wie Jim Moore, haben diese Kritikpunkte zurückgewiesen und argumentiert, dass ähnliche Verhaltensweisen auch bei nicht gefütterten Populationen beobachtet wurden. vergleichbares Aggressionsniveau und ähnliche territoriale Dynamiken.

Nahrung war ein nahezu unverzichtbares Mittel zum Zweck. Anfänglich war dies notwendig, um soziale Interaktionen detailliert zu beobachten, ohne die ein Großteil des gesammelten Wissens nicht existieren würde. Er räumte ein, dass es zu Verzerrungen in der Intensität bestimmter Verhaltensweisen gekommen sei, hielt aber daran fest, dass die grundlegende Natur von Aggression und Hierarchien bereits vorhanden sei.

Persönliches Leben, Spiritualität und spätere Jahre

Jane Goodalls Karriere lässt sich nicht vollständig von ihrer persönliche und emotionale Geschichte1964 heiratete sie den National Geographic-Fotografen Hugo van Lawick, der ihre Arbeit in Gombe in den 1960er und 1970er Jahren mit Tausenden von Fotografien und stundenlangem Filmmaterial dokumentierte. Sie hatten einen Sohn, Hugo Eric Louis, und ließen sich 1974 scheiden.

Später, im Jahr 1975, heiratete er Derek BrycesonAls tansanischer Politiker und Direktor der Nationalparks konnte er in seiner Position das Gombe-Projekt schützen, indem er den Tourismus einschränkte und für eine ruhigere Forschungsumgebung sorgte. Bryceson starb 1980 an Krebs und hinterließ Jane als Witwe, die sich nun noch stärker ihrer Arbeit und ihrer wachsenden Rolle als Persönlichkeit des öffentlichen Lebens widmete.

Auf spiritueller Ebene hat Jane eine offene Vision zum Ausdruck gebracht: Sie behauptet, an eine größere spirituelle KraftSie spürt dies besonders stark in der Natur, obwohl sie keiner bestimmten Religion angehört. Diese Spiritualität begleitet sie auch in ihren Vorträgen, in denen sie oft an Hoffnung und moralische Verantwortung gegenüber anderen Lebewesen appelliert.

Bis kurz vor der COVID-19-Pandemie reiste Goodall in einem erstaunlichen Tempo und verbrachte mehr als 300 Tage im Jahr auf Konferenzen, Treffen mit Jugendlichen, Besuchen von Naturschutzprojekten und Wohltätigkeitsveranstaltungen. Auch im Laufe der Jahre blieb sie aktiv. eine aktive Stimme gegen die Zerstörung von ÖkosystemenTierquälerei und Klimawandel.

Seine letzten Jahre verbrachte er abwechselnd in seinem Haus in England und auf ausgedehnten internationalen Tourneen. In Nachrufen wurde Folgendes vermerkt: Er starb im Jahr 2025 im Alter von 91 Jahren.Während einer Vortragsreise in den Vereinigten Staaten hinterließ er ein dichtes Netzwerk von Projekten, Schülern und Bewunderern, die sein Werk fortführen.

Betrachtet man das Gesamtbild, so bilden Jane Goodalls Leben und Werk eine faszinierende Geschichte, in der sie sich überschneiden. revolutionäre wissenschaftliche Entdeckungen, ein außergewöhnliches Einfühlungsvermögen gegenüber anderen Lebewesen und unermüdlicher AktivismusEr bewies, dass Schimpansen Werkzeuge herstellen und benutzen, jagen, Kriege führen, lieben, wütend werden und weinen; dass ihre Gesellschaften voller Nuancen sind; und dass wir, indem wir sie respektvoll beobachten, unweigerlich unsere eigene Spezies hinterfragen. Sein Vermächtnis lebt heute in jeder primatologischen Studie, in jedem Bildungsprogramm, das seinen Namen trägt, und in Tausenden von jungen Menschen fort, die, von seinem Beispiel inspiriert, beschlossen haben, ihr Leben dem Schutz der Tiere und des Planeten zu widmen.

[zugehörige URL=»https://www.cultura10.com/how-many-types-of-hominids-are-there/»]

L’histoire de l’ Jane Goodall et ses chimpanzés C’est l’une de ces rares aventures scientifiques qui bouleverse tout : notre nature, nos comportements et la frontière entre humains et animaux. Pendant plus de soixante ans, cette primatologue britannique a observé avec une patience quasi infinie la vie des chimpanzés sauvages à Gombe, en Tanzanie, jusqu’à découvrir des comportements insoupçonnés qui ont entraîné une refonte des manuels scolaires.

Parallèlement, sa figure est devenue un symbole mondial d’activisme, de conservation et d’espoirDe jeune femme sans diplôme universitaire partie en Afrique avec un carnet et des jumelles, elle est devenue Messagère de la paix des Nations Unies, fondatrice d’un institut présent dans des dizaines de pays et figure de proue mondiale de la défense des grands singes et de la planète. Voici, avec calme et précision, l’histoire de ses découvertes les plus importantes et de la façon dont elles ont transformé notre compréhension des chimpanzés… et de nous-mêmes.

De Jubilee à Gombe : les origines d’une vocation unique

Dès son plus jeune âge, Jane a montré un une fascination irrésistible pour les animaux et à travers l’Afrique. Elle est née à Londres, dans le quartier de Hampstead, le 3 avril 1934, fille de Mortimer Herbert Morris-Goodall, homme d’affaires, et de la romancière Margaret Myfanwe Joseph, qui écrivait sous le pseudonyme de Vanne Morris-Goodall. À l’âge de deux ans, son père lui offrit un chimpanzé en peluche qu’elle nomma JubileeLoin de l’effrayer, cette poupée devint son inséparable compagne et le premier pas d’une relation qui durerait toute sa vie avec les grands singes.

Enfant, je dévorais des histoires comme Le Livre de la Jungle, Tarzan ou Docteur DolittleElle rêvait de vivre parmi les animaux sauvages. Issue d’une famille modeste, elle n’envisageait pas d’aller à l’université dans l’immédiat. Elle a donc suivi une formation de secrétaire et travaillé pour différentes entreprises, dont une société de production de documentaires, tout en économisant pour réaliser son rêve le plus cher : voyager en Afrique.

À 23 ans, en 1957, Jane se rendit au Kenya pour rendre visite à une amie dans sa ferme. Là-bas, suivant quelques conseils, elle osa appeler le célèbre paléontologue et anthropologue. Louis LeakyConvaincu qu’il pouvait l’orienter vers un emploi lié aux animaux, Leakey l’embaucha d’abord comme secrétaire à Nairobi, puis l’emmena avec sa femme Mary aux gorges d’Olduvai en Tanzanie, centre de recherche sur les premiers hominidés.

Leakey était convaincu que étude des grands singes pourrait éclairer le comportement de ancêtres de l’hommeEntre-temps, il recherchait une personne patiente, observatrice et suffisamment flexible pour passer des années dans la jungle à suivre des chimpanzés. Il finit par remarquer Jane qui, sans le savoir, s’apprêtait à entamer la plus longue étude de terrain jamais réalisée sur les chimpanzés.

Bien qu’elle n’eût pas de diplôme universitaire à l’époque, Leakey fit confiance à son instinct et obtint des financements et des permis coloniaux pour l’envoyer sur la rive orientale du lac Tanganyika, dans ce qui était alors Réserve faunique de Gombe Stream (aujourd’hui le parc national de Gombe Stream). Auparavant, en 1958, il l’avait envoyée à Londres se former auprès d’experts tels qu’Osman Hill (comportement des primates) et John Napier (anatomie), afin qu’elle arrive sur le terrain avec une base scientifique solide.

L’arrivée à Gombe et une nouvelle façon de faire de la science

Lorsque Jane Goodall a posé le pied pour la première fois à Gombe le 14 juillet 1960, elle avait 26 ans et aucune expérience académique formelle Elle n’avait aucune formation en primatologie, mais elle était dotée d’une curiosité insatiable et d’un sens aigu de l’observation. Les autorités britanniques du Tanganyika ne l’autorisaient pas à vivre seule dans cette région isolée ; sa mère, Vanne, accepta donc de l’accompagner comme bénévole pendant les premiers mois.

Le début ne fut pas facile du tout : les chimpanzés, très méfiants, Ils ont fui dès qu’ils ont aperçu « l’humain blanc ».Pendant des semaines, Jane ne pouvait que les apercevoir de loin aux jumelles, incapable de s’approcher davantage. Son principal défi était de les habituer à sa présence, et pour ce faire, elle a combiné une patience extrême, des heures d’observation fixes et des mouvements très doux afin de ne pas les intimider.

L’une des clés de leur succès était que Elle rompait avec la froideur habituelle de la science de l’époque.Au lieu de numéroter les animaux, il les nomma selon leur apparence ou leur caractère : David Barbe-Grise, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, M. McGregor, parmi tant d’autres. Pour une grande partie de la communauté scientifique, cela frôlait le sacrilège : donner des noms, pensait-on, revenait à perdre toute objectivité et à tomber dans l’anthropomorphisme.

Goodall, cependant, était convaincu que les chimpanzés avaient personnalités distinctes, émotions et esprits complexesIl n’hésitait pas à décrire dans ses carnets l’enfance, l’adolescence, les motivations, les humeurs et les liens affectifs qu’il observait. Des décennies plus tard, ces mêmes termes qui lui valurent tant de critiques seraient largement acceptés en éthologie et en psychologie animale.

En parallèle, Jane développait une méthode d’étude à long terme : suivre les mêmes individus et familles pendant des années afin d’enregistrer les changements dans leurs relations, leurs hiérarchies et leurs comportements. Cette approche observation prolongée et détaillée Elle est alors devenue une référence en primatologie moderne, et son centre de recherche à Gombe a fini par produire des centaines d’articles, de thèses et de livres.

La découverte des outils : adieu à l’« homo faber » exclusif

Un des moments clés de la carrière de Jane fut celui où elle observa un homme adulte, David Greybeard, présenter Tiges d’herbe dans une termitièreIls attendirent que les arbres soient couverts de termites, puis les arrachèrent pour les manger. Peu après, il vit d’autres chimpanzés casser de petites branches, les dépouiller de leurs feuilles et les utiliser de la même manière, c’est-à-dire en modifiant un objet pour le rendre plus efficace.

Cela a complètement anéanti l’idée profondément ancrée que Seuls les humains pouvaient fabriquer et utiliser des outilsJusqu’alors, la définition de l’« homme » (homo faber) reposait précisément sur cette prétendue exclusivité. Lorsque Louis Leakey apprit la nouvelle, il réagit par une phrase devenue légendaire : il nous faut désormais redéfinir l’homme, redéfinir les outils, ou accepter les chimpanzés comme des êtres humains.

L’importance de cette découverte était énorme. Elle montrait que les chimpanzés étaient capables de techniques de planification, de modification d’objets et de transmission D’un individu à l’autre, on observe quelque chose de très proche de ce que nous appelons culture. Des études ultérieures menées auprès d’autres populations, en Afrique de l’Ouest et en Afrique centrale, ont confirmé l’existence de traditions différentes dans l’utilisation des outils selon les groupes, ce qui renforce l’idée de variations culturelles primitives.

Goodall a documenté ces comportements de manière exhaustive au fil des ans et les a systématiquement consignés dans son œuvre scientifique la plus importante. Les chimpanzés de Gombe : modèles de comportementoù il a analysé en détail deux décennies d’observations de l’utilisation des outils et d’autres habitudes sociales et écologiques.

Cette découverte a non seulement transformé la primatologie, mais a également suscité une réflexion philosophique sur la continuité entre les humains et les autres animauxSi un chimpanzé est capable de fabriquer des outils simples, de coopérer pour chasser ou de faire preuve d’empathie, la frontière qui nous sépare du reste du règne animal ne semble plus aussi nette.

Végétariens ? Jane prouve que les chimpanzés chassent aussi.

Un autre coup dur porté aux idées établies survint lorsque Jane découvrit que les chimpanzés de Gombe Ils n’étaient pas exclusivement végétarienscomme on le pensait. Au cours de longues journées d’observation, il a constaté comment ils s’organisaient pour traquer et capturer de petits mammifères, notamment des colobes roux, mais aussi des jeunes d’autres animaux comme des sangliers.

Dans l’une des scènes les plus connues, il décrit plusieurs hommes se coordonnant pour pour isoler un colobe perché en haut d’un arbreIls leur bloquèrent toute issue tandis que l’un d’eux grimpait pour les capturer. Une fois la proie capturée, le groupe se partagea la viande au milieu des cris féroces et des demandes insistantes de ceux qui n’avaient pas participé directement à la chasse mais réclamaient leur part du butin.

Ces comportements de chasse coopérative et de consommation de viande ont montré que le régime alimentaire du chimpanzé comprenait un proportion importante de protéines animalesAu point qu’on estime qu’ils peuvent décimer chaque année un pourcentage important de la population de colobes dans certaines régions. Une fois de plus, cela a nécessité de réexaminer les idées reçues, souvent idéalisées, sur la docilité supposée de ces primates.

Les observations de Goodall et de ses collègues ont également révélé le caractère sélectif de ces chasses : parfois, les groupes passaient de longues périodes à traquer des proies spécifiques, ce qui suggère une combinaison de opportunisme et stratégieCe type d’étude a permis d’établir des parallèles (avec toute la prudence requise) avec certaines dynamiques de chasse chez les humains primitifs.

L’inclusion de viande dans leur régime alimentaire s’ajoute à d’autres découvertes qui soulignent la complexité écologique des chimpanzés, capables d’exploiter des ressources très variées dans leur habitat (fruits, feuilles, insectes, termites, noix qu’ils cassent avec des pierres, etc.), et d’adapter leurs comportements à la disponibilité saisonnière de la nourriture.

Guerre, violence et le côté obscur des chimpanzés

S’il y a bien une chose qui a véritablement ébranlé l’image publique des chimpanzés, c’est la découverte qu’ils pouvaient s’organiser pour tuer les membres d’autres groupes et même anéantir les communautés voisines. Entre 1974 et 1978, Jane a documenté avec une immense tristesse ce qui allait devenir la guerre des chimpanzés de Gombe.

Dans ce conflit, le groupe principal de Gombe, connu sous le nom de Kasekela, se sont retrouvés face à un autre groupe, KahamaComposé d’anciens membres d’un groupe dissident, ce groupe a mené pendant quatre ans des attaques organisées, persécutant des individus isolés de Kahama jusqu’à leur quasi-extermination.

Goodall a été témoin direct de scènes de violence extrême, attaques et comportements coordonnés Ces violences comprenaient des passages à tabac prolongés, des morsures graves, et même des épisodes de cannibalisme chez les femelles dominantes qui tuaient les petits des autres femelles pour maintenir leur position sociale. Elle-même reconnaissait qu’il lui était très difficile d’accepter cette brutalité chez des animaux qu’elle aimait profondément.

Ces découvertes ont bouleversé la vision romantique des chimpanzés comme des créatures paisibles et ont renforcé l’idée qu’ils partagent des points communs avec nous. une capacité inquiétante d’agression organiséeDans le même temps, de nombreux exemples de compassion, de coopération, d’adoption d’orphelins et d’expressions de chagrin après le décès de proches ont également été observés, dressant un tableau émotionnel très complexe.

Certains chercheurs ont suggéré que l’alimentation complémentaire pratiquée durant les premières années de Gombe pourrait avoir accroître l’intensité de certaines agressionsEn modifiant la dynamique de la compétition pour les ressources, Jane a reconnu que l’approvisionnement avait influencé l’agressivité au sein des groupes et entre eux, tout en affirmant qu’il n’avait pas créé de toutes pièces des comportements qui n’existaient pas déjà.

Personnalités, famille et liens affectifs

L’une des contributions les plus importantes de Jane Goodall a été de démontrer que les chimpanzés possèdent de telles individualités marquées Il est donc inévitable d’aborder la question du caractère, du tempérament et des traits individuels. Dans ses écrits, il décrit chaque individu avec une richesse de nuances qui, pendant des années, a scandalisé une partie de la communauté scientifique.

Les femmes aiment FloAvec leur nez bulbeux et leurs oreilles décollées, ils devinrent célèbres pour leur instinct maternel et leur statut social élevé. Leurs enfants — Figan, Faben, Freud, Fifi et Flint — furent suivis pendant des décennies, constituant un véritable arbre généalogique vivant qui permit des études approfondies. Comment les positions sociales, les styles parentaux et les stratégies sont hérités gravir les échelons hiérarchiques.

D’autres personnes, comme MichelIls sont passés d’une position subalterne à celle de mâle alpha en utilisant moins la force brute que la ruse et l’innovation : il est devenu célèbre pour avoir utilisé des tambours en métal afin de produire un vacarme impressionnant lors de ses exhibitions, ce qui intimidait ses rivaux et renforçait son prestige.

Jane a également observé de nombreux gestes que nous associerions chez les humains à des manifestations d’affection : câlins, bisous, tapes dans le dos, chatouilles et jeux Ces comportements renforcent les liens entre les mères, les enfants, les frères et sœurs et les amis proches. Lorsqu’un chimpanzé subit une perte ou une blessure, les autres s’approchent pour le réconforter, se toilettent mutuellement ou restent simplement tout près de lui, ce qui témoigne d’une empathie remarquable.

En décrivant la relation mère-enfant, Goodall a souligné l’importance capitale de premières expériences dans le développement ultérieur de l’individu, un constat qui fait écho aux découvertes en psychologie infantile humaine. Ses observations sur le deuil, la séparation et les traumatismes chez les chimpanzés ont été fondamentales pour comprendre les effets de l’orphelinat et de la négligence chez les primates.

Gombe, un laboratoire naturel unique

Le parc national de Gombe Stream, avec ses 35 km² seulement sur la rive orientale du lac Tanganyika, est devenu l’un des lieux les plus emblématiques de la biologie comportementaleCe qui avait commencé en 1960 comme une petite station d’observation s’est transformé au fil des ans en Gombe Stream Research Centre, une référence mondiale.

Plus que 350 articles scientifiques et environ 50 thèses de doctoratOutre les nombreux livres et documentaires qui ont permis au grand public de mieux connaître le quotidien des chimpanzés sauvages, la continuité du projet, grâce aux archives accumulées sur plusieurs décennies, permet d’étudier des questions complexes telles que le vieillissement, les changements générationnels, la transmission culturelle et les effets à long terme des maladies.

Gombe a accueilli des chercheurs de premier plan en primatologie et en anthropologie évolutionniste. L’un des projets les plus délicats a été la collecte et l’archivage de tous les carnets de terrain, photographies et vidéos Ces informations ont été recueillies par Jane et son équipe. Afin d’éviter leur disparition, l’Institut Jane Goodall a créé un centre d’archives à l’Université du Minnesota, puis les collections ont été transférées à l’Université Duke, où elles ont été numérisées et mises en ligne.

L’immense quantité de données recueillies à Gombe a permis, par exemple, de reconstituer des généalogies complètes, d’étudier la fréquence des jumeaux, de documenter les maladies et d’analyser la paternité. ADN extrait des matières fécales et de comparer les comportements sur différentes périodes. Rares sont les populations animales qui ont été suivies avec autant de précision et pendant aussi longtemps.

De plus, Gombe a servi de décor à de nombreux documentaires, à commencer par Miss Goodall et les chimpanzés sauvages Dans les années 60, le film a été réalisé par le photographe Hugo van Lawick, le premier mari de Jane. Ce matériel audiovisuel, ainsi que des œuvres ultérieures telles que Parmi les chimpanzés sauvages, Jane o Jane Goodall : La grande espoir, a joué un rôle clé en permettant à des millions de personnes de voir de leurs propres yeux la vie quotidienne des chimpanzés.

De la campagne à l’activisme mondial : l’Institut Jane Goodall et Roots & Shoots

Bien que Jane soit restée scientifiquement liée à Gombe, au milieu des années 80, elle a décidé abandonner le travail quotidien sur le terrain Elle souhaite se concentrer sur la conservation, l’éducation et la défense du bien-être animal. Elle a elle-même raconté qu’un congrès de primatologie en 1986, au cours duquel des rapports accablants ont été présentés sur la destruction de l’habitat et les mauvais traitements infligés aux grands singes dans les laboratoires et les cirques, a marqué un tournant.

Il avait déjà fondé le Institut Jane Goodall (JGI)L’Institut Jacobsen (JGI), une organisation vouée à la protection des chimpanzés et de leurs écosystèmes, ainsi qu’à l’amélioration des conditions de vie des communautés humaines qui vivent à leurs côtés, compte aujourd’hui une trentaine de bureaux dans différents pays. Il met en œuvre des projets de conservation communautaires, des initiatives de reforestation, des programmes d’éducation à l’environnement et des programmes de sauvetage de primates.

En 1991, il a lancé Racines et poussesUn programme d’éducation pour les jeunes, né en Tanzanie grâce à un petit groupe d’adolescents préoccupés par la destruction de l’environnement et les problèmes sociaux dont ils étaient témoins. Ce qui n’était au départ qu’une réunion sur le perron de leur maison à Dar es Salaam est devenu un réseau présent dans plus de 60 à 100 pays (selon les sources) et comptant des milliers de groupes actifs.

Roots & Shoots encourage les enfants et les jeunes à concevoir des projets concrets pour améliorer leur environnementDes campagnes de recyclage au reboisement, en passant par la protection des animaux locaux et le soutien aux communautés vulnérables, la philosophie est simple mais puissante : chaque personne peut faire la différence, aussi petite soit-elle, et la somme de nombreuses actions locales génère un impact global.

L’activisme de Jane l’a également amenée à s’impliquer dans des causes telles que Projet Grands Singesqui propose d’étendre certains droits fondamentaux (liberté, protection contre la torture, intégrité physique) aux grands singes non humains, ainsi que des campagnes contre l’expérimentation invasive sur les primates, l’élevage intensif d’animaux de ferme et le trafic d’espèces sauvages.

Reconnaissance, récompenses et rayonnement culturel

L’impact du travail de Jane Goodall s’est reflété dans un liste impressionnante de prix, d’honneurs et de distinctions Décernées par des institutions scientifiques, des gouvernements et des organisations du monde entier, les plus prestigieuses comprennent le prix de Kyoto en sciences fondamentales, la médaille Benjamin Franklin en sciences de la vie, le prix Prince des Asturies pour la recherche scientifique et technique, le prix Tyler et la Légion d’honneur française.

Dans la sphère britannique, elle a été nommée Dame commandeur de l’Ordre de l’Empire britanniqueElle a reçu cette distinction au palais de Buckingham, puis a été nommée Messagère de la paix des Nations Unies, une désignation qui lui a été décernée par Kofi Annan en 2002 en reconnaissance de son travail pour la paix, l’environnement et les droits des animaux.

Elle a reçu des dizaines de doctorats honorifiques d’universités d’Europe, d’Amérique, d’Afrique et d’Asie, consolidant ainsi sa réputation non seulement en tant que chercheuse, mais aussi en tant que vulgarisateur et modèle moralL’UNESCO, la National Geographic Society et de nombreuses académies scientifiques l’ont reconnue comme l’une des grandes figures de la biologie et de la conservation du XXe et du début du XXIe siècle.

Sa présence s’est également infiltrée dans la culture populaire : elle a été honorée dans séries animées, campagnes publicitaires et projets artistiquesElle a participé à la campagne « Think Different » d’Apple, a prêté sa voix à des projets comme « Symphony of Science » et a inspiré des personnages dans des séries telles que La famille Delajungle ou des parodies dans Les SimpsonsMême Lego et Mattel lui ont dédié des ensembles et des poupées au sein de collections qui célèbrent les femmes inspirantes.

Au-delà de l’attention médiatique, ce qui importe, c’est que sa figure a contribué à susciter l’intérêt de générations entières pour primatologie, éthique animale et conservationet notamment de nombreuses jeunes femmes qui voyaient en elle un modèle de scientifique engagée et accessible.

Œuvres écrites et héritage intellectuel

Le travail de Jane Goodall ne se limite pas à ses carnets de terrain ; elle s’est également consacrée à… production importante de livres scientifiques et de vulgarisation scientifique, pour les adultes, les enfants et les jeunes. Parmi ses œuvres les plus influentes figurent Dans l’ombre de l’homme, où il raconte ses premières années à Gombe et présente les chimpanzés comme des individus ayant leur propre histoire.

Son œuvre scientifique majeure est Les chimpanzés de Gombe : modèles de comportement, une œuvre monumentale dans laquelle il systématise des décennies de données sur écologie, relations sociales, reproduction, utilisation d’outils et communication chez les chimpanzés de Gombe. Cet ouvrage est devenu une référence incontournable pour quiconque étudie le comportement des primates.

Sur un plan plus personnel, des titres tels que À travers une fenêtre o Une raison d’espérer Ils mêlent mémoires, réflexions spirituelles et récits de découvertes, offrant un aperçu intime de leurs doutes, leurs peurs, leurs joies et leurs convictionsElle a également co-écrit des ouvrages sur l’éthique animale et la conservation, tels que : Les dix fiducies ou des livres consacrés aux espèces menacées.

Pour les jeunes lecteurs, Jane a écrit de nombreuses histoires et des albums illustrés, tels que : Ma vie avec les chimpanzés, Le livre de la famille des chimpanzés ou des histoires comme Dr White y L’Aigle et le Troglodyte, avec lequel il cherche pour transmettre leur message de respect pour tous les êtres vivants aux nouvelles générations dès leur plus jeune âge.

Bien qu’il y ait eu quelques revers, comme dans le cas du livre Graines d’espoir, dans lesquels des fragments insuffisamment documentés ont été détectés, Jane a publiquement reconnu son erreur. et s’est engagé à revoir les références, montrant ainsi le côté humain d’une figure souvent idéalisée.

Controverses méthodologiques et débats scientifiques

Le rôle de Jane Goodall dans le domaine scientifique n’a pas été sans défis. débats et critiques méthodologiquesDès le départ, sa décision de nommer les chimpanzés et d’aborder les émotions et la personnalité fut critiquée comme relevant de l’anthropomorphisme. Avec le temps, cependant, la plupart des scientifiques ont reconnu que son approche avait ouvert la voie à une compréhension plus fine de la psyché animale.

Une autre source de controverse a été l’utilisation de centrales électriques Pour attirer les chimpanzés, surtout durant les premières années à Gombe, certains primatologues ont avancé que cet approvisionnement artificiel aurait pu exacerber l’agressivité, modifier leurs habitudes alimentaires et favoriser les conflits intergroupes, notamment la célèbre guerre de Gombe.

Des chercheurs comme Margaret Power ont remis en question la mesure dans laquelle les données recueillies dans ces conditions reflètent le « comportement naturel » des chimpanzés. D’autres, comme Jim Moore, ont réfuté ces critiques, arguant que des comportements similaires ont été observés chez des populations non nourries. niveaux d’agression comparables et des dynamiques territoriales similaires.

La nourriture était un outil quasi indispensable. Au départ, cela était nécessaire pour observer en détail les interactions sociales, sans quoi une grande partie des connaissances accumulées n’aurait pas existé. Il reconnaissait que des distorsions étaient apparues dans l’intensité de certains comportements, mais soutenait que la nature fondamentale de l’agression et des hiérarchies était déjà présente.

Vie personnelle, spiritualité et vieillesse

La carrière de Jane Goodall ne peut être entièrement dissociée de son histoire personnelle et émotionnelleEn 1964, elle épousa Hugo van Lawick, photographe du National Geographic, qui documenta son travail à Gombe avec des milliers de photographies et des heures de séquences vidéo au cours des années 1960 et 1970. Ils eurent un fils, Hugo Eric Louis, et divorcèrent en 1974.

Plus tard, en 1975, il se maria Derek BrycesonHomme politique tanzanien et directeur des parcs nationaux, sa position lui permit de protéger le projet Gombe en limitant le tourisme et en garantissant un environnement plus paisible pour la recherche. Bryceson mourut d’un cancer en 1980, laissant Jane veuve et plus que jamais dévouée à son travail et à son rôle grandissant de personnalité publique.

Sur le plan spirituel, Jane a exprimé une vision ouverte : elle affirme croire en un force spirituelle supérieureElle le ressent particulièrement intensément lorsqu’elle est en pleine nature, bien qu’elle n’adhère à aucune religion en particulier. Cette spiritualité l’accompagne dans ses discours, où elle fait souvent appel à l’espoir et à la responsabilité morale envers tous les êtres vivants.

Jusqu’à peu avant la pandémie de COVID-19, Jane Goodall maintenait un rythme de voyages effréné, passant plus de 300 jours par an en conférences, rencontres avec des jeunes, visites de projets de conservation et événements caritatifs. Même au fil des années, elle est restée une voix active contre la destruction des écosystèmes, la cruauté envers les animaux et le changement climatique.

Il a passé ses dernières années entre son domicile en Angleterre et de longs voyages à l’étranger. Les nécrologies ont souligné que Il est décédé à l’âge de 91 ans, en 2025.Lors d’une tournée de conférences aux États-Unis, il a laissé derrière lui un dense réseau de projets, de disciples et d’admirateurs qui poursuivent son œuvre.

Considérée dans son ensemble, la vie et l’œuvre de Jane Goodall forment une histoire fascinante où elles s’entrecroisent. des découvertes scientifiques révolutionnaires, une empathie hors du commun envers les autres êtres vivants et un activisme infatigableIl a démontré que les chimpanzés fabriquent et utilisent des outils, chassent, font la guerre, aiment, se mettent en colère et pleurent ; que leurs sociétés sont riches en nuances ; et qu’en les observant avec respect, nous finissons inévitablement par nous interroger sur notre propre espèce. Son héritage perdure aujourd’hui dans chaque étude de primatologie, dans chaque programme éducatif qui porte son nom et chez des milliers de jeunes qui, inspirés par son exemple, ont décidé de consacrer leur vie à la protection des animaux et de la planète.

[url associée = «https://www.cultura10.com/how-many-types-of-hominids-are-there/»]

La historia de Jane Goodall ja hänen simpanssinsa Se on yksi niistä harvinaisista tieteellisistä seikkailuista, jotka kääntävät kaiken ylösalaisin: keitä me olemme, miten käyttäydymme ja missä vedämme rajan ihmisten ja eläinten välille. Yli kuuden vuosikymmenen ajan tämä brittiläinen primatologi tarkkaili lähes äärettömällä kärsivällisyydellä villien simpanssien elämää Gombessa Tansaniassa, kunnes hän löysi käyttäytymismalleja, joita kukaan ei ollut kuvitellut ja jotka pakottivat kirjoittamaan oppikirjat uudelleen.

Samaan aikaan hänen hahmonsa on muuttunut aktivismin, luonnonsuojelun ja toivon maailmanlaajuinen symboliNuoresta naisesta, jolla ei ollut yliopistotutkintoa ja joka matkusti Afrikkaan muistikirja ja kiikarit mukanaan, hänestä tuli YK:n rauhan lähettiläs, kymmenissä maissa toimivan instituutin perustaja ja maailmanlaajuinen johtaja ihmisapinoiden ja planeettamme puolustamisessa. Tämä on rauhallisesti ja yksityiskohtaisesti kerrottu tarina hänen tärkeimmistä löydöksistään ja siitä, miten ne ovat mullistaneet ymmärrystämme simpansseista… ja itsestämme.

Jubileesta Gombeen: ainutlaatuisen kutsumuksen alkuperä

Jo hyvin nuorena Jane osoitti valtava ihastus eläimiin ja Afrikan läpi. Hän syntyi Lontoossa, Hampsteadin kaupunginosassa, 3. huhtikuuta 1934, liikemies Mortimer Herbert Morris-Goodallin ja kirjailija Margaret Myfanwe Josephin tyttärenä. Kirjailija kirjoitti salanimellä Vanne Morris-Goodall. Kun hän täytti kaksi vuotta, hänen isänsä antoi hänelle pehmolelun, jonka hän nimesi RiemujuhlaNukke ei pelottanut häntä, vaan siitä tuli hänen erottamaton kumppaninsa ja ensimmäinen askel elinikäisessä suhteessa ihmisapinoihin.

Lapsena ahmin tarinoita mm. Viidakkokirja, Tarzan vai Tohtori DolittleHän haaveili elämästä villieläinten keskellä. Hän ei tullut varakkaasta perheestä, joten yliopistoon meneminen ei kuulunut hänen lähiaikojen suunnitelmiinsa. Sen sijaan hän opiskeli sihteerin työtä ja työskenteli useissa yrityksissä, mukaan lukien dokumenttituotantoyhtiössä, samalla säästäen rahaa toteuttaakseen syvintä unelmaansa: matkustaa Afrikkaan.

Vuonna 1957, 23-vuotiaana, Jane matkusti Keniaan ystävänsä maatilalle. Siellä hän uskalsi neuvojaan noudattaen soittaa kuuluisalle paleontologille ja antropologille. Louis LeakeyVakuuttuneena siitä, että hän voisi ohjata hänet eläimiin liittyvään työhön, Leakey palkkasi hänet ensin sihteeriksi Nairobiin ja vei pian hänet ja vaimonsa Maryn Olduvai Gorgeen Tansaniaan, varhaisten hominidien tutkimuskeskukseen.

Leakey oli vakuuttunut siitä, että suurten apinoiden tutkiminen voisi valaista käyttäytymistä ihmisen esi-isätSamaan aikaan hän etsi jotakuta kärsivällistä, tarkkaavaista ja joustavaa henkilöä, joka voisi viettää vuosia viidakossa simpansseja seuraten. Hän huomasi lopulta Janen, joka tietämättään oli aloittamassa historian pisimpään jatkuneen simpanssien kenttätutkimuksen.

Vaikka Leakeylla ei tuolloin ollut yliopistotutkintoa, hän luotti vaistoihinsa ja hankki rahoitusta ja siirtomaa-ajan lupia lähettääkseen hänet Tanganjikajärven itärannalle, silloiseen… Gombe Streamin riistansuojelualue (nykyään Gombe Streamin kansallispuisto). Aiemmin, vuonna 1958, hän lähetti hänet Lontooseen kouluttautumaan sellaisten asiantuntijoiden kuin Osman Hillin (kädellisten käyttäytyminen) ja John Napierin (anatomia) kanssa, jotta hänellä olisi kentälle saapuessaan jonkinlainen tieteellinen perusta.

Saapuminen Gombeen ja uusi tapa tehdä tiedettä

Kun Jane Goodall astui ensimmäisen kerran Gombeen 14. heinäkuuta 1960, hän oli 26-vuotias ja ei virallista akateemista kokemusta Hänellä ei ollut taustaa primatologiassa, mutta hänellä oli valtava uteliaisuus ja erityinen havainnointikyky. Tanganjikan brittiläiset viranomaiset eivät antaneet hänen asua yksin tuolla syrjäisellä alueella, joten hänen äitinsä Vanne suostui toimimaan hänen mukanaan vapaaehtoisena ensimmäiset kuukaudet.

Alku ei ollut ollenkaan helppo: simpanssit, hyvin epäluuloisina, He pakenivat heti nähtyään «valkoisen ihmisen».Viikkojen ajan Jane tuskin näki niitä kaukaa kiikareilla, eikä päässyt lähemmäksi. Hänen suurin haasteensa oli totuttaa ne läsnäoloonsa, ja tämän saavuttamiseksi hän käytti äärimmäistä kärsivällisyyttä, määrättyjä havainnointiaikoja ja hyvin lempeitä liikkeitä, jottei niitä pelottelisi.

Yksi heidän menestyksensä avaimista oli se, että Se rikkoi aikansa tieteen tavanomaisen kylmyydenSen sijaan, että hän olisi numeroinut eläimet, hän nimesi ne ulkonäön tai luonteen mukaan: David Greybeard, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor ja monia muita. Suurelle osalle tiedeyhteisöstä tämä rajoittui pyhäinhäväistykseen: nimien antamisen ajateltiin merkitsevän objektiivisuuden menettämistä ja antropomorfismiin lankeamista.

Goodall oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että simpanssit olivat erottuvat persoonallisuudet, tunteet ja monimutkaiset mieletHän ei epäröinyt kuvailla muistikirjoissaan lapsuuttaan, nuoruuttaan, motivaatioitaan, mielialojaan ja emotionaalisia siteitään. Vuosikymmeniä myöhemmin samat termit, jotka toivat hänelle niin paljon kritiikkiä, hyväksyttäisiin laajalti etologiassa ja eläinpsykologiassa.

Samaan aikaan Jane kehitti pitkäaikaista tutkimusmenetelmää: hän seurasi samoja yksilöitä ja perheitä vuosien ajan tallentaakseen muutoksia heidän ihmissuhteissaan, hierarkioissaan ja käyttäytymisessään. Tämä lähestymistapa pitkäaikainen ja yksityiskohtainen havainnointi Siitä tuli sitten standardi modernissa primatologiassa, ja sen tutkimuskeskus Gombessa tuotti lopulta satoja artikkeleita, opinnäytetöitä ja kirjoja.

Työkalujen löytäminen: hyvästit eksklusiiviselle «homo faberille»

Yksi Janen uran avainhetkistä koettiin, kun hän havaitsi aikuisen miehen, David Greybeardin, esittelevän ruohonkorsia termiittikeossaNe odottivat, kunnes puut olivat täynnä termiittejä, ja vetivät ne sitten ulos syömään niitä. Pian sen jälkeen hän näki muiden simpanssien katkaisevan pieniä oksia, riisuvan niistä lehdet ja käyttävän niitä samalla tavalla – eli muokkaavan esinettä tehokkaammaksi.

Se murskasi täysin syvälle juurtuneen käsityksen siitä, että Vain ihmiset osasivat tehdä ja käyttää työkalujaSiihen asti «ihmisen» (homo faber) määritelmä perustui juuri tähän oletettuun yksinoikeuteen. Kun Louis Leakey sai uutisen, hän vastasi lauseella, josta tulisi legendaarinen: nyt meidän on määriteltävä ihminen uudelleen, määriteltävä työkalut uudelleen tai hyväksyttävä simpanssit ihmisinä.

Tuon löydön merkitys oli valtava. Se osoitti, että simpanssit kykenivät suunnittele, muokkaa objekteja ja lähetä tekniikoita yksilöltä toiselle, mikä on hyvin samanlaista kuin mitä kutsumme kulttuuriksi. Myöhemmät tutkimukset muissa väestöryhmissä, sekä Länsi- että Keski-Afrikassa, ovat vahvistaneet erilaisten työkalujen käyttötapojen olemassaolon kunkin ryhmän mukaan, mikä vahvistaa ajatusta primitiivisistä kulttuurivaihteluista.

Goodall dokumentoi näitä käyttäytymismalleja perusteellisesti vuosien varrella ja tallensi ne systemaattisesti tärkeimpään tieteelliseen työhönsä, Gomben simpanssit: Käyttäytymismallitjossa hän analysoi yksityiskohtaisesti kahden vuosikymmenen havaintoja työkalujen käytöstä ja muut sosiaaliset ja ekologiset tavat.

Tämä löytö ei ainoastaan ​​mullistanut primatologiaa, vaan myös pakotti meidät filosofiseen pohdintaan. jatkuvuus ihmisten ja muiden eläinten välilläJos simpanssi pystyy valmistamaan yksinkertaisia ​​työkaluja, tekemään yhteistyötä metsästyksessä tai osoittamaan empatiaa, raja, joka erottaa meidät muusta eläinkunnasta, ei enää tunnu niin selvältä.

Kasvissyöjät? Jane todistaa, että simpanssit myös metsästävät

Toinen suuri isku vakiintuneille käsityksille tuli, kun Jane havaitsi, että Gomben simpanssit He eivät olleet yksinomaan kasvissyöjiäkuten uskottiin. Pitkien päivien seurannan aikana hän havaitsi, kuinka ne järjestäytyivät vaanimaan ja pyydystämään pieniä nisäkkäitä, erityisesti punaisia ​​colobus-apinoita, mutta myös muiden eläinten, kuten pienten villisikojen, poikasia.

Yhdessä tunnetuimmista kohtauksista hän kuvaili useiden miesten koordinoivan toimintaa eristää colobus-apina korkealla puussaestäen heidän pakoreittejään, kun yksi kiipesi ylös ottaakseen heidät kiinni. Kiinnioton jälkeen ryhmä jakoi lihan raivokkaiden kirkaisujen ja niiden itsepintaisten vaatimusten keskellä, jotka eivät olleet suoranaisesti osallistuneet metsästykseen, mutta vaativat osuutensa saaliista.

Nämä yhteistyöhön perustuvat metsästys- ja lihansyöntikäyttäytymiset osoittivat, että simpanssin ruokavalioon kuului merkittävä osa eläinproteiiniasiihen pisteeseen asti, että niiden arvioidaan voivan saalistaa merkittävän osan colobus-apinoiden populaatiosta tietyillä alueilla joka vuosi. Tämä pakotti jälleen tarkastelemaan uudelleen liian idealisoituja käsityksiä näiden kädellisten oletetusta säyseästä luonteesta.

Goodallin ja hänen kollegoidensa havainnot paljastivat myös näiden metsästysten valikoivan luonteen: joskus ryhmät viettivät pitkiä aikoja vaanimassa tiettyä saalista, mikä viittaa yhdistelmään opportunismi ja strategiaTämän tyyppinen tutkimus on auttanut vetämään yhtäläisyyksiä (kaikin varovasti) alkuihmisten metsästysdynamiikkaan.

Lihan sisällyttäminen niiden ruokavalioon lisää muita havaintoja, jotka korostavat simpanssien ekologista monimutkaisuutta, sillä ne kykenevät hyödyntämään hyvin vaihtelevia resursseja elinympäristössään (hedelmät, lehdet, hyönteiset, termiitit, pähkinät, joita ne rikkovat kivellä jne.) ja sopeuttaa käyttäytymistään ravinnon kausiluonteiseen saatavuuteen.

Sota, väkivalta ja simpanssien pimeä puoli

Jos mikään todella järkytti simpanssien julkisuuskuvaa, se oli havainto, että ne pystyivät organisoitua tappamaan muiden ryhmien jäseniä ja jopa tuhota naapuriyhteisöjä. Vuosien 1974 ja 1978 välillä Jane dokumentoi valtavalla surulla tapahtumaa, joka myöhemmin tunnettiin Gomben simpanssisodata.

Tuossa konfliktissa Gomben pääryhmä, joka tunnetaan nimellä Kasekela, päätyi kohtaamaan toisen ryhmän, Kahamamuodostivat entiset sirpalejäsenet. Neljän vuoden aikana useat Kasekelan miehet tekivät järjestäytyneitä hyökkäyksiä ja vainosivat eristyksissä olevia yksilöitä Kahamasta, kunnes heidät oli käytännössä eliminoitu.

Goodall oli suoranaisesti todistamassa kohtauksia, joissa äärimmäistä väkivaltaa, koordinoituja hyökkäyksiä ja käyttäytymistä Näihin kuuluivat pitkittyneet hakkaamiset, ankarat puremat ja jopa kannibalismijaksot hallitsevien naaraiden keskuudessa, jotka tappoivat muiden naaraiden jälkeläisiä säilyttääkseen sosiaalisen asemansa. Hän itse myönsi, että hänen oli hyvin vaikea hyväksyä tätä syvästi rakastamiensa eläinten julmaa puolta.

Nämä löydökset muuttivat romantisoitua näkemystä simpansseista rauhanomaisina olentoina ja vahvistivat ajatusta siitä, että ne jakavat saman kanssamme. häiritsevä kyky organisoituun aggressioonSamaan aikaan havaittiin myös lukuisia esimerkkejä myötätunnosta, yhteistyöstä, orpojen adoptiosta ja surun ilmaisusta läheisten sukulaisten kuoleman jälkeen, mikä maalasi hyvin monimutkaisen tunnekuvan.

Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että Gomben varhaisvuosina harjoitettu lisäruokinta on saattanut lisätä tiettyjen aggressiivisten reaktioiden voimakkuuttamuuttamalla resursseista käytävän kilpailun dynamiikkaa. Jane myönsi, että resurssien tarjoaminen oli vaikuttanut aggressioon ryhmien sisällä ja niiden välillä, vaikka hän väittikin, ettei se ollut luonut tyhjästä käyttäytymismalleja, joita ei jo olisi olemassa.

Persoonallisuudet, perhe ja emotionaaliset siteet

Yksi Jane Goodallin merkittävimmistä saavutuksista oli osoittaa simpanssien omaavan sellaisia ​​​​merkittyjä yksilöllisyyksiä Siksi on väistämätöntä keskustella luonteesta, temperamentista ja yksilöllisistä piirteistä. Kirjoituksissaan hän kuvaa jokaista yksilöä vivahteikkaalla tavalla, joka on vuosien ajan järkyttänyt osaa tiedeyhteisöstä.

Naiset pitävät FloSipulinmuotoisten neniensä ja ulkonevien korviensa ansiosta heistä tuli kuuluisia äidillisestä luonteestaan ​​ja korkeasta sosiaalisesta asemastaan. Heidän lapsiaan – Figania, Fabenia, Freudia, Fifiä ja Flintiä – seurattiin vuosikymmenten ajan, ja heistä muodostui todellinen elävä sukupuu, joka mahdollisti laajat tutkimukset. Miten sosiaaliset asemat, vanhemmuustyylit ja -strategiat periytyvät kiivetä hierarkiassa.

Muut yksilöt, kuten mikrofoniHe siirtyivät alisteisesta asemasta alfauroksen asemaan käyttämällä pikemminkin oveluutta ja innovaatioita kuin raakaa voimaa: hänestä tuli kuuluisa käyttämällä metallirumpuja vaikuttavan metelin luomiseen näytöksissään, mikä pelotti hänen kilpailijoitaan ja vahvisti hänen arvovaltaansa.

Jane havaitsi myös lukuisia eleitä, jotka ihmisillä yhdistäisimme hellyydenosoituksiin: halauksia, suukkoja, selkään taputteluja, kutittelua ja pelejä Nämä käyttäytymismallit vahvistavat äitien, lasten, sisarusten ja läheisten ystävien välisiä siteitä. Kun simpanssi kärsii menetyksen tai vamman, muut tulevat lohduttamaan sitä, hoitamaan toisiaan tai yksinkertaisesti istumaan hyvin lähellä, mikä viittaa huomattavaan empatiaan.

Kuvaillessaan äidin ja lapsen suhdetta Goodall korosti sen valtavaa merkitystä varhaisia ​​kokemuksia yksilön myöhemmässä kehityksessä, mikä resonoi ihmis-lapsipsykologian löydösten kanssa. Hänen havaintonsa simpanssien surusta, erosta ja traumasta ovat olleet perustavanlaatuisia orpouden ja laiminlyönnin vaikutusten ymmärtämisessä kädellisillä.

Gombe, ainutlaatuinen luonnonlaboratorio

Gombe Streamin kansallispuisto, jonka pinta-ala on vain 35 neliökilometriä Tanganjikajärven itärannalla, on… yksi käyttäytymisbiologian symbolisimmista paikoistaVuonna 1960 pienenä havaintoasemana alkanut asema muuttui vuosien varrella Gombe Streamin tutkimuskeskukseksi, maailmanlaajuiseksi vertailukohteeksi.

Enemmän kuin 350 tieteellistä artikkelia ja noin 50 väitöskirjaaLukuisien kirjojen ja dokumenttien lisäksi, jotka ovat tuoneet villien simpanssien arkea lähemmäksi suurta yleisöä, projektin jatkuvuus vuosikymmenten aikana kertyneine tietoineen mahdollistaa monimutkaisten kysymysten, kuten ikääntymisen, sukupolvenvaihdosten, kulttuurisen siirtymisen ja tautien pitkäaikaisvaikutusten, tutkimisen.

Gombessa on asunut keskeisiä tutkijoita primatologian ja evoluutioantropologian aloilla. Yksi herkimmistä projekteista on ollut kaikkien kenttämuistikirjojen, valokuvien ja videoiden kerääminen ja arkistointi Jane ja hänen tiiminsä. Jotta nämä tiedot eivät katoaisi, Jane Goodall -instituutti perusti arkistokeskuksen Minnesotan yliopistoon, ja kokoelmat siirrettiin myöhemmin Duken yliopistoon, jossa ne on digitoitu ja ladattu verkkotietokantaan.

Gombessa saatu valtava tietomäärä mahdollisti esimerkiksi täydellisten sukututkimusten rekonstruoinnin, kaksosten esiintyvyyden tutkimisen, sairauksien dokumentoinnin ja isyyden analysoinnin. Ulosteesta uutettu DNA ja vertailla käyttäytymistä eri ajanjaksojen aikana. Harvoja eläinpopulaatioita on seurattu näin yksityiskohtaisesti näin pitkään.

Lisäksi Gombe oli lukuisten dokumenttielokuvien kuvauspaikka, alkaen Neiti Goodall ja villit simpanssit 60-luvulla valokuvaaja Hugo van Lawick, Janen ensimmäinen aviomies, kuvasi sen. Tämä audiovisuaalinen materiaali sekä myöhemmät teokset, kuten Villien simpanssien joukossa, Jane o Jane Goodall: Suuri toivo, on ollut avainasemassa miljoonien ihmisten nähdä omin silmin simpanssien arkea.

Maaseudulta globaaliin aktivismiin: Jane Goodall -instituutti ja Roots & Shoots

Vaikka Jane pysyi tieteellisesti yhteydessä Gombeen, hän päätti 80-luvun puolivälissä luopua päivittäisestä kenttätyöstä keskittyä luonnonsuojeluun, koulutukseen ja eläinten hyvinvoinnin puolustamiseen. Hän itse on kertonut, että vuonna 1986 pidetty primatologian kongressi, jossa esitettiin tuomitsevia raportteja elinympäristöjen tuhoamisesta ja ihmisapinoiden kaltoinkohtelusta laboratorioissa ja sirkuksissa, merkitsi käännekohtaa.

Hän oli jo perustanut Jane Goodall -instituutti (JGI)JGI, simpanssien ja niiden ekosysteemien suojeluun sekä niiden rinnalla elävien ihmisyhteisöjen elämän parantamiseen omistautunut järjestö, jolla on nyt noin kolmekymmentä toimistoa eri maissa. Se kehittää yhteisöpohjaisia ​​luonnonsuojeluhankkeita, metsänistutusaloitteita, ympäristökasvatusohjelmia ja kädellisten pelastusohjelmia.

Vuonna 1991 hän käynnisti Juuret ja versotTansaniassa alkanut nuorten koulutusohjelma, jonka aiheena oli pieni teini-ikäisten ryhmä, joka oli huolissaan ympäristön tuhoutumisesta ja ympärillään havaitsemistaan ​​sosiaalisista ongelmista. Dar es Salaamissa kuistilla alkanut kokous on kasvanut verkostoksi, joka toimii yli 60–100 maassa (lähteestä riippuen) ja sisältää tuhansia aktiivisia ryhmiä.

Roots & Shoots kannustaa lapsia ja nuoria suunnitteluun konkreettisia hankkeita ympäristönsä parantamiseksiKierrätyskampanjoista metsänistutukseen, paikallisten eläinten suojeluun ja haavoittuvien yhteisöjen tukemiseen, filosofia on yksinkertainen mutta tehokas: jokainen ihminen voi tehdä muutoksen, olipa se kuinka pieni tahansa, ja monien paikallisten toimien summa tuottaa globaalin vaikutuksen.

Janen aktivismi on myös johtanut hänet osallistumaan järjestötoimintaan, kuten Iso apina -projektijossa ehdotetaan tiettyjen perusoikeuksien (vapaus, suoja kidutukselta, fyysinen koskemattomuus) laajentamista koskemaan myös muita ihmisapinoita kuin ihmisiä, sekä kampanjoita kädellisten vieraslajikokeita, tuotantoeläinten tehotuotantoa ja villieläinten laitonta kauppaa vastaan.

Tunnustusta, palkintoja ja kulttuurista näkyvyyttä

Jane Goodallin työn vaikutus on näkynyt mm. vaikuttava lista palkintoja, kunnianosoituksia ja tunnustuksia myöntävät tieteelliset laitokset, hallitukset ja organisaatiot maailmanlaajuisesti. Arvostetuimpia ovat Kioton perustieteen palkinto, Benjamin Franklinin mitali biotieteissä, Asturian prinssin tieteellisen ja teknisen tutkimuksen palkinto, Tyler-palkinto ja Ranskan Kunnialegioonan ritarikunta.

Brittiläisessä maailmassa hänet nimitettiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan daamikomentaja, joka sai kunniamerkin Buckinghamin palatsissa, ja myöhemmin Yhdistyneiden Kansakuntien rauhan lähettilääksi, nimityksen, jonka Kofi Annan myönsi vuonna 2002 tunnustuksena hänen työstään rauhan, ympäristön ja eläinten oikeuksien puolesta.

Hän on saanut kymmeniä kunniatohtorin arvoja yliopistoilta Euroopassa, Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa, mikä on vahvistanut hänen mainettaan paitsi tutkijana myös popularisoija ja moraalinen roolimalliUNESCO, National Geographic Society ja useat tiedeakatemiat ovat tunnustaneet hänet yhdeksi 1900-luvun ja 2000-luvun alun suurista hahmoista biologian ja luonnonsuojelun alalla.

Hänen läsnäolonsa on myös levinnyt populaarikulttuuriin: häntä on kunnioitettu mm. animaatiosarjoja, mainoskampanjoita ja taiteellisia projektejaHän esiintyi Applen «Think Different» -kampanjassa, lainasi äänensä projekteihin, kuten «Symphony of Science», ja toimi inspiraationa hahmoille sarjoissa, kuten Wild Marjaset tai parodioi SimpsonitJopa Legolla ja Mattelilla on hänelle omistettuja settejä ja nukkeja kokoelmissa, jotka juhlistavat inspiroivia naisia.

Median huomion lisäksi olennaista on, että hänen hahmonsa on auttanut kokonaisia ​​sukupolvia kiinnostumaan primatologia, eläinten etiikka ja luonnonsuojeluerityisesti monet nuoret naiset, jotka näkivät hänessä roolimallin sitoutuneesta ja helposti lähestyttävästä tieteilijästä.

Kirjallinen työ ja henkinen perintö

Jane Goodallin työ ei rajoitu vain kenttämuistikirjoihin; hän on myös omistautunut laaja tieteellisten ja populaaritieteellisten kirjojen tuotantosekä aikuisille että lapsille ja nuorille. Hänen vaikutusvaltaisimpia teoksiaan ovat Ihmisen varjossa, jossa hän kertoo varhaisista vuosistaan ​​Gombessa ja esittelee simpansseja yksilöinä, joilla on oma historiansa.

Hänen tieteellinen pääteoksensa on Gomben simpanssit: Käyttäytymismallit, monumentaalinen teos, jossa hän systematisoi vuosikymmenten dataa ekologia, sosiaaliset suhteet, lisääntyminen, työkalujen käyttö ja kommunikaatio Gomben simpansseissa. Tästä kirjasta on tullut välttämätön tietolähde kaikille kädellisten käyttäytymistä tutkiville.

Henkilökohtaisemmalla tasolla nimikkeet, kuten Ikkunan läpi o Syy toivoon Ne yhdistävät muistelmia, hengellisiä pohdintoja ja löytökertomuksia tarjoten intiimin kurkistuksen heidän epäilyksensä, pelkonsa, ilonsa ja vakaumuksensaHän on myös kirjoittanut yhdessä eläinten etiikkaa ja suojelua käsitteleviä teoksia, kuten Kymmenen trustia tai kirjoja, jotka käsittelevät uhanalaisia ​​lajeja.

Nuoremmille lukijoille Jane on kirjoittanut lukuisia novelleja ja kuvakirjoja, kuten Elämäni simpanssien kanssa, Simpanssien sukukirja tai tarinoita, kuten Tohtori White y Kotka ja peukaloinen, jolla hän pyrkii välittääkseen kunnioituksen viestin kaikkia eläviä olentoja kohtaan uusille sukupolville jo varhain.

Vaikka joitakin vastoinkäymisiä on ollut, kuten kirjan tapauksessa Toivon siemenet, jossa havaittiin fragmentteja, joita ei ollut asianmukaisesti dokumentoitu, Jane myönsi julkisesti virheensä. ja lupasi tarkastella viittauksia, osoittaen myös hahmon usein idealisoidun inhimillisen puolen.

Metodologiset kiistat ja tieteelliset keskustelut

Jane Goodallin rooli tieteessä ei ole ollut vailla haasteita. metodologiset keskustelut ja kritiikitAlusta alkaen hänen päätöstään nimetä simpansseja ja keskustella tunteista ja persoonallisuudesta kritisoitiin antropomorfismina. Ajan myötä suurin osa tiedeyhteisöstä on kuitenkin myöntänyt, että hänen lähestymistapansa avasi oven rikkaampaan ymmärrykseen eläinten mielestä.

Toinen kiistanalainen asia on ollut ns. voimalaitokset houkutellakseen simpansseja, erityisesti Gomben alkuvuosina. Jotkut primatologit ovat väittäneet, että tämä keinotekoinen ruokinta on saattanut pahentaa aggressiota, muuttaa ravinnonhakutapoja ja edistää ryhmien välisiä konflikteja, mukaan lukien kuuluisa Gomben sota.

Tutkijat, kuten Margaret Power, ovat kyseenalaistaneet, missä määrin näissä olosuhteissa kerätty data heijastaa simpanssien «luonnollista käyttäytymistä». Toiset, kuten Jim Moore, ovat kumonneet tämän kritiikin väittämällä, että samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös hoitamattomilla populaatioilla. vertailukelpoiset aggressiotasot ja vastaavat alueelliset dynamiikat.

Ruoka oli lähes välttämätön apuväline. Aluksi tämä oli välttämätöntä sosiaalisten vuorovaikutusten yksityiskohtaiseksi tarkkailuksi, jota ilman suuri osa kertyneestä tiedosta ei olisi olemassa. Hän myönsi, että tiettyjen käyttäytymismallien voimakkuudessa oli syntynyt vääristymiä, mutta väitti, että aggression ja hierarkioiden perusluonne oli jo läsnä.

Henkilökohtainen elämä, hengellisyys ja myöhemmät vuodet

Jane Goodallin uraa ei voi täysin erottaa hänen henkilökohtainen ja emotionaalinen historiaVuonna 1964 hän meni naimisiin National Geographicin valokuvaajan Hugo van Lawickin kanssa, joka dokumentoi hänen työtään Gombessa tuhansilla valokuvilla ja tuntikausien videomateriaalilla 1960- ja 1970-luvuilla. Heillä oli yksi poika, Hugo Eric Louis, ja he erosivat vuonna 1974.

Myöhemmin, vuonna 1975, hän meni naimisiin Derek BrycesonTansanialaisena poliitikkona ja kansallispuistojen johtajana Bryceson kykeni asemansa ansiosta suojelemaan Gombe-hanketta rajoittamalla matkailua ja varmistamalla rauhallisemman tutkimusympäristön. Bryceson kuoli syöpään vuonna 1980, jättäen Janen leskeksi ja entistä omistautuneemmaksi työlleen ja kasvavalle roolilleen julkisuudessa.

Hengellisellä tasolla Jane on ilmaissut avoimen vision: hän väittää uskovansa johonkin suurempi hengellinen voimaHän tuntee tämän erityisen voimakkaasti luonnossa ollessaan, vaikka hän ei olekaan tiukasti mihinkään tiettyyn uskontoon uskova. Tämä hengellisyys seuraa häntä puheissaan, joissa hän usein vetoaa toivoon ja moraaliseen vastuuseen muita olentoja kohtaan.

Vielä vähän ennen COVID-19-pandemiaa Goodall matkusti hämmästyttävän nopeasti ja vietti yli 300 päivää vuodessa konferensseissa, nuorten tapaamisissa, luonnonsuojeluhankkeiden vierailuilla ja hyväntekeväisyystapahtumissa. Vuosien kuluessa hän pysyi… aktiivinen ääni ekosysteemien tuhoamista vastaan, eläinrääkkäys ja ilmastonmuutos.

Hän vietti viimeiset vuotensa kotinsa Englannissa ja laajojen kansainvälisten kiertueidensa välillä. Muistokirjoituksissa on mainittu, että Hän kuoli 91-vuotiaana, vuonna 2025.Yhdysvalloissa tekemänsä luentokiertueen aikana hän jätti jälkeensä tiheän verkoston projekteja, opetuslapsia ja ihailijoita, jotka jatkavat hänen työtään.

Kokonaiskuvaa tarkasteltaessa Jane Goodallin elämä ja työ muodostavat kiehtovan tarinan, jossa ne leikkaavat toisiaan. vallankumouksellisia tieteellisiä löytöjä, epätavallista empatiaa muita eläviä olentoja kohtaan ja väsymätöntä aktivismiaHän osoitti, että simpanssit valmistavat ja käyttävät työkaluja, metsästävät, käyvät sotaa, rakastavat, suuttuvat ja itkevät; että niiden yhteiskunnat ovat täynnä vivahteita; ja että tarkkailemalla niitä kunnioittavasti alamme väistämättä kyseenalaistaa omaa lajiamme. Hänen perintönsä elää edelleen jokaisessa primatologiatutkimuksessa, jokaisessa hänen nimeään kantavassa koulutusohjelmassa ja tuhansissa nuorissa, jotka hänen esimerkkinsä inspiroimana ovat päättäneet omistaa elämänsä eläinten ja planeetan hoitamiselle.

[liittyvät url=»https://www.cultura10.com/kuinka-many-types-of-hominids-are-there/»]

Ang kasaysayan ng Si Jane Goodall at ang kanyang mga chimpanzee Isa ito sa mga pambihirang pakikipagsapalaran sa agham na bumabaligtad sa lahat ng bagay: kung ano tayo, kung paano tayo kumikilos, at kung saan tayo naglalagay ng hangganan sa pagitan ng mga tao at hayop. Sa loob ng mahigit anim na dekada, ang British primatologist na ito ay nagmasid, nang may halos walang katapusang pagtitiis, sa buhay ng mga ligaw na chimpanzee sa Gombe, Tanzania, hanggang sa matuklasan niya ang mga pag-uugaling hindi naisip ninuman at nagtulak sa muling pagsusulat ng mga aklat-aralin.

Kasabay nito, ang kanyang pigura ay naging isang pandaigdigang simbolo ng aktibismo, konserbasyon, at pag-asaMula sa isang dalagang walang digri sa unibersidad na naglakbay patungong Africa dala ang isang kuwaderno at binocular, siya ay naging isang UN Messenger of Peace, tagapagtatag ng isang institusyong matatagpuan sa dose-dosenang mga bansa, at isang pandaigdigang lider sa pagtatanggol ng malalaking unggoy at ng planeta. Ito, sa isang mahinahon at detalyadong paraan, ang kuwento ng kanyang pinakamahalagang mga natuklasan at kung paano nito binago ang ating pag-unawa sa mga chimpanzee… at sa ating sarili.

Mula Jubilee hanggang Gombe: ang pinagmulan ng isang natatanging bokasyon

Mula sa murang edad, nagpakita na si Jane ng labis na pagkahumaling sa mga hayop at sa buong Africa. Ipinanganak siya sa London, sa kapitbahayan ng Hampstead, noong Abril 3, 1934, ang anak nina Mortimer Herbert Morris-Goodall, isang negosyante, at ng nobelistang si Margaret Myfanwe Joseph, na sumulat sa ilalim ng alyas na Vanne Morris-Goodall. Nang siya ay mag-dalawang taong gulang, binigyan siya ng kanyang ama ng isang pinalamanan na chimpanzee na pinangalanan niya AnibersaryoMalayo sa pagiging takot sa kanya, ang manika na iyon ang naging hindi niya mapaghihiwalay na kasama at ang unang hakbang sa isang panghabambuhay na relasyon sa malalaking unggoy.

Noong bata pa ako, natutuwa ako sa mga kwentong tulad ng Ang Aklat ng Kagubatan, Tarzan, o Doktor DolittlePinangarap niyang mamuhay kasama ng mga mababangis na hayop. Hindi siya nagmula sa isang mayamang pamilya, kaya ang pag-aaral sa unibersidad ay wala sa kanyang agarang plano. Sa halip, nag-aral siya ng mga kasanayan sa pagiging sekretarya at nagtrabaho para sa iba’t ibang kumpanya, kabilang ang isang kumpanya ng produksyon ng dokumentaryo, habang nag-iipon upang matupad ang kanyang pinakamalalim na hangarin: ang maglakbay sa Africa.

Sa edad na 23, noong 1957, naglakbay si Jane patungong Kenya upang bisitahin ang bukid ng isang kaibigan. Doon, sinunod ang ilang payo, nangahas siyang tawagan ang sikat na paleontologist at antropologo. Louis LeakeyKumbinsido na magagabayan siya nito sa isang trabahong may kaugnayan sa mga hayop, unang kinuha siya ni Leakey bilang isang sekretarya sa Nairobi at di-nagtagal ay dinala siya at ang kanyang asawang si Mary sa Olduvai Gorge sa Tanzania, ang sentro ng pananaliksik sa mga sinaunang hominid.

Kumbinsido si Leakey na pag-aaral ng malalaking unggoy maaaring magbigay-liwanag sa kilos ng mga mga ninuno ng taoSamantala, naghahanap siya ng isang taong matiyaga, mapagmasid, at sapat na kakayahang umangkop upang gumugol ng mga taon sa gubat sa pagsunod sa mga chimpanzee. Napansin niya si Jane, na, lingid sa kanyang kaalaman, ay malapit nang simulan ang pinakamatagal na pag-aaral sa larangan ng chimpanzee sa kasaysayan.

Bagama’t wala siyang digri sa unibersidad noong panahong iyon, nagtiwala si Leakey sa kanyang likas na ugali at nakakuha ng pondo at mga permiso sa kolonyal upang ipadala siya sa silangang baybayin ng Lawa ng Tanganyika, sa dating Reserba ng Laro ng Gombe Stream (ngayon ay Gombe Stream National Park). Mas maaga, noong 1958, ipinadala niya siya sa London upang magsanay kasama ang mga eksperto tulad nina Osman Hill (pag-uugali ng unggoy) at John Napier (anatomiya), upang makarating ito sa larangan nang may ilang siyentipikong pundasyon.

Ang pagdating sa Gombe at isang bagong paraan ng paggawa ng agham

Nang unang tumuntong si Jane Goodall sa Gombe noong Hulyo 14, 1960, siya ay 26 taong gulang at walang pormal na karanasan sa akademiko Wala siyang karanasan sa primatolohiya, ngunit taglay niya ang matinding kuryosidad at espesyal na kakayahang mag-obserba. Hindi siya pinayagan ng mga awtoridad ng Britanya sa Tanganyika na tumira nang mag-isa sa liblib na lugar na iyon, kaya pumayag ang kanyang ina, si Vanne, na samahan siya sa mga unang ilang buwan bilang isang boluntaryo.

Hindi naging madali ang simula: ang mga chimpanzee, na labis na walang tiwala, Tumakas sila nang makita nila ang «puting tao»Sa loob ng ilang linggo, halos hindi sila makita ni Jane mula sa malayo gamit ang binocular, dahil hindi siya makalapit. Ang pangunahing hamon niya ay ang masanay sila sa kanyang presensya, at para magawa ito, gumamit siya ng kombinasyon ng matinding pasensya, takdang oras ng pagmamasid, at napakabanayad na mga galaw upang hindi sila takutin.

Isa sa mga susi sa kanilang tagumpay ay ang Nawala ito sa karaniwang lamig ng agham noong panahong iyonSa halip na bilangin ang mga hayop, pinangalanan niya sila ayon sa kanilang anyo o karakter: David Greybeard, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor, at marami pang iba. Para sa karamihan ng komunidad ng mga siyentipiko, ito ay halos kalapastanganan: ang pagbibigay ng mga pangalan, inakala, ay nagpapahiwatig ng pagkawala ng obhetibo at pagkahulog sa antropomorpismo.

Gayunpaman, kumbinsido si Goodall na ang mga chimpanzee ay magkakaibang personalidad, emosyon, at masalimuot na isipanHindi siya nag-atubiling ilarawan sa kanyang mga kuwaderno ang kanyang pagkabata, pagbibinata, mga motibasyon, mga mood, at mga emosyonal na ugnayan na kanyang naobserbahan. Pagkalipas ng ilang dekada, ang mga terminong iyon na nagbigay sa kanya ng napakaraming kritisismo ay malawakang tatanggapin sa etolohiya at sikolohiya ng hayop.

Kasabay nito, bumubuo si Jane ng isang pangmatagalang pamamaraan ng pag-aaral: pagsunod sa parehong mga indibidwal at pamilya sa loob ng maraming taon upang itala ang mga pagbabago sa kanilang mga relasyon, hirarkiya, at pag-uugali. Ang pamamaraang ito sa matagal at detalyadong obserbasyon Ito ay naging pamantayan sa modernong primatolohiya, at ang sentro ng pananaliksik nito sa Gombe ay nakabuo ng daan-daang artikulo, tesis, at libro.

Ang pagtuklas ng mga kagamitan: paalam sa eksklusibong «homo faber»

Isa sa mga mahahalagang sandali sa karera ni Jane ay nang maobserbahan niya ang isang lalaking nasa hustong gulang, si David Greybeard, na nagpakilala mga tangkay ng damo sa isang tambak ng anayNaghintay sila hanggang sa mapuno ng anay ang mga puno at saka binunot ang mga ito para kainin. Di-nagtagal, nakita niya ang ibang mga chimpanzee na pumuputol ng maliliit na sanga, tinatanggal ang mga dahon, at ginagamit ang mga ito sa parehong paraan—ibig sabihin, binabago ang isang bagay para mas maging epektibo ito.

Lubos na winasak niyon ang malalim na nakatanim na ideya na Tao lamang ang maaaring gumawa at gumamit ng mga kagamitanHanggang noon, ang kahulugan ng «tao» (homo faber) ay nakabatay lamang sa diumano’y eksklusibong katangiang iyon. Nang matanggap ni Louis Leakey ang balita, tumugon siya gamit ang isang pariralang magiging maalamat: ngayon ay dapat nating muling bigyang-kahulugan ang tao, muling bigyang-kahulugan ang mga kagamitan, o tanggapin ang mga chimpanzee bilang tao.

Napakalaki ng kahalagahan ng tuklas na iyon. Ipinakita nito na ang mga chimpanzee ay may kakayahang magplano, magbago ng mga bagay at magpadala ng mga pamamaraan mula sa isang indibidwal patungo sa isa pa, isang bagay na halos kapareho ng tinatawag nating kultura. Ang mga kasunod na pag-aaral sa ibang mga populasyon, kapwa sa Kanluran at Gitnang Aprika, ay nagkumpirma ng pagkakaroon ng iba’t ibang tradisyon sa paggamit ng mga kagamitan ayon sa bawat grupo, na nagpapatibay sa ideya ng mga primitibong baryasyon ng kultura.

Masusing idinokumento ni Goodall ang mga pag-uugaling ito sa paglipas ng mga taon at sistematikong isinama ang mga ito sa kanyang pinakamahalagang gawaing siyentipiko, Ang mga Chimpanzee ng Gombe: Mga Huwaran ng Pag-uugalikung saan niya sinuri nang detalyado dalawang dekada ng mga obserbasyon sa paggamit ng mga kagamitan at iba pang mga gawi na panlipunan at ekolohikal.

Ang tuklas na ito ay hindi lamang nagpabago sa primatolohiya, kundi nagtulak din sa pilosopikal na pagninilay-nilay sa ang pagpapatuloy sa pagitan ng mga tao at iba pang mga hayopKung ang isang chimpanzee ay kayang gumawa ng mga simpleng kagamitan, makipagtulungan sa pangangaso, o magpakita ng empatiya, ang hangganan na naghihiwalay sa atin mula sa iba pang bahagi ng kaharian ng mga hayop ay tila hindi na ganoon kalinaw.

Mga Vegetarian? Pinatutunayan ni Jane na nangangaso rin ang mga chimpanzee

Isa pang malaking dagok sa mga itinatag na ideya ang dumating nang matuklasan ni Jane na ang mga chimpanzee ng Gombe Hindi sila eksklusibong vegetariangaya ng pinaniniwalaan. Sa pamamagitan ng mahahabang araw ng pagsubaybay, naobserbahan niya kung paano nila inorganisa ang kanilang mga sarili upang manghuli at manghuli ng maliliit na mamalya, lalo na ang mga unggoy na pulang colobus, pati na rin ang mga anak ng iba pang mga hayop tulad ng maliliit na baboy-ramo.

Sa isa sa mga pinakakilalang eksena, inilarawan niya ang ilang lalaking nakikipag-ugnayan sa para ihiwalay ang isang unggoy na colobus sa mataas na bahagi ng punohinaharangan ang kanilang mga daanan sa pagtakas habang ang isa ay umaakyat upang hulihin sila. Pagkatapos mahuli, hinati ng grupo ang karne sa gitna ng mabangis na tili at mapilit na mga kahilingan mula sa mga hindi direktang lumahok sa pangangaso ngunit umaangkin ng bahagi sa mga samsam.

Ang mga kooperatibang gawi sa pangangaso at pagkain ng karne ay nagpakita na ang diyeta ng chimpanzee ay may kasamang malaking proporsyon ng protina ng hayophanggang sa puntong tinatayang maaari silang manghuli ng isang malaking porsyento ng populasyon ng unggoy na colobus sa ilang lugar bawat taon. Muli, pinilit nitong muling suriin ang mga labis na ideyal na paniniwala tungkol sa diumano’y pagiging masunurin ng mga primate na ito.

Ipinakita rin ng mga obserbasyon nina Goodall at ng kanyang mga kasamahan ang mapiling katangian ng mga pangangasong ito: kung minsan ang mga grupo ay gumugugol ng mahabang panahon sa pagsubaybay sa mga partikular na biktima, na nagmumungkahi ng kombinasyon ng oportunismo at estratehiyaAng ganitong uri ng pag-aaral ay nagsilbing paghahambing (nang may buong pag-iingat) sa ilang dinamika ng pangangaso sa mga sinaunang tao.

Ang pagsasama ng karne sa kanilang diyeta ay nakadaragdag sa iba pang mga natuklasan na nagbibigay-diin sa ekolohikal na kasalimuotan ng mga chimpanzee, na may kakayahang pagsamantalahan ang mga… iba’t ibang uri ng yamang-yaman sa kanilang tirahan (mga prutas, dahon, insekto, anay, mani na binabasag nila gamit ang mga bato, atbp.), at iakma ang kanilang mga kilos sa pana-panahong pagkakaroon ng pagkain.

Digmaan, karahasan at ang madilim na bahagi ng mga chimpanzee

Kung mayroon mang tunay na yumanig sa imahe ng publiko sa mga chimpanzee, ito ay ang pagtuklas na kaya nilang mag-organisa upang patayin ang mga miyembro ng ibang grupo at maging ang pagpuksa sa mga karatig-pook. Sa pagitan ng 1974 at 1978, idinokumento ni Jane nang may matinding kalungkutan ang kalaunan ay kikilalanin bilang Digmaang Gombe Chimpanzee.

Sa tunggalian na iyon, ang pangunahing grupo mula sa Gombe, na kilala bilang Kasekela, nauwi sa pagharap sa ibang grupo, Kahamabinuo ng mga dating miyembro ng splinter. Sa loob ng apat na taon, ilang lalaki mula sa Kasekela ang nagsagawa ng organisadong mga pag-atake, sinusundan ang mga nakahiwalay na indibidwal mula sa Kahama hanggang sa halos maalis sila.

Si Goodall ay direktang saksi sa mga eksena ng matinding karahasan, koordinadong mga pag-atake at pag-uugali Kabilang dito ang matagalang pambubugbog, matinding kagat, at maging ang mga pangyayari ng kanibalismo sa mga dominanteng babae na pumapatay ng mga supling ng ibang babae upang mapanatili ang kanilang katayuan sa lipunan. Inamin niya mismo na napakahirap para sa kanya na tanggapin ang brutal na panig na ito ng mga hayop na lubos niyang minamahal.

Binago ng mga natuklasang ito ang romantikong pananaw sa mga chimpanzee bilang mga mapayapang nilalang at pinatibay ang ideya na pareho sila sa atin. isang nakakagambalang kapasidad para sa organisadong agresyonKasabay nito, maraming halimbawa ng habag, kooperasyon, pag-aampon ng mga ulila, at pagpapahayag ng dalamhati pagkatapos ng pagkamatay ng malalapit na kamag-anak ang naobserbahan din, na naglalarawan ng isang napakakumplikadong emosyonal na larawan.

Iminungkahi ng ilang mananaliksik na ang supplemental feeding na isinagawa noong mga unang taon ng Gombe ay maaaring dagdagan ang tindi ng ilang mga agresyonsa pamamagitan ng pagbabago sa dinamika ng kompetisyon para sa mga mapagkukunan. Kinilala ni Jane na ang paglalaan ay nakaimpluwensya sa agresyon sa loob at sa pagitan ng mga grupo, bagama’t ikinatuwiran niya na hindi ito lumikha ng mga pag-uugaling galing sa hangin na hindi pa umiiral.

Mga personalidad, pamilya at emosyonal na ugnayan

Isa sa mga pinakamahalagang kontribusyon ni Jane Goodall ay ang pagpapakita na ang mga chimpanzee ay nagtataglay mga natatanging indibidwalidad na ito Kaya naman hindi maiiwasang talakayin ang karakter, ugali, at mga indibidwal na katangian. Sa kanyang mga sulatin, inilalarawan niya ang bawat indibidwal nang may kayamanan ng mga detalye na, sa loob ng maraming taon, ay ikinainis ng isang bahagi ng komunidad ng mga siyentipiko.

Mga babaeng gusto FloDahil sa kanilang malalaki at matangos na ilong at nakausling mga tainga, naging tanyag sila dahil sa kanilang pagiging ina at mataas na katayuan sa lipunan. Ang kanilang mga anak—sina Figan, Faben, Freud, Fifi, at Flint—ay sinundan sa loob ng mga dekada, na naging isang tunay na buhay na puno ng pamilya na nagbigay-daan para sa malawakang pag-aaral. Paano namamana ang mga posisyon sa lipunan, mga istilo ng pagiging magulang, at mga estratehiya upang umakyat sa hirarkiya.

Iba pang mga indibidwal, tulad ng MaykMula sa pagiging nasasakupan, naging alpha man sila gamit ang hindi gaanong kalupitan kundi tuso at inobasyon: sumikat siya sa paggamit ng mga metal drum upang makagawa ng isang kahanga-hangang raketa sa kanyang mga eksibisyon, na siyang nagpatakot sa kanyang mga karibal at nagpalakas sa kanyang prestihiyo.

Naobserbahan din ni Jane ang maraming kilos na sa mga tao ay iniuugnay natin sa pagpapakita ng pagmamahal: mga yakap, halik, tapik sa likod, kiliti at mga laro Ang mga pag-uugaling ito ay nagpapalakas ng ugnayan sa pagitan ng mga ina, anak, kapatid, at malalapit na kaibigan. Kapag ang isang chimpanzee ay nawalan o nasugatan, ang iba ay lumalapit upang aliwin ito, mag-ayos sa isa’t isa, o simpleng uupo nang malapitan, na nagmumungkahi ng kahanga-hangang empatiya.

Sa paglalarawan ng ugnayan ng ina at anak, binigyang-diin ni Goodall ang napakalaking kahalagahan ng mga unang karanasan sa kasunod na pag-unlad ng indibidwal, isang bagay na umaayon sa mga natuklasan sa sikolohiya ng tao at bata. Ang kanyang mga obserbasyon sa kalungkutan, paghihiwalay, at trauma sa mga chimpanzee ay naging mahalaga sa pag-unawa sa mga epekto ng pagkaulila at kapabayaan sa mga primate.

Gombe, isang natatanging natural na laboratoryo

Ang Gombe Stream National Park, na may lawak na 35 km² lamang sa silangang baybayin ng Lawa ng Tanganyika, ay naging isa sa mga pinaka-simbolikong lugar sa behavioral biologyAng nagsimula noong 1960 bilang isang maliit na istasyon ng obserbasyon ay nagbago sa paglipas ng mga taon at naging Gombe Stream Research Centre, isang pandaigdigang sanggunian.

Higit sa 350 siyentipikong artikulo at humigit-kumulang 50 tesis ng doktoradoBukod sa maraming libro at dokumentaryo na naglapit sa pang-araw-araw na buhay ng mga ligaw na chimpanzee sa publiko, ang pagpapatuloy ng proyekto, kasama ang mga talaang naipon sa loob ng mga dekada, ay nagbibigay-daan para sa pag-aaral ng mga kumplikadong isyu tulad ng pagtanda, mga pagbabago sa henerasyon, paglilipat ng kultura, at ang pangmatagalang epekto ng mga sakit.

Ang Gombe ay naging tahanan ng mga pangunahing mananaliksik sa primatolohiya at ebolusyonaryong antropolohiya. Isa sa mga pinakamaselang proyekto ay ang ang pangongolekta at pag-arkibo ng lahat ng field notebook, litrato, at video ni Jane at ng kanyang pangkat. Upang maiwasan ang pagkawala ng impormasyong ito, lumikha ang Jane Goodall Institute ng isang sentro ng archive sa University of Minnesota, at ang mga koleksyon ay kalaunan ay inilipat sa Duke University, kung saan ang mga ito ay na-digitize at na-upload sa isang online database.

Ang napakaraming datos na nakuha sa Gombe ay nagbigay-daan, halimbawa, upang muling buuin ang kumpletong mga talaangkanan, pag-aralan ang paglitaw ng kambal, idokumento ang mga sakit, at suriin ang pagiging ama sa pamamagitan ng DNA na kinuha mula sa mga dumi at upang ihambing ang mga pag-uugali sa iba’t ibang panahon. Iilang populasyon ng hayop lamang ang nasubaybayan nang ganito kadetalye sa loob ng napakatagal na panahon.

Bukod pa rito, ang Gombe ang naging tagpuan ng maraming dokumentaryo, simula sa Si Miss Goodall at ang mga Ligaw na Chimpanzee Noong dekada 60, kinunan ito ng photographer na si Hugo van Lawick, ang unang asawa ni Jane. Ang audiovisual material na ito, kasama ang mga sumunod na gawa tulad ng Kabilang sa mga Ligaw na Chimpanzee, Jane o Jane Goodall: Ang Dakilang Pag-asa, ay naging susi sa pagbibigay-daan sa milyun-milyong tao na upang makita ng kanilang sariling mga mata ang pang-araw-araw na buhay ng mga chimpanzee.

Mula sa kanayunan hanggang sa pandaigdigang aktibismo: Ang Jane Goodall Institute at Roots & Shoots

Bagama’t nanatiling siyentipikong nauugnay si Jane kay Gombe, noong kalagitnaan ng dekada 80 ay nagpasya siyang iwanan ang pang-araw-araw na gawain sa larangan upang tumuon sa konserbasyon, edukasyon, at pagtatanggol sa kapakanan ng mga hayop. Isinalaysay niya mismo na ang isang kongreso ng primatolohiya noong 1986, kung saan iniharap ang mga nakakapangilabot na ulat tungkol sa pagkasira ng tirahan at ang pagmamaltrato sa malalaking unggoy sa mga laboratoryo at sirko, ay nagmarka ng isang mahalagang punto.

Itinatag na niya ang Instituto ni Jane Goodall (JGI)Ang JGI, isang organisasyong nakatuon sa pagprotekta sa mga chimpanzee at sa kanilang mga ekosistema, pati na rin sa pagpapabuti ng buhay ng mga komunidad ng tao na naninirahan sa tabi nila, ay mayroon na ngayong humigit-kumulang tatlumpung tanggapan sa iba’t ibang bansa. Bumubuo ito ng mga proyektong pangkonserbasyon na nakabatay sa komunidad, mga inisyatibo sa reforestation, mga programa sa edukasyon sa kapaligiran, at mga programa sa pagsagip sa mga primate.

Noong 1991, inilunsad niya ang Mga Ugat at SibolIsang programa sa edukasyon ng kabataan na nagmula sa Tanzania kasama ang isang maliit na grupo ng mga tinedyer na nag-aalala tungkol sa pagkasira ng kapaligiran at mga problemang panlipunan na kanilang nasaksihan sa kanilang paligid. Ang nagsimula bilang isang pagpupulong sa kanilang beranda sa Dar es Salaam ay lumago at naging isang network na nasa mahigit 60-100 bansa (depende sa pinagmulan) at libu-libong aktibong grupo.

Hinihikayat ng Roots & Shoots ang mga bata at kabataan na magdisenyo mga konkretong proyekto upang mapabuti ang kanilang kapaligiranMula sa mga kampanya sa pag-recycle hanggang sa reforestation, pagprotekta sa mga lokal na hayop, at pagsuporta sa mga mahihinang komunidad, ang pilosopiya ay simple ngunit makapangyarihan: ang bawat tao ay maaaring gumawa ng pagbabago, gaano man ito kaliit, at ang kabuuan ng maraming lokal na aksyon ay lumilikha ng pandaigdigang epekto.

Ang aktibismo ni Jane ay nagtulak din sa kanya na masangkot sa mga layunin tulad ng Proyekto ng Dakilang Unggoyna nagmumungkahi ng pagpapalawig ng ilang pangunahing karapatan (kalayaan, proteksyon laban sa tortyur, pisikal na integridad) sa mga malalaking unggoy na hindi tao, pati na rin ang mga kampanya laban sa mapanghimasok na eksperimento sa mga primate, masinsinang pagsasaka ng mga hayop sa bukid, at pagkalakal ng mga hayop sa kagubatan.

Pagkilala, mga parangal at proyektong pangkultura

Ang epekto ng mga gawa ni Jane Goodall ay makikita sa isang kahanga-hangang listahan ng mga parangal, karangalan, at pagkilala iginagawad ng mga institusyong siyentipiko, pamahalaan, at organisasyon sa buong mundo. Kabilang sa mga pinakaprestihiyoso ay ang Kyoto Prize in Basic Science, ang Benjamin Franklin Medal in Life Sciences, ang Prince of Asturias Award for Scientific and Technical Research, ang Tyler Prize, at ang French Legion of Honor.

Sa larangan ng Britanya, siya ay hinirang Dame Commander ng Order of the British Empire, natanggap ang parangal sa Buckingham Palace, at kalaunan ay isang United Nations Messenger of Peace, isang titulong ibinigay ni Kofi Annan noong 2002 bilang pagkilala sa kanyang trabaho para sa kapayapaan, kapaligiran, at mga karapatan ng hayop.

Nakatanggap siya ng dose-dosenang honorary doctorate mula sa mga unibersidad sa Europa, Amerika, Aprika, at Asya, na nagpatibay sa kanyang reputasyon hindi lamang bilang isang mananaliksik, kundi pati na rin bilang tagapagpalaganap at huwaran sa moralidadKinilala siya ng UNESCO, ng National Geographic Society, at ng maraming akademyang siyentipiko bilang isa sa mga dakilang pigura sa biyolohiya at konserbasyon noong ika-20 at unang bahagi ng ika-21 siglo.

Ang kanyang presensya ay tumagos din sa kulturang popular: siya ay pinarangalan sa mga animated na serye, mga kampanya sa advertising at mga proyektong pansiningLumabas siya sa kampanyang «Think Different» ng Apple, ginamit ang kanyang boses sa mga proyektong tulad ng «Symphony of Science,» at nagsilbing inspirasyon para sa mga karakter sa serye tulad ng Ang Wild Thornberrys o mga parodiya sa Ang SimpsonsMaging ang Lego at Mattel ay may mga set at manika na nakalaang para sa kanya sa loob ng mga koleksyon na nagdiriwang ng mga nagbibigay-inspirasyong kababaihan.

Higit pa sa atensyon ng media, ang mahalaga ay ang kanyang pigura ay nakatulong sa buong henerasyon na maging interesado sa primatolohiya, etika sa hayop, at konserbasyonlalo na sa maraming kabataang babae na nakakita sa kanya bilang isang huwaran ng isang dedikado at madaling lapitan na siyentipiko.

Akdang nakasulat at pamana ng intelektwal

Ang mga gawa ni Jane Goodall ay hindi limitado sa kanyang mga field notebook; inialay din niya ang kanyang sarili sa isang malawakang produksyon ng mga aklat pang-agham at popular na agham, para sa kapwa matatanda, bata, at kabataan. Kabilang sa kaniyang mga pinakamaimpluwensyang gawa ay Sa Anino ng Tao, kung saan isinalaysay niya ang kanyang mga unang taon sa Gombe at inilalahad ang mga chimpanzee bilang mga indibidwal na may sariling kasaysayan.

Ang kaniyang magnum opus na siyentipiko ay Ang mga Chimpanzee ng Gombe: Mga Huwaran ng Pag-uugali, isang napakalaking akda kung saan sistematiko niyang pinag-aaralan ang mga dekada ng datos tungkol sa ekolohiya, ugnayang panlipunan, reproduksyon, paggamit ng kagamitan at komunikasyon sa mga chimpanzee ng Gombe. Ang aklat na ito ay naging isang mahalagang sanggunian para sa sinumang nagsasaliksik ng pag-uugali ng mga primate.

Sa mas personal na antas, ang mga titulong tulad ng Sa pamamagitan ng isang Bintana o Dahilan para sa Sana Pinagsasama nila ang mga memoir, espirituwal na repleksyon, at mga salaysay ng mga natuklasan, na nag-aalok ng isang malalim na sulyap sa ang kanilang mga pagdududa, takot, kagalakan, at paniniwalaKasama rin siyang sumulat ng mga akda tungkol sa etika at konserbasyon ng hayop, tulad ng Ang Sampung Trust o mga aklat na nakatuon sa mga nanganganib na uri ng hayop.

Para sa mga batang mambabasa, si Jane ay sumulat ng maraming kuwento at mga aklat na may larawan, tulad ng Ang Buhay Ko Kasama ang mga Chimpanzee, Ang Aklat ng Pamilyang Chimpanzee o mga kuwentong tulad ng Dr. White y Ang Agila at ang Wren, kung saan siya ay naghahanap upang iparating ang kanilang mensahe ng paggalang sa lahat ng nabubuhay na nilalang sa mga bagong henerasyon mula sa murang edad.

Bagama’t may ilang mga balakid, tulad ng kaso ng libro Binhi ng Pag-asa, kung saan may mga natuklasang fragment na hindi maayos na naidokumento, Inamin ni Jane sa publiko ang kanyang pagkakamali. at nangakong rerepasuhin ang mga sanggunian, na ipinapakita rin ang makataong panig ng isang pigura na kadalasang itinuturing na ideal.

Mga kontrobersiya sa metodolohiya at mga debateng siyentipiko

Ang papel ni Jane Goodall sa agham ay hindi naging walang mga hamon. mga debate at kritisismo sa metodolohiyaMula pa sa simula, ang kanyang desisyon na pangalanan ang mga chimpanzee at talakayin ang mga emosyon at personalidad ay pinuna bilang antropomorpismo. Gayunpaman, sa paglipas ng panahon, kinilala ng karamihan sa komunidad ng mga siyentipiko na ang kanyang pamamaraan ay nagbukas ng pinto sa isang mas malalim na pag-unawa sa isip ng mga hayop.

Isa pang pinagmumulan ng kontrobersiya ay ang paggamit ng mga istasyon ng kuryente upang maakit ang mga chimpanzee, lalo na noong mga unang taon sa Gombe. Ikinatwiran ng ilang primatologist na ang artipisyal na probisyong ito ay maaaring nagpalala ng agresyon, nagpabago sa mga gawi sa paghahanap ng pagkain, at nagpaunlad ng mga alitan sa pagitan ng mga grupo, kabilang ang sikat na Digmaang Gombe.

Kinuwestiyon ng mga mananaliksik tulad ni Margaret Power ang lawak kung saan ang datos na nakalap sa ilalim ng mga kundisyong ito ay sumasalamin sa «natural na pag-uugali» ng mga chimpanzee. Pinabulaanan ng iba, tulad ni Jim Moore, ang mga kritisismong ito, na nangangatwiran na ang mga katulad na pag-uugali ay naobserbahan sa mga populasyon na walang probisyon. maihahambing na antas ng agresyon at mga katulad na dinamikong teritoryal.

Ang pagkain ay halos isang kailangang-kailangan na kagamitan. Sa simula, kinailangan itong obserbahan nang detalyado ang mga interaksyong panlipunan, na kung wala ito ay hindi iiral ang karamihan sa naipon na kaalaman. Kinilala niya na lumitaw ang mga pagbaluktot sa tindi ng ilang mga pag-uugali, ngunit pinanindigan na ang pangunahing katangian ng agresyon at mga hirarkiya ay naroroon na.

Personal na buhay, espirituwalidad at mga susunod na taon

Hindi lubos na maihihiwalay ang karera ni Jane Goodall sa kanya personal at emosyonal na kasaysayanNoong 1964, pinakasalan niya ang photographer ng National Geographic na si Hugo van Lawick, na nagdokumento ng kanyang trabaho sa Gombe gamit ang libu-libong litrato at oras ng kuha noong dekada 1960 at 1970. Nagkaroon sila ng isang anak na lalaki, si Hugo Eric Louis, at nagdiborsyo noong 1974.

Kalaunan, noong 1975, ikinasal siya Derek BrycesonIsang politiko mula sa Tanzania at direktor ng mga pambansang parke, ang kanyang posisyon ay nagbigay-daan sa kanya upang protektahan ang proyektong Gombe sa pamamagitan ng paglilimita sa turismo at pagtiyak ng mas tahimik na kapaligiran para sa pananaliksik. Namatay si Bryceson noong 1980 dahil sa kanser, na nag-iwan kay Jane na isang balo at mas nakatuon sa kanyang trabaho at sa kanyang umuusbong na papel bilang isang pampublikong pigura.

Sa espirituwal na antas, ipinahayag ni Jane ang isang bukas na pananaw: inaangkin niyang naniniwala siya sa isang mas malaking espirituwal na puwersaLalo niya itong nararamdaman kapag siya ay nasa kalikasan, bagama’t hindi siya mahigpit na sumusunod sa anumang partikular na relihiyon. Ang ispiritwalidad na ito ay sumasama sa kanya sa kanyang mga talumpati, kung saan madalas siyang nananawagan para sa pag-asa at moral na responsibilidad sa ibang nilalang.

Hanggang ilang sandali bago ang pandemya ng COVID-19, napanatili ni Goodall ang kahanga-hangang bilis ng paglalakbay, na gumugugol ng mahigit 300 araw sa isang taon sa mga kumperensya, mga pagpupulong kasama ang mga kabataan, mga pagbisita sa mga proyekto sa konserbasyon, at mga kaganapan sa kawanggawa. Kahit na lumipas ang mga taon, nanatili siya isang aktibong tinig laban sa pagkasira ng mga ekosistema, kalupitan sa hayop at pagbabago ng klima.

Ginugol niya ang kanyang mga huling taon sa pagitan ng kanyang tahanan sa Inglatera at malawakang mga internasyonal na paglilibot. Nabanggit sa mga obituwaryo na Namatay siya sa edad na 91, noong 2025.Sa isang paglilibot para sa mga lektura sa Estados Unidos, nag-iwan siya ng isang siksik na network ng mga proyekto, disipulo, at mga tagahanga na nagpapatuloy sa kanyang gawain.

Kung titingnan ang buong larawan, ang buhay at trabaho ni Jane Goodall ay bumubuo ng isang kamangha-manghang kuwento kung saan sila nagtatagpo. rebolusyonaryong mga tuklas na siyentipiko, isang pambihirang empatiya sa ibang mga nabubuhay na nilalang, at walang sawang aktibismoIpinakita niya na ang mga chimpanzee ay gumagawa at gumagamit ng mga kagamitan, nangangaso, nakikipagdigma, nagmamahal, nagagalit, at umiiyak; na ang kanilang mga lipunan ay puno ng mga kakaibang katangian; at, sa pamamagitan ng pagmamasid sa kanila nang may paggalang, hindi maiiwasang mauwi tayo sa pagtatanong sa ating sariling uri. Ang kanyang pamana ay nabubuhay ngayon sa bawat pag-aaral ng primatolohiya, sa bawat programang pang-edukasyon na nagtataglay ng kanyang pangalan, at sa libu-libong kabataan na, na inspirasyon ng kanyang halimbawa, ay nagpasyang ialay ang kanilang buhay sa pangangalaga sa mga hayop at sa planeta.

[kaugnay na url=»https://www.cultura10.com/ilang-uri-ng-mga-hominid-ang-nariyan/»]

ajalugu Jane Goodall ja tema šimpansid See on üks neist haruldastest teadusseiklustest, mis pöörab kõik pea peale: kes me oleme, kuidas me käitume ja kus me tõmbame piiri inimeste ja loomade vahel. See Briti primatoloog jälgis enam kui kuue aastakümne jooksul peaaegu lõpmatu kannatlikkusega metsikute šimpanside elu Gombes Tansaanias, kuni avastas käitumisviise, mida keegi polnud ette kujutanud ja mis sundisid õpikuid ümber kirjutama.

Samal ajal on tema kuju muutunud aktivismi, looduskaitse ja lootuse ülemaailmne sümbolNoorest naisest, kellel polnud ülikoolikraadi, kes reisis Aafrikasse märkmiku ja binokliga, sai temast ÜRO rahusõnumitooja, kümnetes riikides tegutseva instituudi asutaja ning inimahvide ja planeedi kaitsmise ülemaailmne liider. See on rahulikul ja detailsel viisil lugu tema kõige olulisematest avastustest ja sellest, kuidas need on muutnud meie arusaama šimpansidest… ja meist endist.

Juubelist Gombeni: ainulaadse kutsumuse algus

Juba väga noorelt näitas Jane üles ülekaalukas vaimustus loomadest ja läbi Aafrika. Ta sündis Londonis Hampsteadi linnaosas 3. aprillil 1934 ärimehe Mortimer Herbert Morris-Goodalli ja romaanikirjaniku Margaret Myfanwe Josephi (kes kirjutas pseudonüümi Vanne Morris-Goodall) tütrena. Kui ta sai kaheaastaseks, kinkis isa talle topise, millele ta pani nimeks JuubelSee nukk ei hirmutanud teda, vaid sai hoopis tema lahutamatuks kaaslaseks ja esimeseks sammuks elukestvas suhtes inimahvidega.

Lapsena neelasin ma lugusid, näiteks Džungliraamat, Tarzan või Doktor DolittleTa unistas elust metsloomade keskel. Ta ei pärine jõukast perekonnast, seega polnud ülikooli minek tema lähimate plaanide hulgas. Selle asemel õppis ta sekretäritööd ja töötas erinevates ettevõtetes, sealhulgas dokumentaalfilmide tootmise ettevõttes, kogudes samal ajal raha oma sügavaima soovi täitmiseks: reisida Aafrikasse.

23-aastaselt aastal 1957 reisis Jane Keeniasse sõbra talu külastama. Seal julges ta nõuannet järgides helistada kuulsale paleontoloogile ja antropoloogile. Louis LeakeyVeendunud, et ta suudab teda loomadega seotud töö poole suunata, palkas Leakey ta esmalt Nairobis sekretäriks ning viis peagi ta ja ta naise Mary Tansaanias asuvasse Olduvai kuristikku, mis on varajaste hominiidide uurimiskeskus.

Leakey oli veendunud, et suurte ahvide uurimine võiks heita valgust käitumisele inimese esivanemadSamal ajal otsis ta kedagi kannatlikku, tähelepanelikku ja piisavalt paindlikku inimest, kes veedaks aastaid džunglis šimpanse jälitades. Lõpuks märkas ta Jane’i, kes oli Jane’i teadmata alustamas ajaloo pikimat šimpanside välitööd.

Kuigi tal polnud sel ajal ülikoolikraadi, usaldas Leakey oma sisetunnet ning hankis rahastamist ja koloniaallubasid, et saata ta Tanganjika järve idakaldale, tollasesse kohta. Gombe oja looduskaitseala (tänapäeval Gombe Streami rahvuspark). Varem, 1958. aastal, saatis ta ta Londonisse selliste ekspertide juurde nagu Osman Hill (primaatide käitumine) ja John Napier (anatoomia), et tal oleks valdkonnas teaduslik alus.

Saabumine Gombesse ja uus viis teaduse tegemiseks

Kui Jane Goodall 14. juulil 1960 esimest korda Gombesse jalga pani, oli ta 26-aastane ja ametlikku akadeemilist kogemust pole Tal polnud primatoloogia tausta, kuid tal oli tohutu uudishimu ja eriline vaatlusvõime. Briti võimud Tanganjikas ei lubanud tal selles kauges piirkonnas üksi elada, seega nõustus tema ema Vanne esimestel kuudel vabatahtlikuna temaga kaasas käima.

Algus polnud sugugi kerge: šimpansid olid väga umbusklikud, Nad põgenesid kohe, kui nägid «valget inimest».Nädalaid suutis Jane neid binokliga kaugelt vaevu näha, lähemale ei saanud. Tema peamine väljakutse oli nende harjumine oma kohalolekuga ning selleks kasutas ta äärmist kannatlikkust, kindlat vaatlusaega ja väga õrnu liigutusi, et neid mitte hirmutada.

Üks nende edu võtmeid oli see, et See murdis tolleaegse teaduse tavapärase külmusegaLoomade nummerdamise asemel nimetas ta neid välimuse või iseloomu järgi: David Greybeard, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor ja paljud teised. Suure osa teadusringkondade jaoks piirnes see pühaduseteotusega: arvati, et nimede andmine tähendab objektiivsuse kaotamist ja antropomorfismi langemist.

Goodall oli aga veendunud, et šimpansid olid erinevad isiksused, emotsioonid ja keerukad meeledTa ei kõhelnud oma märkmikes kirjeldamast lapsepõlve, noorukiiga, motivatsiooni, meeleolusid ja emotsionaalseid sidemeid, mida ta täheldas. Aastakümneid hiljem aktsepteeriti neidsamu termineid, mis talle nii palju kriitikat tõid, laialdaselt etoloogias ja loomade psühholoogias.

Paralleelselt töötas Jane välja pikaajalise uurimismeetodi: jälgida samu isikuid ja perekondi aastaid, et registreerida muutusi nende suhetes, hierarhiates ja käitumises. See lähenemisviis pikaajaline ja detailne vaatlus Seejärel sai sellest tänapäeva primatoloogia standard ja selle uurimiskeskus Gombes genereeris lõpuks sadu artikleid, väitekirju ja raamatuid.

Tööriistade avastamine: hüvasti eksklusiivse «homo faberiga»

Üks Jane’i karjääri võtmehetki saabus siis, kui ta nägi täiskasvanud meest, David Greybeardi, tutvustamas rohuvarred termiidimäesNad ootasid, kuni puud olid termiite täis, ja tõmbasid nad siis välja, et neid süüa. Varsti pärast seda nägi ta, kuidas teised šimpansid murdsid maha väikeseid oksi, koorisid neilt lehed ja kasutasid neid samal viisil – see tähendab, et nad muutsid eset, et see efektiivsem oleks.

See purustas täielikult sügavalt juurdunud arusaama, et Ainult inimesed said tööriistu valmistada ja kasutadaKuni selle ajani põhines „inimese” (homo faber) definitsioon just sellel oletataval eksklusiivsusel. Kui Louis Leakey uudise sai, vastas ta legendaarseks saanud fraasiga: nüüd peame inimese uuesti defineerima, tööriistad uuesti defineerima või šimpansid inimestena aktsepteerima.

Selle avastuse tähtsus oli tohutu. See näitas, et šimpansid olid võimelised planeerida, muuta objekte ja edastada tehnikaid ühelt inimeselt teisele, midagi väga sarnast sellele, mida me nimetame kultuuriks. Hilisemad uuringud teistes populatsioonides, nii Lääne- kui ka Kesk-Aafrikas, on kinnitanud erinevate traditsioonide olemasolu tööriistade kasutamisel iga rühma lõikes, mis tugevdab ideed primitiivsetest kultuurilistest variatsioonidest.

Goodall dokumenteeris neid käitumisviise aastate jooksul põhjalikult ja jäädvustas need süstemaatiliselt oma kõige olulisemas teaduslikus töös, Gombe šimpansid: käitumismustridkus ta analüüsis detailselt kaks aastakümmet tööriistade kasutamise vaatlusi ja muud sotsiaalsed ja ökoloogilised harjumused.

See avastus mitte ainult ei muutnud primatoloogiat, vaid sundis ka filosoofilist mõtlemist inimeste ja teiste loomade vaheline järjepidevusKui šimpans suudab valmistada lihtsaid tööriistu, teha koostööd jahipidamiseks või näidata empaatiat, siis piir, mis meid ülejäänud loomariigist eraldab, ei tundu enam nii selge.

Taimetoitlased? Jane tõestab, et ka šimpansid jahivad

Teine suur hoop väljakujunenud ideedele tuli siis, kui Jane avastas, et Gombe šimpansid Nad ei olnud ainult taimetoitlasednagu arvati. Pikkade päevade jooksul jälgis ta, kuidas nad organiseerusid väikeste imetajate, eriti punaste kolobuseahvide, aga ka teiste loomade, näiteks väikeste metssigade poegade jälitamiseks ja püüdmiseks.

Ühes tuntuimas stseenis kirjeldas ta mitut meest, kes koordineerisid oma tegevust puu otsas kõrgel asuva kolobuseahvi isoleerimiseksblokeerides nende põgenemisteed, samal ajal kui üks ronis üles neid kinni püüdma. Pärast kinnipüüdmist jagas grupp liha raevuka karje ja nende pealekäivate nõudmiste saatel, kes polnud jahis otseselt osalenud, kuid nõudsid saagist osa.

Need koostööaldis jahipidamis- ja lihasöömiskäitumine näitasid, et šimpanside toidusedel sisaldas märkimisväärne osa loomset valkusedavõrd, et hinnanguliselt suudavad nad igal aastal teatud piirkondades küttida märkimisväärset osa kolobuseahvide populatsioonist. See sundis taas kord ümber hindama liialt idealiseeritud arusaamu nende primaatide oletatava kuulekuse kohta.

Goodalli ja tema kolleegide tähelepanekud näitasid ka nende jahtide selektiivset olemust: mõnikord veetsid rühmad pikki perioode konkreetse saagi jälitamisel, mis viitab kombinatsioonile oportunism ja strateegiaSelline uuring on aidanud tõmmata paralleele (kogu vajaliku ettevaatusega) ürginimeste jahidünaamikaga.

Liha lisamine nende toidusedelisse lisab teisi leide, mis rõhutavad šimpanside ökoloogilist keerukust, kuna nad on võimelised ära kasutama väga mitmekesised ressursid nende elupaigas (puuviljad, lehed, putukad, termiidid, pähklid, mida nad kividega purustavad jne) ja kohandada oma käitumist toidu hooajalise kättesaadavusega.

Sõda, vägivald ja šimpanside tume pool

Kui miski šimpanside avalikku mainet tõeliselt raputas, siis oli see avastus, et nad suutsid organiseeruda teiste rühmituste liikmete tapmiseks ja isegi hävitada naaberkogukondi. Aastatel 1974–1978 dokumenteeris Jane tohutu kurbusega sündmusi, mis hiljem said tuntuks kui Gombe šimpanside sõda.

Selles konfliktis oli Gombest pärit peamine rühmitus, keda tuntakse kui Kasekela, sattus lõpuks vastamisi teise grupiga, Kahamamoodustasid endised lahkulööjad. Nelja aasta jooksul korraldasid mitu Kasekela meest organiseeritud rünnakuid, jälitades Kahamast pärit üksikuid isikuid, kuni nad praktiliselt kõrvaldati.

Goodall oli otsene tunnistaja stseenidele, mis äärmuslik vägivald, koordineeritud rünnakud ja käitumine Nende hulka kuulusid pikaajalised peksmised, rängad hammustused ja isegi domineerivate emaste kannibalismi episoodid, kes tapsid teiste emaste järglasi, et säilitada oma sotsiaalset positsiooni. Ta ise tunnistas, et tal oli väga raske aktsepteerida loomade seda jõhkrat poolt, keda ta sügavalt armastas.

Need leiud muutsid romantiseeritud vaadet šimpansidele kui rahumeelsetele olenditele ja kinnitasid ideed, et nad jagavad meiega midagi. häiriv võime organiseeritud agressiooniksSamal ajal täheldati ka arvukalt näiteid kaastundest, koostööst, orbude lapsendamisest ja lähedaste sugulaste surma järel leina väljendamisest, mis maalis väga keerulise emotsionaalse pildi.

Mõned teadlased on väitnud, et Gombe varases lapsepõlves praktiseeritud lisatoitmine võis olla suurendada teatud agressioonide intensiivsustmuutes ressursside pärast toimuva konkurentsi dünaamikat. Jane tunnistas, et ressursside pakkumine oli mõjutanud agressiivsust nii gruppides kui ka gruppide vahel, kuigi ta väitis, et see ei olnud õhust loonud käitumismustreid, mida juba olemas poleks.

Isiksus, perekond ja emotsionaalsed sidemed

Üks Jane Goodalli sügavamaid panuseid oli see, et ta näitas šimpanside omadust sellised märgatavad isiksused Seetõttu on iseloomu, temperamendi ja individuaalsete omaduste arutamine vältimatu. Oma kirjutistes kirjeldab ta iga inimest rikkaliku nüansiga, mis aastaid skandaliseeris osa teadusringkondadest.

Naistele meeldib FloOma pirnikujulise nina ja punnis kõrvadega said nad kuulsaks oma emapoolse loomuse ja kõrge sotsiaalse staatuse poolest. Nende lapsi – Figanit, Fabenit, Freudi, Fifit ja Flinti – jälgiti aastakümneid, millest sai tõeline elav sugupuu, mis võimaldas ulatuslikku uurimist. Kuidas sotsiaalsed positsioonid, kasvatusstiilid ja strateegiad päranduvad hierarhias ronima.

Teised isikud, näiteks MikeNad jõudsid alluvalt positsioonilt alfaisase staatusesse, kasutades mitte niivõrd toorest jõudu, kuivõrd kavalust ja uuendusmeelsust: ta sai kuulsaks metalltrummide kasutamisega muljetavaldava müra tekitamiseks oma võistlustel, mis hirmutas tema konkurente ja tugevdas tema prestiiži.

Jane täheldas ka arvukalt žeste, mida inimestel seostaksime kiindumuse väljendamisega: kallistused, suudlused, patsutused seljale, kõditamine ja mängud Selline käitumine tugevdab sidemeid emade, laste, õdede-vendade ja lähedaste sõprade vahel. Kui šimpans kannatab kaotuse või vigastuse all, tulevad teised teda lohutama, üksteist silitama või lihtsalt väga lähedale istuma, mis viitab märkimisväärsele empaatiale.

Ema ja lapse suhet kirjeldades rõhutas Goodall selle tohutut tähtsust varased kogemused indiviidi edasises arengus, mis oli kooskõlas inimpsühholoogia leidudega. Tema tähelepanekud šimpanside leina, lahusoleku ja trauma kohta on olnud üliolulised orvuks olemise ja hooletusse jätmise mõjude mõistmisel primaatidel.

Gombe, ainulaadne looduslik labor

Gombe Streami rahvuspark, mille kõigest 35 km² pindala asub Tanganjika järve idakaldal, on saanud üks käitumisbioloogia sümboolsemaid kohtiSee, mis algas 1960. aastal väikese vaatlusjaamana, muutus aastate jooksul Gombe oja uurimiskeskuseks, mis on maailma juhtiv etalon.

Rohkem kui 350 teadusartiklit ja umbes 50 doktoritöödLisaks arvukatele raamatutele ja dokumentaalfilmidele, mis on toonud metsikute šimpanside igapäevaelu laiemale avalikkusele lähemale, võimaldab projekti järjepidevus aastakümnete jooksul kogunenud andmetega uurida keerulisi küsimusi nagu vananemine, põlvkondade vahetused, kultuuriline edasikandumine ja haiguste pikaajaline mõju.

Gombe on olnud koduks primatoloogia ja evolutsioonilise antropoloogia võtmeteadlastele. Üks delikaatsemaid projekte on olnud kõigi välipäevikute, fotode ja videote kogumine ja arhiveerimine Jane ja tema meeskond. Selle teabe kadumise vältimiseks lõi Jane Goodalli Instituut Minnesota ülikooli juurde arhiivikeskuse ning kollektsioonid viidi hiljem Duke’i ülikooli, kus need digiteeriti ja laaditi üles veebiandmebaasi.

Gombes saadud tohutu hulk andmeid võimaldas näiteks rekonstrueerida täielikke sugupuid, uurida kaksikute esinemist, dokumenteerida haigusi ja analüüsida isadust. Roojatest eraldatud DNA ja võrrelda käitumist eri perioodidel. Väheseid loomapopulatsioone on nii detailselt ja nii kaua jälgitud.

Lisaks oli Gombe arvukate dokumentaalfilmide võttepaik, alustades Preili Goodall ja metsikud šimpansid 60. aastatel filmis seda fotograaf Hugo van Lawick, Jane’i esimene abikaasa. See audiovisuaalne materjal koos hilisemate teostega, näiteks Metsikute šimpanside seas, Jane o Jane Goodall: Suur lootus, on olnud võtmetähtsusega miljonite inimeste et oma silmaga näha šimpanside igapäevaelu.

Maapiirkonnast globaalse aktivismi juurde: Jane Goodalli Instituut ja Roots & Shoots

Kuigi Jane jäi teaduslikult Gombega seotuks, otsustas ta 80. aastate keskel loobu igapäevasest välitööst keskenduda looduskaitsele, haridusele ja loomade heaolu kaitsmisele. Ta ise on meenutanud, et 1986. aastal toimunud primatoloogiakongress, kus esitati hukkamõistvaid aruandeid elupaikade hävitamise ja inimahvide väärkohtlemise kohta laborites ja tsirkustes, tähistas pöördepunkti.

Ta oli juba asutanud Jane Goodalli Instituut (JGI)JGI, organisatsioon, mis on pühendunud šimpanside ja nende ökosüsteemide kaitsmisele ning nendega koos elavate inimkogukondade elu parandamisele, omab nüüdseks umbes kolmkümmend kontorit eri riikides. See arendab kogukonnapõhiseid looduskaitseprojekte, metsa uuendamise algatusi, keskkonnaharidusprogramme ja primaatide päästmise programme.

1991. aastal käivitas ta Juured ja võrsedNoorteharidusprogramm, mis sai alguse Tansaanias väikesest teismeliste grupist, keda muretses keskkonna häving ja ümbritsevad sotsiaalsed probleemid. See, mis algas kohtumisena nende verandal Dar es Salaamis, on kasvanud võrgustikuks, mis on esindatud enam kui 60–100 riigis (sõltuvalt allikast) ja tuhandetes aktiivsetes gruppides.

Roots & Shoots julgustab lapsi ja noori disainima konkreetsed projektid oma keskkonna parandamiseksAlates taaskasutuskampaaniatest kuni metsa uuendamise, kohalike loomade kaitsmise ja haavatavate kogukondade toetamiseni – filosoofia on lihtne, kuid võimas: iga inimene saab muuta midagi, olgu see kui tahes väike, ja paljude kohalike tegude summa loob globaalse mõju.

Jane’i aktivism on viinud ta ka selliste heategevusprojektide elluviimiseni nagu Suure Ahvi Projektmis teeb ettepaneku laiendada teatud põhiõigusi (vabadus, kaitse piinamise eest, füüsiline puutumatus) inimahvidele, kes ei ole inimesed, ning korraldada kampaaniaid primaatidega invasiivsete katsete, põllumajandusloomade intensiivse kasvatamise ja looduslike liikidega kaubitsemise vastu.

Tunnustus, auhinnad ja kultuuriline projitseerimine

Jane Goodalli töö mõju on kajastunud järgmises: muljetavaldav nimekiri auhindadest, tunnustustest ja tunnustustest mida annavad välja teadusasutused, valitsused ja organisatsioonid üle maailma. Kõige prestiižsemate hulgas on Kyoto auhind baasteaduses, Benjamin Franklini medal eluteadustes, Astuuria printsi auhind teadus- ja tehnikauuringute eest, Tyleri auhind ja Prantsuse Auleegioni orden.

Briti sfääris määrati ta ametisse Briti Impeeriumi Ordu daamikomandör, saades Buckinghami palees tunnustuse, ning hiljem ÜRO rahu saadikuks, mille Kofi Annan andis talle 2002. aastal rahu, keskkonna ja loomaõiguste eest võitlemise eest.

Ta on saanud kümneid audoktori kraadi ülikoolidelt Euroopas, Ameerikas, Aafrikas ja Aasias, kinnistades oma mainet mitte ainult teadlasena, vaid ka populariseerija ja moraalne eeskujuUNESCO, National Geographic Society ja mitmed teadusakadeemiad on teda tunnustanud kui ühte 20. ja 21. sajandi alguse bioloogia ja looduskaitse suurkuju.

Tema kohalolek on imbunud ka popkultuuri: teda on austatud animasarjad, reklaamikampaaniad ja kunstiprojektidTa esines Apple’i kampaanias «Mõtle teisiti», andis oma hääle sellistele projektidele nagu «Teaduse sümfoonia» ja oli inspiratsiooniks tegelaskujudele sellistes sarjades nagu Wild Thornberrys või paroodiad SimpsonidIsegi Legol ja Mattelil on inspireerivaid naisi ülistavates kollektsioonides talle pühendatud komplekte ja nukke.

Lisaks meedia tähelepanu keskpunktile on oluline see, et tema tegelane on aidanud tervetel põlvkondadel huvi tundma hakata primatoloogia, loomade eetika ja looduskaitseeriti paljud noored naised, kes nägid temas pühendunud ja vastutuleliku teadlase eeskuju.

Kirjalik töö ja intellektuaalne pärand

Jane Goodalli töö ei piirdu ainult tema välipäevikutega; ta on pühendunud ka… teaduslike ja populaarteaduslike raamatute ulatuslik tootminenii täiskasvanutele kui ka lastele ja noortele. Tema mõjukamate teoste hulka kuuluvad Inimese varjus, kus ta jutustab oma esimestest aastatest Gombes ja esitleb šimpanse kui isendeid, kellel on oma ajalugu.

Tema teaduslik magnum opus on Gombe šimpansid: käitumismustrid, monumentaalne teos, milles ta süstematiseerib aastakümnete pikkuseid andmeid ökoloogia, sotsiaalsed suhted, paljunemine, tööriistade kasutamine ja suhtlemine Gombe šimpanside puhul. Sellest raamatust on saanud oluline teatmeteos kõigile, kes uurivad primaatide käitumist.

Isiklikumal tasandil sellised pealkirjad nagu Läbi akna o Lootuse põhjus Need ühendavad memuaare, vaimseid mõtisklusi ja avastusjutte, pakkudes intiimse pilguheite… nende kahtlused, hirmud, rõõmud ja veendumusedTa on kaasautor ka loomade eetika ja kaitse teemadel kirjutatud teoste hulgas, näiteks Kümme usaldusfondi või raamatud, mis keskenduvad ohustatud liikidele.

Noorematele lugejatele on Jane kirjutanud arvukalt lugusid ja pildiraamatuid, näiteks Minu elu šimpansidega, Šimpanside perekonna raamat või lood nagu Dr. White y Kotkas ja Käblik, millega ta otsib edastada oma sõnumit austusest kõigi elusolendite vastu uutele põlvkondadele juba varasest east alates.

Kuigi on olnud ka tagasilööke, näiteks raamatu puhul Lootuse seemned, milles tuvastati fragmente, mida ei olnud korralikult dokumenteeritud, Jane tunnistas oma viga avalikult üles. ja lubas viiteid üle vaadata, näidates ka tegelase inimlikku poolt, mida sageli idealiseeritakse.

Metodoloogilised vaidlused ja teaduslikud arutelud

Jane Goodalli roll teaduses pole olnud ilma väljakutseteta. metodoloogilised debatid ja kriitikaAlgusest peale kritiseeriti tema otsust šimpansidele nimesid panna ning emotsioone ja isiksust arutada kui antropomorfismi. Aja jooksul on aga suurem osa teadusringkondadest tunnistanud, et tema lähenemine avas ukse loomade mõistuse rikkamale mõistmisele.

Teine vaidluste allikas on olnud elektrijaamad šimpanside ligimeelitamiseks, eriti Gombe algusaastatel. Mõned primatoloogid on väitnud, et see kunstlik varustamine võis süvendada agressiivsust, muuta toiduotsingu mustreid ja soodustada rühmadevahelisi konflikte, sealhulgas kuulsat Gombe sõda.

Teadlased nagu Margaret Power on seadnud kahtluse alla, mil määral peegeldavad nendes tingimustes kogutud andmed šimpanside «loomulikku käitumist». Teised, näiteks Jim Moore, on selle kriitika ümber lükanud, väites, et sarnast käitumist on täheldatud ka varustamata populatsioonides. võrreldav agressiivsuse tase ja sarnane territoriaalne dünaamika.

Toit oli peaaegu asendamatu abivahend. Algselt oli see vajalik sotsiaalsete interaktsioonide detailseks jälgimiseks, ilma milleta suur osa kogunenud teadmistest ei eksisteeriks. Ta tunnistas, et teatud käitumisviiside intensiivsuses on tekkinud moonutusi, kuid väitis, et agressiivsuse ja hierarhiate põhiolemus on juba olemas.

Isiklik elu, vaimsus ja hilisemad aastad

Jane Goodalli karjääri ei saa temast täielikult lahutada. isiklik ja emotsionaalne ajalugu1964. aastal abiellus ta National Geographicu fotograafi Hugo van Lawickiga, kes jäädvustas tema tööd Gombes tuhandete fotode ja tundide viisi videomaterjali 1960. ja 1970. aastatel. Neil oli üks poeg, Hugo Eric Louis, ja nad lahutasid 1974. aastal.

Hiljem, 1975. aastal, abiellus ta Derek BrycesonTansaania poliitiku ja rahvusparkide direktorina võimaldas tema positsioon Gombe projekti kaitsta, piirates turismi ja tagades vaiksema keskkonna uurimistööks. Bryceson suri 1980. aastal vähki, jättes Jane’i leseks ja veelgi pühendunumaks oma tööle ja kasvavale rollile avaliku elu tegelasena.

Vaimsel tasandil on Jane väljendanud avatud visiooni: ta väidab end uskuvat millessegi suurem vaimne jõudTa tunneb seda eriti tugevalt looduses viibides, kuigi ta ei järgi rangelt ühtegi kindlat religiooni. See vaimsus saadab teda tema kõnelustes, milles ta sageli apelleerib lootusele ja moraalsele vastutusele teiste olendite ees.

Kuni vahetult enne COVID-19 pandeemiat reisis Goodall hämmastavalt kiiresti, veetes aastas üle 300 päeva konverentsidel, kohtumistel noortega, looduskaitseprojektide külastamisel ja heategevusüritustel. Isegi aastate möödudes jäi ta samaks. aktiivne hääl ökosüsteemide hävitamise vastu, loomade julm kohtlemine ja kliimamuutused.

Oma viimased eluaastad veetis ta Inglismaal kodus ja ulatuslikel rahvusvahelistel reisidel. Järelehüüetes on märgitud, et Ta suri 91-aastaselt, aastal 2025.Ameerika Ühendriikides loengureisi ajal jättis ta maha tiheda projektide, jüngrite ja austajate võrgustiku, kes jätkavad tema tööd.

Tervikpilti vaadates moodustavad Jane Goodalli elu ja looming põneva loo, milles nad omavahel põimuvad. revolutsioonilised teaduslikud avastused, ebatavaline empaatia teiste elusolendite vastu ja väsimatu aktivismTa näitas, et šimpansid valmistavad ja kasutavad tööriistu, jahivad, peavad sõda, armastavad, vihastavad ja nutavad; et nende ühiskonnad on täis nüansse; ja et neid austusega jälgides seame paratamatult kahtluse alla omaenda liigi. Tema pärand elab tänaseni igas primatoloogia uuringus, igas tema nime kandvas haridusprogrammis ja tuhandetes noortes inimestes, kes tema eeskujul on otsustanud pühendada oma elu loomade ja planeedi eest hoolitsemisele.

[seotud url=»https://www.cultura10.com/kuidas-mida-hominiiditüüpe-on-olemas/»]

The history of Jane Goodall and her chimpanzees It is one of those rare scientific adventures that turns everything upside down: what we are, how we behave, and where we draw the line between humans and animals. For more than six decades, this British primatologist observed, with almost infinite patience, the lives of wild chimpanzees in Gombe, Tanzania, until she discovered behaviors that no one had imagined and that forced a rewriting of textbooks.

At the same time, his figure has become a global symbol of activism, conservation, and hopeFrom the young woman without a university degree who traveled to Africa with a notebook and binoculars, she became a UN Messenger of Peace, founder of an institute present in dozens of countries, and a global leader in the defense of great apes and the planet. This is, in a calm and detailed way, the story of her most important discoveries and how they have transformed our understanding of chimpanzees… and ourselves.

From Jubilee to Gombe: the origins of a unique vocation

From a very young age, Jane showed a overwhelming fascination with animals and through Africa. She was born in London, in the Hampstead neighborhood, on April 3, 1934, the daughter of Mortimer Herbert Morris-Goodall, a businessman, and the novelist Margaret Myfanwe Joseph, who wrote under the pseudonym Vanne Morris-Goodall. When she turned two, her father gave her a stuffed chimpanzee which she named JubileeFar from scaring her, that doll became her inseparable companion and the first step in a lifelong relationship with great apes.

As a child, I devoured stories like The Jungle Book, Tarzan, or Doctor DolittleShe dreamed of living among wild animals. She didn’t come from a wealthy family, so going to university wasn’t in her immediate plans. Instead, she studied secretarial skills and worked for various companies, including a documentary production company, while saving up to fulfill her deepest desire: to travel to Africa.

At 23, in 1957, Jane traveled to Kenya to visit a friend’s farm. There, following some advice, she dared to call the famous paleontologist and anthropologist. Louis LeakeyConvinced that he could guide her toward a job related to animals, Leakey first hired her as a secretary in Nairobi and soon took her and his wife Mary to Olduvai Gorge in Tanzania, the center of research on early hominids.

Leakey was convinced that studying great apes could shed light on the behavior of the human ancestorsMeanwhile, he was looking for someone patient, observant, and flexible enough to spend years in the jungle following chimpanzees. He ended up noticing Jane, who, unbeknownst to her, was about to begin the longest-running chimpanzee field study in history.

Although she did not have a university degree at the time, Leakey trusted her instincts and obtained funding and colonial permits to send her to the eastern shore of Lake Tanganyika, to what was then Gombe Stream Game Reserve (today Gombe Stream National Park). Earlier, in 1958, he sent her to London to train with experts such as Osman Hill (primate behavior) and John Napier (anatomy), so that she would arrive in the field with some scientific foundation.

The arrival in Gombe and a new way of doing science

When Jane Goodall first set foot in Gombe on July 14, 1960, she was 26 years old and no formal academic experience She had no background in primatology, but she did possess enormous curiosity and a special ability to observe. The British authorities in Tanganyika wouldn’t allow her to live alone in that remote area, so her mother, Vanne, agreed to accompany her for the first few months as a volunteer.

The beginning was not easy at all: the chimpanzees, very distrustful, They fled as soon as they saw «the white human»For weeks, Jane could barely see them from afar with binoculars, unable to get any closer. Her main challenge was getting them used to her presence, and to do this she used a combination of extreme patience, fixed observation times, and very gentle movements so as not to intimidate them.

One of the keys to their success was that It broke with the usual coldness of the science of the timeInstead of numbering the animals, he named them according to their appearance or character: David Greybeard, Goliath, Flo, Fifi, Mike, Humphrey, Gigi, Mr. McGregor, among many others. For much of the scientific community, this bordered on sacrilege: giving names, it was thought, implied losing objectivity and falling into anthropomorphism.

Goodall, however, was convinced that chimpanzees had distinct personalities, emotions, and complex mindsHe did not hesitate to describe in his notebooks the childhood, adolescence, motivations, moods, and emotional bonds he observed. Decades later, those same terms that earned him so much criticism would be widely accepted in ethology and animal psychology.

In parallel, Jane was developing a long-term study method: following the same individuals and families for years to record changes in their relationships, hierarchies, and behaviors. This approach to prolonged and detailed observation It then became a standard in modern primatology, and its research center in Gombe ended up generating hundreds of articles, theses, and books.

The discovery of tools: goodbye to the exclusive «homo faber»

One of the key moments in Jane’s career came when she observed an adult male, David Greybeard, introduce grass stalks in a termite moundThey waited until the trees were covered in termites and then pulled them out to eat them. Shortly after, he saw other chimpanzees break off small branches, strip them of their leaves, and use them in the same way—that is, modifying an object to make it more effective.

That completely shattered the deeply ingrained idea that Only humans could make and use toolsUntil then, the definition of «man» (homo faber) was based precisely on that supposed exclusivity. When Louis Leakey received the news, he responded with a phrase that would become legendary: now we must redefine man, redefine tools, or accept chimpanzees as human.

The significance of that discovery was enormous. It showed that chimpanzees were capable of plan, modify objects and transmit techniques from one individual to another, something very similar to what we call culture. Subsequent studies in other populations, both in West and Central Africa, have confirmed the existence of different traditions in the use of tools according to each group, which reinforces the idea of ​​primitive cultural variations.

Goodall documented these behaviors exhaustively over the years and systematically captured them in her most important scientific work, The Chimpanzees of Gombe: Patterns of Behaviorwhere he analyzed in detail two decades of observations of tool use and other social and ecological habits.

This discovery not only transformed primatology, but also forced philosophical reflection on the continuity between humans and other animalsIf a chimpanzee can make simple tools, cooperate to hunt, or show empathy, the boundary that separates us from the rest of the animal kingdom no longer seems so clear.

Vegetarians? Jane proves that chimpanzees also hunt

Another major blow to established ideas came when Jane discovered that the chimpanzees of Gombe They were not exclusively vegetarianas was believed. Through long days of monitoring, he observed how they organized themselves to stalk and capture small mammals, especially red colobus monkeys, but also young of other animals such as small wild pigs.

In one of the most well-known scenes, he described several males coordinating to to isolate a colobus monkey high up in a treeblocking their escape routes while one climbed up to capture them. After the capture, the group divided the meat amidst ferocious shrieks and insistent demands from those who hadn’t directly participated in the hunt but claimed a share of the spoils.

These cooperative hunting and meat-eating behaviors showed that the chimpanzee diet included a significant proportion of animal proteinto the point that it is estimated they can prey on a significant percentage of the colobus monkey population in certain areas each year. Again, this forced a re-examination of overly idealized notions about the supposed docility of these primates.

Goodall and her colleagues’ observations also revealed the selective nature of these hunts: sometimes groups spent long periods stalking specific prey, suggesting a combination of opportunism and strategyThis type of study has served to draw parallels (with all due caution) with some hunting dynamics in primitive humans.

The inclusion of meat in their diet adds to other findings that underscore the ecological complexity of chimpanzees, who are capable of exploiting very varied resources in their habitat (fruits, leaves, insects, termites, nuts that they break with stones, etc.), and to adapt their behaviors to the seasonal availability of food.

War, violence and the dark side of chimpanzees

If anything truly shook the public image of chimpanzees, it was the discovery that they could to organize to kill members of other groups and even annihilate neighboring communities. Between 1974 and 1978, Jane documented with enormous sorrow what would later be known as the Gombe Chimpanzee War.

In that conflict, the main group from Gombe, known as Kasekela, ended up facing another group, Kahamaformed by former splinter members. Over four years, several males from Kasekela carried out organized attacks, stalking isolated individuals from Kahama until they were virtually eliminated.

Goodall was a direct witness to scenes of extreme violence, coordinated attacks and behaviors These included prolonged beatings, severe bites, and even episodes of cannibalism among dominant females who killed the offspring of other females to maintain their social position. She herself acknowledged that it was very difficult for her to accept this brutal side of animals she loved deeply.

These findings changed the romanticized view of chimpanzees as peaceful creatures and reinforced the idea that they share with us a disturbing capacity for organized aggressionAt the same time, numerous examples of compassion, cooperation, adoption of orphans, and expressions of grief after the death of close relatives were also observed, painting a very complex emotional picture.

Some researchers have suggested that the supplemental feeding practiced in Gombe’s early years may have increase the intensity of certain aggressionsby altering the dynamics of competition for resources. Jane acknowledged that provisioning had influenced aggression within and between groups, although she argued that it had not created behaviors out of thin air that did not already exist.

Personalities, family and emotional bonds

One of Jane Goodall’s most profound contributions was showing that chimpanzees possess such marked individualities It is therefore inevitable to discuss character, temperament, and individual traits. In his writings, he describes each individual with a wealth of nuance that, for years, scandalized part of the scientific community.

Females like Flo’sWith their bulbous noses and protruding ears, they became famous for their maternal nature and high social status. Their children—Figan, Faben, Freud, Fifi, and Flint—were followed for decades, becoming a veritable living family tree that allowed for extensive study. How social positions, parenting styles, and strategies are inherited to climb the hierarchy.

Other individuals, such as MikeThey went from a subordinate position to alpha male using not so much brute force as cunning and innovation: he became famous for using metal drums to produce an impressive racket during his exhibitions, which intimidated his rivals and reinforced his prestige.

Jane also observed numerous gestures that in humans we would associate with displays of affection: hugs, kisses, pats on the back, tickles and games These behaviors strengthen the bonds between mothers, children, siblings, and close friends. When a chimpanzee suffers a loss or injury, others approach to comfort it, groom each other, or simply sit very close, suggesting remarkable empathy.

In describing the mother-child relationship, Goodall emphasized the enormous importance of the early experiences in the individual’s subsequent development, something that resonated with findings in human child psychology. Her observations of grief, separation, and trauma in chimpanzees have been fundamental to understanding the effects of orphanhood and neglect in primates.

Gombe, a unique natural laboratory

Gombe Stream National Park, with its mere 35 km² on the eastern shore of Lake Tanganyika, has become one of the most emblematic places in behavioral biologyWhat began in 1960 as a small observation station transformed over the years into the Gombe Stream Research Centre, a world reference.

More than 350 scientific articles and about 50 doctoral thesesIn addition to numerous books and documentaries that have brought the daily lives of wild chimpanzees closer to the general public, the project’s continuity, with records accumulated over decades, allows for the study of complex issues such as aging, generational changes, cultural transmission, and the long-term effects of diseases.

Gombe has been home to key researchers in primatology and evolutionary anthropology. One of the most delicate projects has been the collection and archiving of all field notebooks, photographs and videos by Jane and her team. To prevent this information from being lost, the Jane Goodall Institute created an archive center at the University of Minnesota, and the collections were later moved to Duke University, where they have been digitized and uploaded to an online database.

The immense amount of data obtained in Gombe made it possible, for example, to reconstruct complete genealogies, study the occurrence of twins, document diseases, and analyze paternity through DNA extracted from feces and to compare behaviors across different periods. Few animal populations have been followed in such detail for so long.

Furthermore, Gombe was the setting for numerous documentaries, starting with Miss Goodall and the Wild Chimpanzees In the 60s, it was filmed by photographer Hugo van Lawick, Jane’s first husband. This audiovisual material, along with later works such as Among the Wild Chimpanzees, Jane o Jane Goodall: The Great Hope, has been key in enabling millions of people to to see with their own eyes the daily life of chimpanzees.

From the countryside to global activism: The Jane Goodall Institute and Roots & Shoots

Although Jane remained scientifically linked to Gombe, in the mid-80s she decided abandon daily fieldwork to focus on conservation, education, and the defense of animal welfare. She herself has recounted that a primatology congress in 1986, in which damning reports were presented on habitat destruction and the mistreatment of great apes in laboratories and circuses, marked a turning point.

He had already founded the Jane Goodall Institute (JGI)The JGI, an organization dedicated to protecting chimpanzees and their ecosystems, as well as improving the lives of the human communities that live alongside them, now has around thirty offices in different countries. It develops community-based conservation projects, reforestation initiatives, environmental education programs, and primate rescue programs.

In 1991 he launched Roots & ShootsA youth education program that originated in Tanzania with a small group of teenagers concerned about environmental destruction and the social problems they witnessed around them. What began as a meeting on their porch in Dar es Salaam has grown into a network present in more than 60-100 countries (depending on the source) and thousands of active groups.

Roots & Shoots encourages children and young people to design concrete projects to improve their environmentFrom recycling campaigns to reforestation, protecting local animals, and supporting vulnerable communities, the philosophy is simple yet powerful: each person can make a difference, however small it may seem, and the sum of many local actions generates a global impact.

Jane’s activism has also led her to become involved in causes such as Great Ape Projectwhich proposes extending certain basic rights (freedom, protection against torture, physical integrity) to non-human great apes, as well as campaigns against invasive experimentation with primates, intensive farming of farm animals and wildlife trafficking.

Recognition, awards and cultural projection

The impact of Jane Goodall’s work has been reflected in a impressive list of awards, honors and distinctions awarded by scientific institutions, governments, and organizations worldwide. Among the most prestigious are the Kyoto Prize in Basic Science, the Benjamin Franklin Medal in Life Sciences, the Prince of Asturias Award for Scientific and Technical Research, the Tyler Prize, and the French Legion of Honor.

In the British sphere, she was appointed Dame Commander of the Order of the British Empire, receiving the distinction at Buckingham Palace, and later a United Nations Messenger of Peace, a designation given by Kofi Annan in 2002 in recognition of her work for peace, the environment and animal rights.

She has received dozens of honorary doctorates from universities in Europe, America, Africa, and Asia, solidifying her reputation not only as a researcher, but also as popularizer and moral role modelUNESCO, the National Geographic Society and multiple scientific academies have recognized her as one of the great figures in biology and conservation of the 20th and early 21st centuries.

Her presence has also seeped into popular culture: she has been honored in animated series, advertising campaigns and artistic projectsShe appeared in Apple’s «Think Different» campaign, lent her voice to projects like «Symphony of Science,» and served as inspiration for characters in series such as The Wild Thornberrys or parodies in The SimpsonsEven Lego and Mattel have dedicated sets and dolls to her within collections that celebrate inspiring women.

Beyond the media spotlight, what’s relevant is that his figure has helped entire generations become interested in primatology, animal ethics, and conservationespecially many young women who saw in her a role model of a committed and approachable scientist.

Written work and intellectual legacy

Jane Goodall’s work is not limited to her field notebooks; she has also dedicated herself to a extensive production of scientific and popular science books, for both adults and children and young people. Among his most influential works are In the Shadow of Man, where he recounts his early years in Gombe and presents chimpanzees as individuals with their own history.

His scientific magnum opus is The Chimpanzees of Gombe: Patterns of Behavior, a monumental work in which he systematizes decades of data on ecology, social relations, reproduction, tool use and communication in the chimpanzees of Gombe. This book has become an essential reference for anyone researching primate behavior.

On a more personal level, titles such as Through a Window o Reason for Hope They combine memoirs, spiritual reflections, and narratives of discoveries, offering an intimate glimpse into their doubts, fears, joys, and convictionsShe has also co-authored works on animal ethics and conservation, such as The Ten Trusts or books focused on endangered species.

For younger readers, Jane has written numerous stories and picture books, such as My Life with the Chimpanzees, The Chimpanzee Family Book or stories like Dr. White y The Eagle & the Wren, with which he seeks to convey their message of respect for all living beings to new generations from an early age.

Although there have been some setbacks, such as the case of the book Seeds of Hope, in which fragments were detected that were not properly documented, Jane publicly admitted her mistake. and pledged to review the references, also showing that human side of a figure that is often idealized.

Methodological controversies and scientific debates

Jane Goodall’s role in science has not been without its challenges. methodological debates and critiquesFrom the outset, his decision to name chimpanzees and discuss emotions and personality was criticized as anthropomorphism. Over time, however, most of the scientific community has acknowledged that his approach opened the door to a richer understanding of the animal mind.

Another source of controversy has been the use of power stations to attract the chimpanzees, especially in the early years at Gombe. Some primatologists have argued that this artificial provisioning may have exacerbated aggression, altered foraging patterns, and fostered intergroup conflicts, including the famous Gombe War.

Researchers like Margaret Power have questioned the extent to which data collected under these conditions reflect the «natural behavior» of chimpanzees. Others, like Jim Moore, have refuted these criticisms, arguing that similar behaviors have been observed in unprovisioned populations. comparable levels of aggression and similar territorial dynamics.

Food was an almost indispensable tool. Initially, this was necessary to observe social interactions in detail, without which much of the accumulated knowledge would not exist. He acknowledged that distortions had arisen in the intensity of certain behaviors, but maintained that the basic nature of aggression and hierarchies was already present.

Personal life, spirituality and later years

Jane Goodall’s career cannot be entirely separated from her personal and emotional historyIn 1964 she married National Geographic photographer Hugo van Lawick, who documented her work in Gombe with thousands of photographs and hours of footage during the 1960s and 1970s. They had one son, Hugo Eric Louis, and divorced in 1974.

Later, in 1975, he married Derek BrycesonA Tanzanian politician and director of national parks, his position allowed him to protect the Gombe project by limiting tourism and ensuring a quieter environment for research. Bryceson died in 1980 from cancer, leaving Jane a widow and even more devoted to her work and her burgeoning role as a public figure.

On a spiritual level, Jane has expressed an open vision: she claims to believe in a greater spiritual forceShe feels this especially strongly when she is in nature, although she doesn’t strictly adhere to any particular religion. This spirituality accompanies her in her talks, in which she often appeals to hope and moral responsibility towards other beings.

Until shortly before the COVID-19 pandemic, Goodall maintained an astonishing pace of travel, spending more than 300 days a year at conferences, meetings with young people, visits to conservation projects, and charity events. Even as the years passed, she remained an active voice against the destruction of ecosystems, animal cruelty and climate change.

He spent his final years between his home in England and extensive international tours. Obituaries have noted that He died at the age of 91, in 2025.During a lecture tour in the United States, he left behind a dense network of projects, disciples, and admirers who continue his work.

Looking at the whole picture, Jane Goodall’s life and work form a fascinating story in which they intersect revolutionary scientific discoveries, an uncommon empathy towards other living beings, and tireless activismHe demonstrated that chimpanzees make and use tools, hunt, wage war, love, get angry, and cry; that their societies are full of nuances; and that, by observing them with respect, we inevitably end up questioning our own species. His legacy lives on today in every primatology study, in every educational program that bears his name, and in thousands of young people who, inspired by his example, have decided to dedicate their lives to caring for animals and the planet.

[related url=»https://www.cultura10.com/how-many-types-of-hominids-are-there/»]